Koronanäytteenoton aikataulut muuttuvat Wiitaunionissa 4.10.2021 alkaen – Testaamiseen liittyvät käytännöt jatkuvat aiemman mukaisena

Julkaistu 28.09.2021

Viitasaarella ja Pihtiputaalla koronatestaus tehdään 4.10.2021 alkaen vain arkisin klo 9-11. Näytteenotto tehdään aiemman käytännön mukaisesti Pihtiputaan terveysasemalla (Asematie 12, Google Maps). Ajoissa aamupäivän aikana tehtävät näytteet ehtivät saman päivän aikana Jyväskylään analysoitavaksi, jolloin vastaus saadaan näytteenottoa seuraavana päivänä.

Näytteenoton aikatauluja tiivistetään, sillä yleisten näytteenottokriteerien muututtua tehtyjen testien määrä on Wiitaunionissa laskenut merkittävästi. Tällä hetkellä kaksi rokotetta saaneita tai viimeisen puolen vuoden aikana koronan sairastaneita ei pääasiassa enää testata, mutta esim. sote-alan rokotetut työntekijät testataan.

Testiin hakeutumisen tarvetta voi tiedustella aiempaan tapaan Viitasaaren ja Pihtiputaan koronapuhelimesta p. 014 459 7200, joka palvelee arkisin klo 8–16 ja viikonloppuisin klo 9–15 kaikissa koronaan liittyvissä asioissa lukuunottamatta rokotuksen ajanvarausta, jolle on oma puhelinpalvelunsa. Oirearvion voi tehdä myös Omaolo.fi-palvelussa, jossa tiedot voi lähettää suoraan terveydenhuollon asiantuntijoille testitarvetta varten.

Kaikki vähintään 12-vuotiaat voivat varata ajan rokotukseen Wiitaunionin koronarokotuksen ajanvarausnumerosta 014 459 6882 (ma-to klo 8-16, pe 8-15). Ajanvarausnumeroon soittamalla numero tallentuu järjestelmään ja soitamme takaisin rokotteiden saatavuuden mukaan.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta