Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja maksut yhtenäistyvät Keski-Suomen hyvinvointialueella – Haku toistaiseksi aiemman mukaisesti

Julkaistu 20.01.2023

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa myös lapsiperheiden kotipalvelusta vuoden alusta lähtien. Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja maksut yhtenäistyvät hyvinvointialueella.

Lapsiperheiden kotipalvelu tukee vanhemmuutta ja lapsiperheitä arjen haasteellisissa tilanteissa. Tavoitteena on vahvistaa perheiden hyvinvointia, voimavaroja ja ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä.

Kotipalvelua myönnetään esimerkiksi tilanteissa, kun perheellä on raskaudesta tai synnytyksestä, aikuisen tai lapsen sairastumisesta, vanhemman väsymyksestä tai uupumuksesta, äkillisestä erityistilanteesta, kriisistä tai muusta erityisestä perhe- tai elämäntilanteesta johtuva avuntarve.

Lapsiperheiden kotipalveluun kuuluvat kodin arjen tehtävät ja niissä avustaminen. Niitä ovat muun muassa kodinhoidolliset tehtävät, lastenhoito, lasten kasvatuksessa ohjaaminen sekä vanhemmuuden tukeminen.

Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista ja suunnitelmallista ja perustuu perheen yksilölliseen palvelutarpeeseen. Palvelusta vastaava viranhaltija keskustelee perheen kanssa puhelimitse tai kotikäynnillä ja tekee palvelutarpeenarvioinnin.

Lastenhoidollisissa tarpeissa varhaiskasvatus on ensisijainen palvelu. Kotipalvelua ei myönnetä pienten koululaisten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajoista johtuviin lastenhoitotarpeisiin. Myöskään vanhemman etätyön, opiskelun tai harrastuksen ajaksi kotipalvelua ei myönnetä.

Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain mukaista palvelua hyvinvointialueen lapsiperheille. Lapsiperheiden kotipalvelua järjestetään hyvinvointialueen omana toimintana, ostopalveluna tai palvelusetelillä. Hyvinvointialueella otetaan käyttöön yhteinen lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteli 1.4.2023 alkaen.

Kotipalvelu on lähtökohtaisesti maksullista. Perheen tulot vaikuttavat maksuun ja sen suuruuteen.

Näin haet lapsiperheiden kotipalvelua

Lapsiperheiden kotipalvelua haetaan toistaiseksi kunnissa toimineiden hakukäytäntöjen mukaisesti. Tavoitteena on kevään aikana yhdenmukaistaa alueelliset kotipalvelun haku- ja myöntämiskäytännöt.

Toistaiseksi Viitasaarella lapsiperheiden kotipalvelua haetaan puhelimitse p. 040 661 5875 maanantaihin klo 10–12, tiistaista torstaihin klo 8–10 ja perjantaisin klo 10–12. Myöhemmin kuin alkuvuodesta 2023 hakukäytäntö tulee tarkastaa ajantasaisilta verkkosivuilta.

Lue tiedote hyvinvointialueen verkkosivuilta, jossa myös ohjeet muissa kunnissa toimimiseen.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta