Simmari avataan elokuussa normaalia aikaisemmin – Sisäliikuntapaikkojen avaamisesta tiedotetaan 27.5.

Julkaistu 19.05.2020

Uimahalli Simmari avataan seuraavan kerran yleisölle maanantaina 3.8. klo 12.00. Mahdollisista käyttöä koskevista rajoituksista tiedotetaan erikseen lähempänä avaamista.

Uimahalli suljettiin valtakunnallisen linjauksen mukaisesti maaliskuussa. Simmarissa on koronatilanteen aikana tehty huolto- ja korjaustöitä. Valtioneuvoston ohjeiden mukaan uimahallit voidaan avata 1.6., mutta Simmaria ei avata kahdeksi viikoksi ennen normaalin aikataulun mukaista sulkemista. Kahden viikon aukiolojaksosta kesäkuussa aiheutuisi sekä ylimääräistä huoltotyötä että kustannuksia. Kesäkuun aukiolon sijaan kaupunki päätti aikaistaa uimahallin avaamista kesän loppupuolella.

Simmarin kuntosalin sekä muiden Wiitaunionin sisäliikuntatilojen avaamisen aikatauluista ja toiminnan käytännöistä tiedotetaan keskiviikkona 27.5. järjestettävän johtoryhmän kokouksen jälkeen.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta