Tuhmalanniemi

Pikkasen parempaa asumista

Tuhmalanniemen asuinalue on Viitasaaren keskustan palveluiden ja Keitele-järven äärellä.

Tuhmalanniemi on noin kahden kilometrin päässä Viitasaaren ydinkeskustasta, jonne on erinomaiset liikenneyhteydet. Paikkakunnan taajamassa on päivittäistavara- ja erikoiskauppoja sekä monipuoliset palvelut. Tuhmalanniemen kanssa samalla rantuudella, alle kilometrin päässä on kaupungin ylläpitämä uimaranta, venesatama ja kesällä 2020 rakennettu koirapuisto.

Keitele-järvi tarjoaa laajat harrastusmahdollisuudet niin kesäisin kuin talvisin, muun muassa melomisen, kalastamisen ja hiihtämisen muodossa. Viitasaarelta löytyy myös useita muita kalastuskohteita, esimerkiksi kirjailija Juhani Ahon tunnetuksi tekemä Huopanankoski.

Tuhmalanniemestä pääsee helposti myös metsäluontoon, sillä aivan Salonpääntien toisella puolella on Halkovuoren luonnonsuojelualue upeine maisemineen. Savivuoren ulkoilualueelta puolestaan löydät esimerkiksi kuntoportaat, näkötornin, luonto- ja kuntopolut, frisbeegolfradan ja hiihtoladut sekä laskettelukeskus Sahiksen. Uimahalli Simmari ja monipuolinen sisäliikuntapaikka Viitasaari Areena ovat osa koulukeskusta, jossa toimivat muun muassa peruskoulu, lukio, kirjasto, kansalais- ja musiikkiopistot sekä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto. Luontokohteita, laavuja ja tulipaikkoja Viitasaarella on runsaasti. Luonto on osa uutta hirsirakenteista päiväkoti Marjametsää, joka on myös koulukeskuksessa.

Viitasaarelle haetaan eri alojen ammattilaisia niin kaupungille kuin alueen yritysten tehtäviin. Myös etätyölle Viitasaarella on loistavat puitteet, sillä torin laidalla on etätyötila Lennätin. Yrityksille paikkakunta on yhteyksiensä ja sijaintinsa takia loistava paikka. Kuntabarometri 2020 -kyselyn mukaan Viitasaaren elinkeinopolitiikka on yrittäjien mielestä toiseksi parasta Keski-Suomen kunnista.

Varis­salmen­tieHintaPinta-alaVaraus­maksu
14 oma ranta [myyty]44 498 €2342 m²
12 oma ranta [myyty]43 900 €2195 m²
7 [myyty]11 448 €1908 m²
512 358 €1931 m²618 €
316 256 €2032 m²813 €
2 [myyty]16 134 €2689 m²
Tuh­malan­niemen­tieNor­maali hintaPinta-alaVaraus­maksu
12 oma ranta41 580 €2079 m²2079 €
8 oma ranta [myyty]42 660 €2133 m²
4 oma ranta41 600 €2080 m²2080 €
11 [myyty]18 688 €2336 m²
9 [myyty]18 072 €2259 m²
718 120 €2265 m²906 €
515 496 €1937 m²775 €
313 736 €1717 m²687 €
111 384 €1423 m²569 €

Tontin ostaminen

• Osa tonteista on omarantaisia. Rantaan rajoittumattomilla
tonteilla on tonttiin sidottu rannankäyttöoikeus.
• Tonttivarauksesta peritään varausmaksu, joka hyvitetään kaupan yhteydessä. Mikäli hanke peruuntuu, varausmaksua ei
palauteta. Varausaika on 3 kk.
• Rakentamisvelvoite on 3 vuotta kauppakirjan
allekirjoittamisesta siihen valmiusasteeseen, että
rakennustarkastusviranomainen voi suorittaa hyväksyttävän
käyttöönottokatselmuksen.
• Mikäli tontin pinta-ala muuttuu yli 5 prosenttia, myyntihinta määräytyy neliöhinnan mukaan.
• Tontinvaraushakemukset toimitetaan osoitteeseen:
Viitasaaren kaupunki/ Tekninen toimi, Keskitie 10, 44500
Viitasaari. Sähköpostilla tehty varaus voidaan tehdä
varaajan vastuulla tonttivaraukset@viitasaari.fi. Varauslomakkeen voit tulostaa täältä.

Kysy lisää ja varaa oma tonttisi!

Maanmittausteknikko Kaisa Honkakallio (044 459 7384) tai
Taina Paananen (044 459 7451) etunimi.sukunimi@viitasaari.fi

Hae sivustolta