Simmari avataan 7.12.2021 uimahallissa tehdyn kuntotutkimuksen ja kunnostustöiden jälkeen

Julkaistu 02.12.2021

Viitasaaren uimahalli Simmari avataan tiistaina 7.12.2021 kuntotutkimuksesta johtuneen tauon jälkeen. Käytössä on normaalit aukioloajat, eli tiistain aamu-uinti klo 7-9 on myös 7.12. Myös uimahallin toteuttama keskiviikon vesijumppa järjestetään. Viitaseudun opisto tiedottaa omasta toiminnastaan kursseille osallistuville.

Jouluna Simmari on suljettuna torstaina 23.12., perjantaina 24.12. ja lauantaina 25.12. Mahdollisesta tapaninpäivän, sunnuntain 26.12., aukiolosta tiedotetaan tarvittaessa erikseen.

Uimahalli suljettiin suunnitellusti 1.11.2021 kuntotutkimusta ja siihen liittyviä töitä varten. Uimahalli on ollut käytössä vuodesta 2003 ja sitä on huollettu säännöllisesti vuosittain. Kuntotutkimuksella selvitetään tulevien vuosien peruskorjaustöiden tarve, jotta rakennus voidaan pitää hyvässä kunnossa myös tulevaisuudessa.

Kartoituksen tekee ulkopuolinen toimija, jonka aikataulujen vuoksi toimenpiteitä ei voitu ajoittaa muihin taukoihin. Kartoitus edellytti altaiden tyhjentämistä, joka johti myös laattojen kiinnityslaastien kuivumiseen. Tämän seurauksena irronneita laattoja purettiin ja asennettiin tilalle uudet. Kunnostustyöt viivyttivät uimahallin saamista takaisin käyttöön.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta