Mathias Sandberg Trio taituroi teatterissa – Kulttuuripalveluiden järjestämä konsertti torstaina 7.10.

Julkaistu 24.09.2021

Viitasaaren kaupungin kulttuuripalvelut järjestää Mathias Sandberg Trion konsertin torstaina 7.10.2021 klo 19. Konsertti on koulukeskuksen teatterissa (Koulukuja 8, Google Maps), liput 10 € ovelta.

Mathias Sandberg on jazzkitaristi ja säveltäjä, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu ”yhdeksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista”, kuuluu maamme aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Sandbergin pitkään odotetulla levyllä The Doctor kuullaan hänen omalaatuista ”hard swingin’, groovy & soulful jazz”-sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa. Levy on saanut ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia ja sitä on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa.
””This is an excellent album… swings from start to finish” (Jazz Journal, UK)
”Superb debut album… such a fresh take on the genre… his tone is gorgeous throughout… as tight as it gets.” (Rochester City News, USA)
”Maailmanluokkainen on se sana, joka levystä The Doctor nousee väistämättä mieleen… yksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista. Todellakin!” (Karjalainen)
”The perfect musical medication for any occasion” (All About Jazz, USA)

Mathias Sandberg Trio
Mathias Sandberg, kitara
Zacharias Holmkvist, basso
Stefan Brokvist, rummut

Tapahtuma Facebookissa

Tapahtuma Menoinfossa

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta