Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakkaan omavastuun maksamisen käytäntöön muutos myös Viitasaarella

Julkaistu 04.04.2022

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakasmaksujen maksamisen käytäntöön tulee muutoksia Keski-Suomessa 1.5.2022 alkaen. Kunnat ryhtyvät laskuttamaan asiakkaan omavastuuosuuden kuljetuspalvelua käyttävältä asiakkaalta. Tähän saakka asiakas on maksanut omavastuuosuuden kuljettavaan autoon matkan päätteeksi. Matkojen omavastuu perustuu asiakkaan tekemien matkojen pituuteen kuten aiemminkin.

Muutos perustuu asiakasmaksulakiin

Uusi käytäntö perustuu viime vuonna voimaan tulleeseen asiakasmaksulain muutokseen. Sen myötä palveluntuottaja eli tässä tapauksessa kuljettaja ei voi periä sosiaalihuollon asiakasmaksuja. Kuljetuspalvelun omavastuu on sosiaalihuollon asiakasmaksu ja lain mukaan kunta vastaa asiakkaan asiakasmaksujen laskutuksesta. Asiakas voi hakea kuljetuspalveluiden omavastuuosuuksiin alennusta tai maksujen perimättä jättämistä.

Mitä kuntia muutos koskettaa?

Muutos koskettaa Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden keskitetyssä kyydinvälitysjärjestelmässä mukana olevia kuntia eli Hankasalmea, Jyväskylää, Jämsä-Kuhmoista, Keuruuta, Kinnulaa, Laukaata, Muuramea, Saarikkaa (Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski, Kyyjärvi, Kivijärvi), Toivakkaa, Wiitaunionia (Viitasaari ja Pihtipudas) ja Äänekoskea. Vuoden 2023 alusta lähtien sote-kuljetuksista vastaa ja laskuttaa Keski-Suomen hyvinvointialue.

Mitä ovat vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut?

Vaikeavammainen henkilö voi saada vammaispalvelulain mukaisesti myönnettyä kuljetuspalvelua. Matkoja voidaan myöntää muun muassa asioimiseen, työssäkäyntiin, opiskeluun tai jokapäiväiseen elämään liittyviin matkoihin yksilöllisen tarpeen mukaan. Kuljetuspalvelua saavalla henkilöllä on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän voi vammansa tai sairautensa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset ovat ikääntyneiden asiakkaiden asiointikyytejä, joita voidaan myöntää harkinnan mukaan.

Kuljetuspalvelua saavia asiakkaita tiedotetaan asiasta myös henkilökohtaisesti. Asiakkaat saavat päivitetyn asiakasohjeen ja tiedotteet postitetaan huhtikuun viimeisellä viikolla.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta