Alppiruusupuisto

Viitasaaren keskustassa on yhteisöllisesti toteutettu alppiruusupuisto kaupungintalon vieressä, Viestinmäen rinteessä. Alppiruusupuistossa on yksityishenkilöiden ja yritysten lahjoittamia alppiruusuja yhteensä noin 100 kappaletta sekä muita istutuksia. Puistoa hoidetaan vapaaehtoisten talkootyönä.

Kaikki alkoi 2016 keväällä Tarja Arisalon ideasta. Mukaan lähtivät Outi Vehniäinen ja Hannu Halmesmäki. Juhani Halonen toimi neuvottelijana kaupungin kanssa, ja yksityisten ihmisten toteuttamaksi suunnitellulle alppiruusupuistolle löytyi paikka niin sanotusta Viestinrinteestä. Kaupungin toimesta paikalla tehtiin konetyötä, jolla saatiin istutuspohjaksi kerros hapanta kuoriketta. Kesäkuun alussa 2016 istutettiin noin 70 alppiruusua. 2017 noin 20 kpl, 2018 10 kpl ja 2019 5 kpl. Nyt rinteen istutusvalmis osa on jokseenkin täynnä. Lisäksi alueella on pari kärhöä, kanadanatsaleaa ja yksi köynnöshortensia kokeeksi.

Iso ponnistus oli syyskuun lopulla 2018, kun talkoolaiset levittivät kuorikkeen koko silloiselle istutusalueelle. Merkittävä osuus talkoissa oli avulla, jota alppiruusupuistoon saatiin Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolta (Poke), ER-Sahalta ja kaupungilta. Poke kuljetti materiaalin Janne Liimataisen johdolla, ER-Saha lahjoitti kuorikkeen ja kaupunki Jukka Rauhala mestarina avusti konetyössä.

Hae sivustolta