Viitasaari myy tontin yritykselle palveluasumisen asumisyksikön rakentamiseksi – Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Sydänsuomessa-alueyhteistyön jatkorahoitusta

Julkaistu 11.11.2025

Yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluita tuottava yritys on kiinnostunut rakentamaan Viitasaarelle ikääntyneiden palveluasumiseen tarkoitetun asumispalveluyksikön. Maanantaina 10.11.2025 kokoontunut kaupunginhallitus päätti, että kaupunki myy keskustasta ranta-alueelta tontin yritykselle. Nykyisen Torinrannan vieressä oleva tontin koko on 2 374 m² ja hinta 94 960 euroa. Neliöhinta 40 €/m² vastaa aiempia alueen tonttikauppoja. Päätöksestä äänestettiin kokouksessa, kaupunginjohtajan ehdotus tuli päätökseksi äänin 6-3. Vastaesityksen mukaan eri sijaintivaihtoehtoja tontille olisi vielä selvitetty ja päätös myynnistä tehty joulukuussa.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunki tekee Kehittämisyhtiö Witas Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen 2026-2029. Muun muassa yritysneuvonnasta vastaavan tytäryhtiön sopimukseen kuuluu rahoitus, joka on 35 000 kuukaudessa vuosina 2026-2029. Rahoituksen määrää voidaan arvioida sopimuskauden aikana. Witaksen Viitasaarta koskevien hankkeiden omarahoitusosuudesta tehdään hankekohtaiset esitykset kaupunginhallitukselle ja alueelliset kehittämishankkeet rahoitetaan Sydänsuomessa-alueyhteistyön kautta.

Kaupunginvaltuustolle esitetään myös, että Sydänsuomessa-alueyhteistyöhön sitoudutaan myös vuosina 2026-2027 kustannusosuuden maksamisella. Alueen seitsemän kuntaa rahoittavat kehittämistyötä pääasiassa hankkeiden omarahoitusosuuksien kautta. Viitasaaren vuosittainen osuus on noin 53 000 euroa. Pääosa alueen kunnista on sitoutunut rahoitukseen vuoteen 2027 saakka jo aiemmin, mutta Viitasaarella aiempi valtuusto ei halunnut sitoa uuden valtuuston päätösvaltaa, vaan kaupunki päätti aiemmin kahden vuoden rahoituksesta.

Kaupunginhallitus hylkäsi neljä oikaisuvaatimusta, jotka liittyivät hallituksen päätökseen kaavoituksen käynnistämissopimuksen hyväksymisestä Pyöreisen tuulivoimapuistoa koskien. Erillisinä päätöksinä käsitellyt oikaisuvaatimukset koostuvat erilaisista vaatimuksista ja perusteluista. Kaupunginhallitus katsoi kaikkien valitusten osalta, että 18.8.2025 tehty päätös on tehty kuntalain ja hallintosäännön mukaisen toimivallan puitteissa eikä käsittelyssä ole tehty laillisuusvirheitä. Kaupunginhallitus hylkäsi myös kaksi oikaisuvaatimusta, koska niiden jättäjä ei täyttänyt kuntalain mukaisia kriteerejä (kunnan asukas, kunnassa kotipaikkaa pitävä yhteisö, laitos ja säätiö tai kunnassa kiinteää omaisuutta hallitseva tai omistava). Kaupunginhallitus hylkäsi kolme oikaisuvaatimusta samaan päätökseen liittyen aiemmin kokouksessaan 20.10.2025. Useat oikaisuvaatimuksissa esiintuodut asiat esimerkiksi luontoarvoja koskien huomioidaan kaavoitusprosessin myöhemmissä vaiheissa, sillä kaavoituksen aloittaminen ei ole lopullinen lupapäätös vaan kaavoituksen perusteella arvioidaan tuulivoimapuiston toteuttamisen mahdollisuus ja siihen vaikuttavat asiat. Pyöreisen tuulivoimapuiston suunnitelmista ja käsittelyvaiheista lisää Tuulivoima-koontisivulla.

Kinnulassa on käynnissä Katajan tuulivoimaosayleiskaavan laadinta. Alue on noin 13 kilometrin päässä Viitasaaren luoteiskulman rajalta. Kaupunginhallitus antoi hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan lausunnon, jossa muun muassa pyydetään huomioimaan myös Viitasaaren puolella mahdollisten vaikutusalueiden piirissä olevat yleis- ja asemakaavat. Samalla kaupunki pyytää, että Viitasaari merkitään osalliseksi hankkeen viranomaisten yhteystietolistaan ja että tiedottaminen kattaa kaikki naapurikunnat.

Viitasaaren Uimahalli Simmariin on esitetty valtuustoaloitteella ilmaista uimahallinkäyttöä yli 80-vuotiaille. Kaupunginhallitus päätti sivistys- ja hyvinvointilautakunnan lausunnon mukaisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että ilmaisia uimahallikäyntejä yli 80-vuotiaille ei oteta käyttöön. Päätös ratkaistiin äänestyksellä luvuin 6-3, vastaesityksenä oli maksuttomat uimahallikäynnit yli 80-vuotiaille. Lautakunnan lausunnossa on huomioitu muun muassa, että Viitasaarella on saatavilla edullinen (80 € / 12 kk) seniorikortti yli 65-vuotiaille, joka mahdollistaa rajattoman uimahallin käytön.

Pihtiputaan kunta vastaa maaseutuhallinnosta kuuden kunnan alueella. Kaupunginhallitus hyväksyi Viitasaaren maksuosuuden, noin 77 000 euroa, vuodelle 2026. Samalla hyväksyttiin myös maaseutuhallinnon ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma.

Kokouksessa käsiteltiin myös muun muassa kaupunginjohtajan katsausta ajankohtaisiin asioihin. Kaikki käsitellyt asiat sekä päätökset ovat luettavissa tarkastamattomasta pöytäkirjasta (PDF), liitteitä esityslistan yhteydessä.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta