Ruokapalvelut

Ruokapalvelut

Ruokaa asiantuntemuksella

Tavoitteenamme on tuottaa laadukkaita palveluita asiakaslähtöisesti. Pyrimme palveluidemme avulla edistämään asiakkaittemme terveyttä, viihtyvyyttä ja tyytyväisyyttä. Eri organisaatioiden hyvän yhteistyön avulla asiakasta pystytään palvelemaan kokonaisvaltaisesti. Ruokapalvelut on osa kasvatusta ja hoitoa. Yhteydenpito asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin on avointa. Meillä huolehditaan hyvästä työilmapiiristä ja henkilökunnan ammattitaidon ylläpitämisestä. Palveluumme voi luottaa. 

Teknisen lautakunnan alaisena toimivaa ruoka- ja puhtauspalvelut – yksikköä johtaa ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö Sari Wilkman

Pihtiputaalla toimii kaksi valmistuskeittiötä, toinen Putaanvirran koululla ja toinen Sopukassa. Viitasaarella ruokaa valmistetaan Haapaniemen yhtenäiskoulun keittiöllä ja Terveyskeskuksen keittiöllä. 

Ruokalistasuunnittelussa huomioidaan Valtion ravitsemisneuvottelukunnan eri ikäryhmille antamat ravitsemissuositukset. Ruokalistat suunnitellaan asiakaslähtöisesti kullekin asiakasryhmälle sopivaksi. Ruokatottumukset, paikallinen ruokaperinne, juhlapäivät, tapahtumat ja vuoden ajan sesonkituotteet huomioidaan. Valmistuksessa käytetään terveellisiä raaka-aineita ja ruoanvalmistusmenetelmiä. Toisaalta pieniä annoksia syövien vanhusten osalta huomioidaan ruoan ravintoainetiheys.

Ruokailussa toteutetaan lähiruokapäiviä. Lisäksi käytämme lähituotteita aina, kun se on taloudellisesti mahdollista.

Keittiötyössä noudatetaan korkean hygieniatason takaavaa omavalvontaohjelmaa. Siitä osoituksena ruokaloissa on nähtävillä hymyilevät Oiva-naamat.

 

Yhteystiedot

Ruoka- ja puhtauspalvelupäällikkö  Sari Wilkman 

puh. 044-4596748              

Putaanvirran koulu, ravitsemistyöntyönjohtaja Aira Kananen

puh. 040- 8600734

Sopukan keittiö, ravitsemistyönjohtaja Mirja Siekkinen, puh. 040-8600731

Haapaniemen yhtenäiskoulu, ravitsemistyönjohtaja Sari Ala-Korpi,

puh. 050-3108053

Viitasaaren terveyskeskus, ravitsemistyönjohtaja Maija-Liisa Paananen, puh. 050 3157293

Pihtiputaan videolinja on tehnyt ruokapalvelulle lähiruokavideon

Hae sivustolta