Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelee Viitasaaren lounaisosaan suunnitellun Pyöreisen tuulipuiston kaavoitusta maanantain 18.8.2025 kokouksessaan. Elements Suomi Oy on ehdottanut, että kaupunki käynnistää osayleiskaavan laatimisen siten, että rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. Suunniteltu tuulipuisto sijoittuu Sinisen tien (KT77) ja Pyydysmäen väliselle alueelle.
Maanantaina kaupunginhallituksessa mahdollisesti tehtävä päätös kaavoituksen aloittamisesta ei kuitenkaan johda automaattisesti tuulivoimapuiston toteutumiseen. Kaavoitusprosessi on yksi osa maankäytön suunnittelua, jossa otetaan huomioon lukuisia eri aihekokonaisuuksia. Osana kaavoitusta on muun muassa eri tahojen kuuleminen, jolloin eri näkemykset tulevat huomioiduksi. Kaavoituksessa selvitetään hankkeen mahdollisuutta toteutua alueelle. Kaavoitusprosessin lopputulos voi olla kaavoitusaloitteen mukainen toteutus, pienempi toteutus tai se, että hanke ei etene toteutukseen.
Yhtiö suunnittelee Pyöreisen hankealueelle kuuden tuulivoimalan rakentamista. Alue on noin 10 kilometriä keskustaajamasta lounaaseen, ja sen pinta-ala on noin 1 200 hehtaaria. Hankealueen sisäpuolella ei sijaitse yhtään asuin- tai lomarakennusta, ja lähimmät rakennukset ovat vähintään 1,5 kilometrin etäisyydellä voimaloista. Alueella on kattava metsätieverkosto ja liityntämahdollisuudet sähköverkkoon.
Teksti jatkuu kartan jälkeen
Yhtiö on saanut Puolustusvoimilta myönteisen lausunnon hankkeelle. Voimaloiden kokoonaiskorkeus on noin 300 metriä. Korkeus pitää sisällään tuulivoimalan siiven ääriasennossa torneineen. Suunnitelmien mukaan yhden voimalan nimellisteho on noin 7 MW ja koko hankkeen nimellisteho siten noin 42 MW.
Viitasaarella kaupunginhallitus päättää kaavojen laatimisesta, vireillepanosta ja muuttamisen vireillepanosta. Viitasaarella on laadittu tuulivoimahankkeita paikkakunnalle suunnitteleville tahoille yleiset periaatelinjaukset. Linjaukset tarjoavat kaikille toimijoille yhdenmukaiset ohjeet toiminnasta ennen kaavoitusalueen käsittelyä sekä edellytykset kaavoituksen käynnistämiseksi. Kaupunginhallituksen päätöksenteossa arvioidaan esimerkiksi näiden periaatepäätöksen mukaisten edellytysten täyttymistä.
Suunnitellun investoinnin arvo on suuruudeltaan noin 57 miljoonaa euroa. Korkeimmalla mahdollisella voimalaitoksen kiinteistöveroprosentilla yhden voimalan elinkaaren (30 vuotta) aikana kertyy kiinteistöveroa yli 400 000 euroa, jolloin Pyöreisen tuulivoimahankkeesta voisi kertyä kaupungille yhteensä enimmillään noin 2,4 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloja. Lisäksi alueen maanomistajille arvioidaan maksettavan koko hankkeen elinkaaren aikana yhteensä noin 12 miljoonaa euroa vuokratuloja.
Suunniteltu tuulipuisto sijoittuu yksityisten maanomistajien sekä Metsähallituksen hallinnoimille maa-alueille. Hankeyhtiö on tarjonnut alueen kaikille maanomistajille vuokrasopimusta, joista osa on jo tehty.
Kaupunginhallituksen päätösehdotuksessa esitetään edellytyksenä, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimija solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1 €/m². Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttää lunastusmenettelyä.
Kaavoituksesta, siihen liittyvistä ympäristöselvityksistä ja mahdollisesta ympäristövaikutusten arvioinnista aiheutuvista kuluista tulee vastaamaan Elements Suomi Oy, jos prosessi käynnistetään. Osayleiskaavoituksen laatii ulkopuolinen kaavakonsultti, jonka kaupunki hyväksyy hankeyhtiön esityksestä.
Tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tarve riippuu hankkeen koosta ja vaikutuksista. Pyöreisen hanke on alle YVA-rajojen, sillä menettely on tehtävä, jos voimaloita on vähintään 10 tai kokonaisteho on vähintään 45 megawattia. ELY-keskus voi päättää, että YVA-menettely on tehtävä myös pienemmissä hankkeissa. Keski-Suomen ELY-keskus on antanut yhtiölle kesäkuussa 2025 päätöksen, ettei hankkeeseen sovelleta YVA-menettelyä.
Kaavoituksen eteneminen ja aikataulu määräytyy prosessissa esiin tulevien seikkojen perusteella. Alustavan aikataulun mukaan rakentaminen tapahtuisi vuosina 2027–2028 ja sähköntuotanto alkaisi vuonna 2028.
Viitasaaren verkkosivuilla Tuulivoima-sivu, johon kootaan tuulivoimaa koskevia tiedotteita ja muuta materiaalia. Koostesivu on toteutettu, jotta vakituisilla ja vapaa-ajan asukkailla sekä muilla asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua aineistoihin ja seurata päätöksentekoa. Mahdollisesta kaavoituksesta tullaan tiedottamaan eri kanavissa, esimerkiksi paikallislehdessä.