Viitasaaren kaupungin elinkeinopalveluista vastaa tytäryhtiö Kehittämisyhtiö Witas Oy. Witaksen tarjoamassa yrityshakemistossa on viitasaarelaisten yritysten ja palveluiden yhteystietoja.
Viitasaarella työssäkäyvistä noin kaksi kolmesta saa toimeentulonsa palveluelinkeinosta, jalostavassa toiminnassa työskentele noin neljännes. Teollisuuden perustan muodostavat puunjalostus- ja metalliteollisuus.
Maa- ja metsätalous on saanut lisää vauhtia bioenergia-alan kehittymisestä, työpaikkoja syntyy sekä energian korjuuseen että sitä tukevaa teknologiaa tuottaviin yrityksiin.
Pohjoisen Keski-Suomen alueella etäisyydet ovat pieniä ja työskentely myös naapurikuntien alueella on yleistä.
Kaupungin ja hyvinvointialueen lisäksi suurimpia työllistäjiä ovat Kaskipuu, Pisla Oy ja ER-Saha Oy.
Viitasaaren avainluvut (2022)
Taajama-aste 57,0 %
Vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä 68,1 %
Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 15 vuotta täyttäneistä 20,3 %
Alueella asuvan työllisen työvoiman määrä 2 135
Työllisyysaste 71,6 %
Asuinkunnassaan työssäkäyvien osuus vuonna 79,9 %
Alueella olevien työpaikkojen lukumäärä 2 241
Alkutuotannon työpaikkojen osuus 9,4 %
Jalostuksen työpaikkojen osuus 23,3 %
Palvelujen työpaikkojen osuus 68,4 %
Työpaikkaomavaraisuus 105,0