Toisinnäkemisen festivaali valtaa Viitasaaren ensimmäistä kertaa elokuussa 2022 – Tapahtuma-alueena vanhan yhteiskoulun ympäristö

Julkaistu 15.07.2022

Viitasaari herää eloon elokuisena lauantaina, kun Toisinnäkemisen festivaali tuo Viitasaaren vanhan yhteiskoulun lähistölle monenlaista koettavaa ja nähtävää, nyt ensimmäistä kertaa. Lauantaina 20.8. ohjelmassa on esiintyjiä monelta alalta, musiikkia, yllättäviä kohtaamisia, syötävää ja juotavaa sekä kokemuksia niin keholle kuin mielellekin.

Toisinnäkeminen on asioiden uudelleen näkemistä ja tuttujen asioiden sekä ilmiöiden kyseenalaistamista. Se on kaiken uuden luomisen ytimessä.

Idea festivaalin syntyi kenties Suomen kuuluisimman viitasaarelaisen, Suomen 1700-luvun humanistisen kulttuurin merkittävimmän hahmon, Henrik Gabriel Porthanin (8.11.1739 Viitasaari – 16.3.1804 Turku) ja hänen järkevän epäilynsä eli ”sobria dubitation” myötä. Lisäksi Viitasaaren sijainti teiden ja heimojen risteyskohtana toimi festivaalin innostuksena.

Oman lisänsä toi myös korona-ajan apeus ja jatkuvat rajoitukset eli miten tukea ihmisiä näkemään vallitseva tilanne toisin? Festivaali, joka esittelee eri näkökulmia ja näin kenties luo ihmisten mielissä jotain uutta. Tavoitteena on luoda ravintoa keholle sekä mielelle. Festivaalin tavoitteena on tarjota kävijöilleen viihteen lisäksi ajatuksia siitä, millä kaikilla tavoilla voimme nähdä ja kokea todellisuuttamme toisin? Elämä ei ole mustavalkoista, kaikki asiat voidaan nähdä monestakin kulmasta. Tapahtumalla halutaan laajentaa ihmisten ajattelua ja tarjota kokemuksia tästä ajasta. Tavoitteena on myös lujittaa ihmisten keskinäistä ymmärrystä sekä osallistaa.

Festivaali tarjoaa ainutkertaisia esityksiä ja puheenvuoroja koko kansan tuntemilta nimiltä. Esiintyjinä muun muassa futuristi Perttu Pölönen kertomassa aloittelijan mielestä, sisustuksen toisinnäkijä, sisustusarkkitehti Marko Paananen sekä esimerkiksi Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen apulaisprofessori Suvi Saarikallio kertomassa musiikin vaikutuksista hyvinvointiimme. Näiden lisäksi osallistavia hyvinvoinnin työpajoja, jotka tarjoavat yllättäviä näkökulmia aiheeseen.

Festivaalin järjestää Työryhmä Leno & Takanen. Tapahtuman suunnittelua rahoittanut Viitasaaren kaupungin  Pikkasen enemmän liiketoimintaa -EAKR-hanke.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta