Järjestöavustukset

Toiminta-, kohde- ja erityisavustukset

Kaupunki tukee kulttuuri-, liikunta- ja nuorisojärjestöjä sekä toimijoita vuosittain. Käynnissä olevat avustushaut julkaistaan omalla Avustukset ja stipendit -sivulla.

Toiminta-avustuksia jaetaan urheiluseuroille ja nuorisojärjestöille. Hakemukseen tulee liittää edellisen vuoden toiminta- ja tilikertomus sekä tulevan vuoden (vuosi, jolle haetaan avustusta) talousarvio ja toimintasuunnitelma.

Kulttuuritoimen kohdeavustuksia myönnetään viitasaarelaisille yhdistyksille, muille yhteisöille, työryhmille sekä yksityisille henkilöille pitkin vuotta. Avustusta voi hakea yksittäisen, kohdeluontoisen hankkeen toteuttamiseen. Vapaamuotoisesta hakemuksesta on käytävä ilmi avustuksen käyttötarkoitus, kohteen kustannusarvio sekä hakijan yhteystiedot. Hakemuksen tulee olla perillä ennen tapahtuman tai toiminnan käynnistämistä.

Erityisavustukset kulttuurin erillishankkeisiin

Kulttuuritoimen talousarviomäärärahoihin on varattu 10.000,- euroa kulttuurin erillishankkeiden tukemiseen Viitasaarella. Avustuksilla tuetaan hankkeita, joiden tavoitteena on mm. parantaa kulttuurin saavutettavuutta, vahvistaa lasten ja nuorten luovuutta sekä tuoda kulttuuri lähemmäksi kuntalaisia. Avustusta voivat hakea yhteisöt, työryhmät sekä yksityiset toimijat. Hakijataho voi olla myös paikkakunnan ulkopuolelta. Hakemuksesta tulee selvitä hankkeen  pääasiallinen sisältö, vastuuhenkilöt, yhteystiedot, aikataulu sekä  arvioidut  kokonaiskustannukset.

Erityisavustukset lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseksi

Liikuntatoimen talousarviomäärärahoihin on varattu 10.000,- euroa käytettäväksi toimenpiteisiin, jotka tähtäävät viitasaarelaisten lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen. Avustusta voivat hakea yhteisöt, työryhmät sekä yksityiset toimijat. Hakijataho voi olla myös paikkakunnan ulkopuolelta. Hakemuksesta tulee selvitä toimenpiteet, joilla voidaan edistää lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa, liikunnan järjestäjä, aikataulu, kohderyhmänä olevien lasten ja  nuorten arvioitu määrä sekä arvioidut kokonaiskustannukset.

Avustusten hakeminen

Allekirjoitetut, kirjalliset hakemukset liitteineen on toimitettava osoitteella Vapaa-aikatoimisto, Keskitie 10, 44500 Viitasaari.

Lisätietoja

Jorma Rihto

Vapaa-aikapalveluiden johtaja

044 4597 570 Soita

Lisätietoja

Myös Viitasaaren kaupungin järjestöyhdyshenkilö.

Vapaa-aikatoimisto

040 1737 520 Soita

Hae sivustolta