Talouden tasapainottamistyö aloitettiin Viitasaarella – Alkuvuoden 2026 aikana etsitään pysyviä säästöjä kaupungin toiminnasta

Julkaistu 02.02.2026

Viitasaaren kaupunki tasapainottaa talouttaan niin, että samalla turvataan kaupungin elinvoima sekä lakisääteisten palveluiden toteuttaminen. Tasapainotustyössä myös vahvistetaan talouden kestävyyttä ja parannetaan ennakoitavuutta. Viitasaaren kaupungin talouden tasapainotussuunnitelman päivittäminen aloitettiin maanantaina 26.1.2026, kun tehtävää varten luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista asetettu taloustyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran.

Ensimmäisessä kokouksessa päätettiin muun muassa tasapainotustyön periaatteista ja aikatauluista. Sopeutustavoitteeksi asetettiin 2-2,5 miljoonan euron säästöt vuosina 2026-2029.

Keskeisenä periaatteena talouden tasapainottamistyössä on pysyvien säästöjen löytäminen niin, että palvelut sopeutetaan vuosittain käytössä olevaan rahoitukseen. Keinoja ovat menojen vähennykset, tulojen lisäykset sekä rakenteelliset muutokset ja palveluiden tuotantotavat.

Viitasaaren kaupungin talous ei ole kriisitilanteessa, sillä aiemmilta vuosilta kertyneitä ylijäämiä on kaupungin taseessa. Kuntien talouteen vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi väestönkehitys, verotulot, valtionosuudet, yleinen taloustilanne sekä valtakunnalliset uudistukset esimerkiksi työllisyydenhoidossa. Talouskehityksen mukaisesti myös Viitasaarella on sopeutettava kaupungin tulorahoituksen suhde menoihin.

Taloustyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 2. maaliskuuta. Tasapainottamissuunnitelmaan liittyvää työtä ja kokoontumisia on jaksotettu niin, että kaupunginvaltuutetuille suunnitelma esitellään sisäisessä iltakoulussa huhtikuun 20. päivä ja varsinainen päätöksenteko tasapainottamissuunnitelman hyväksymiseksi kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa on huhti-toukokuun 2026 vaihteessa.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta