Säpe-hanke 2021–2022

Säpe-hanke 2021–2022

Kevään 2022 koulutukset

Sävellyshankkeemme puitteissa musiikkiteknologian maisteri, säveltäjä ja opettaja Tapio Lappalainen pitää musiikkilinjalaisille koulutusta keväällä 2022. Tapio pitää sekä ryhmätunteja että yksityistunteja. Sanna Ahvenjärvi puolestaan pitää sävellystunteja oppilaille sekä mupe-ryhmille.

Ensimmäinen workshop on ensi keskiviikkona 2.2. klo 15.15-18.00 mupe-luokassa, jonka jälkeen on halukkailla mahdollisuus yksityistuntiin liittyen musiikin tekemiseen tai teknologiaan. Workshop korvaa tuolle ajalle osuvat mupe- tai soittotunnit.

Pitkät ryhmätunnit pitävät sisällään 30-60 minuutin mittaisia pienempiä kokonaisuuksia seuraavista musiikkiteknologian, oman musiikin tekemiseen ja oman luovuuden käyttämiseen liittyvistä osa-alueista.
* Musiikkiteknologian peruskäsitteitä / Max-ohjelma
* Electronic Dance Music / Ableton Live
* Luovuus / säveltäminen / oma musiikki
* Yhteisprojektin (sävellys, äänimaisema etc.) teko
* Äänittäminen ja miksaaminen / Logic Pro
* Nuotintaminen / Sibelius-ohjelma

Yhtenä osa-alueena on yhteisprojektin teko, jota työstetään Musiikin aika -festivaalin yhteydessä ensi kesänä Festivaalin yhteydessä Tapio pitää myös kolmepäiväisen teknologiakurssin. Kurssi sekä pääsy kaikkiin konsertteihin on musalinjalaisille ilmainen.

Ilmoittautumiset Johannekselle, yhteystiedot tällä sivulla.

Taustaa

Säpe-hanke on Viitasaaren alueen musiikkiopiston ja Jokilaaksojen musiikkiopiston yhteinen sävellyspedagogiikan kehittämishanke. Hankkeen tarkoituksena on kehittää säveltämisen ohjausta ja opetusta alueen musiikkiopistoissa.

Osana hanketta järjestetään taiteen perusopetuksen oppilaille sävellysleiri Musiikin aika-festivaalin yhteyteen kesällä 2022. Leiri järjestetään yhteistyössä Suomen Säveltäjät ry:n ja Musiikin aika -festivaalin kanssa. Leirin ohjaajina toimivat säveltäjät Minna Leinonen, Markku Klami ja Tapio Lappalainen. Leirin loppukonsertti on osa Musiikin ajan ohjelmaa.

Hanke aloitettiin Viitasaaren alueen musiikkiopiston osalta syksyllä 2021 Jokilaaksojen musiikkiopiston lehtori, säveltäjä Sanna Ahvenjärven kahdella koulutuksella musiikkiopiston opettajille. Opettajat saivat työkaluja ja innostusta sävellystöiden ohjaamiseen niin instrumenttiopetuksessa kuin hahmotusaineidenkin tunneilla. Syksyn aikana oppilaat ovat saaneet sävellystunteja Ahvenjärven johdolla.

Syksyn aikana on tehty myös sävellyspedagogiikkaan liittyviä hankintoja: mm. kosketinsoittimia, kuulokkeita sekä oktofonisen kuuntelujärjestelmän hankinta sekä suunniteltu kevään koulutuksia sekä kesän sävellysleiriä.

Joulukuussa 2021 järjestetään ensimmäistä kertaa Viitasaaren alueen musiikkiopiston oppilaiden sävellyskonsertti.

Keväällä 2022 Viitasaarella järjestetään sävellystuntien lisäksi säveltäjä, Jokilaaksojen musiikkiopiston lehtori Tapio Lappalaisen koulutuksia niin opettajille kuin oppilaille. Keväällä on tarkoitus järjestää myös toinen oppilaiden sävellyskonsertti.

Ajankohtaista

Viitasaaren sävellysleiri 7.-10.7.2022

Leirin soitinesittelyt Zoomissa la 21.5.

Hanna Kinnunen / huilu klo 10-10.45
Iida-Vilhelmiina Sinivalo / sello klo 10.45-11.30
Johanna Tilus / piano klo 12.15-13.00
Tapio Lappalainen / elektroniikka klo 13.00-14.00

Tapio Lappalaisen teknologia- ja sävellyskoulutukset musiikkilinjalaisille

Seuraava koulutus on keskiviikkona 2.2. klo 15.15-18.00 mupeluokassa. Ilmoittautumiset Johannekselle, yhteystiedot alla.

Kevään 2022 koulutukset:
Ke 2.2. klo 15 alkaen
Ke 23.2. klo 15 alkaen
Ke 13.4. klo 15 alkaen
Ke 18.5. klo 15 alkaen

Sanna Ahvenjärven sävellyskoulutukset 2022

Ti 29.3. klo 15.45 alkaen
Ti 3.5. klo 15 alkaen

Tiistaina 3.5.2022 klo 19.00
Viitasaaren teatteri
Peace – kappaleita rauhan puolesta.
Mukana myös oppilaiden omia sävellyksiä. Vapaa pääsy, tervetuloa!

 

Tiistaina 7.12.2021 klo 19.00
Viitasaaren teatteri
Oksia-sävellyskonsertti

Joulukuussa 2021 järjestettiin ensimmäinen musiikkiopiston oppilaiden sävellyskonsertti.
Vapaa pääsy, tervetuloa!

 

 

Johannes Lintunen

Hankekoordinaattori

0409663695 Soita

Hae sivustolta