Kääntösilta avataan liikenteelle viikolla 38 – Kaupunkiveneiden avaimet saatavilla kaupungintalolta

Julkaistu 11.09.2019

Keväästä lähtien korjattavana ollut vanha kääntösilta Viitasaaren keskustassa otetaan liikenteen käyttöön viikolla 38, ennakkoarvion mukaan tiistaina 17. syyskuuta.  Kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitettua siltaa voi käyttää sen jälkeen, kun sillan päissä olevat aidat on poistettu.

Suurten nälkävuosien hätäaputyönä rakennetun kivisillan rakenteet avattiin ja sillasta poistettiin kaukolämpöputket. Samalla sillan rakenteita tuettiin ja lisättiin myös salaojitus. Korjaustyöt tehtiin, koska sillan sisäosiin päässyt vesi jäätyi talvisin ja seinämissä tapahtui sortumia.

Käyttöönoton jälkeen sillalla tehdään viimeistelytöitä, esimerkiksi uusitaan puiset kaide-elementit. Kaiteet maalataan kesällä 2020. Remontoidun kääntösillan avajaiset järjestetään marraskuussa 2019.

Kaupunkiveneen avaimet saatavissa kaupungintalolta

Viitasaarella ensimmäistä kesää käytössä kaupunkiveneet ovat edelleen lainattavissa ja niitä voi käyttää Porthanin puiston rannasta lähtien noin kolmen tunnin ajan kerrallaan. Kesän ajan avaimet olivat saatavilla Porthanin puiston Lottamajalta, mutta sen toimintakauden päätyttyä elokuun lopussa avaimet on siirretty kaupungintalon infoon. Info on kaupungintalon ala-aulassa avoinna arkisin klo 9-15 ja iltakäyttöä varten avaimet voi noutaa päivisin. Viikonloppukäytöstä voi sopia maanrakennusmestari Jukka Rauhalan kanssa.

Veneet nostetaan talviteloille lokakuun aikana.

Jukka Rauhala

maanrakennusmestari

044 459 7382 Soita

Yksikkö

Tekninen toimi

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta