Säpe-hanke 2021–2022
Sävellysleirin loppukonsertti
Kesällä järjestetyn nuorten sävellysleirin loppukonsertti pidetään Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla eli Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlilla Oulussa lauantaina 8.10.2022.
Konsertti on klo 17.00 Oulun musiikkikeskuksen Pikkusalissa.
Lisätietoja: Uuden musiikin lokakuu
Yhteistyössä: Viitasaaren alueen musiikkiopisto, Jokilaaksojen musiikkiopisto, Uuden Musiikin Lokakuu, Suomen Säveltäjät ry, Musiikin aika sekä Opetushallitus.
Kevään 2022 koulutukset
Sävellyshankkeemme puitteissa musiikkiteknologian maisteri, säveltäjä ja opettaja Tapio Lappalainen pitää musiikkilinjalaisille koulutusta keväällä 2022. Tapio pitää sekä ryhmätunteja että yksityistunteja. Sanna Ahvenjärvi puolestaan pitää sävellystunteja oppilaille sekä mupe-ryhmille.
Ensimmäinen workshop on ensi keskiviikkona 2.2. klo 15.15-18.00 mupe-luokassa, jonka jälkeen on halukkailla mahdollisuus yksityistuntiin liittyen musiikin tekemiseen tai teknologiaan. Workshop korvaa tuolle ajalle osuvat mupe- tai soittotunnit. Loput koulutukset sovitaan osallistujien kanssa erikseen.
Pitkät ryhmätunnit pitävät sisällään 30-60 minuutin mittaisia pienempiä kokonaisuuksia seuraavista musiikkiteknologian, oman musiikin tekemiseen ja oman luovuuden käyttämiseen liittyvistä osa-alueista.
* Musiikkiteknologian peruskäsitteitä / Max-ohjelma
* Electronic Dance Music / Ableton Live
* Luovuus / säveltäminen / oma musiikki
* Yhteisprojektin (sävellys, äänimaisema etc.) teko
* Äänittäminen ja miksaaminen / Logic Pro
* Nuotintaminen / Sibelius-ohjelma
Yhtenä osa-alueena on yhteisprojektin teko, jota työstetään Musiikin aika -festivaalin yhteydessä ensi kesänä Festivaalin yhteydessä Tapio pitää myös kolmepäiväisen teknologiakurssin. Kurssi sekä pääsy kaikkiin konsertteihin on musalinjalaisille ilmainen.
Ilmoittautumiset Johannekselle, yhteystiedot tällä sivulla.
Taustaa
Säpe-hanke on Viitasaaren alueen musiikkiopiston ja Jokilaaksojen musiikkiopiston yhteinen sävellyspedagogiikan kehittämishanke. Hankkeen tarkoituksena on kehittää säveltämisen ohjausta ja opetusta alueen musiikkiopistoissa.
Osana hanketta järjestetään taiteen perusopetuksen oppilaille sävellysleiri Musiikin aika-festivaalin yhteyteen kesällä 2022. Leiri järjestetään yhteistyössä Suomen Säveltäjät ry:n ja Musiikin aika -festivaalin kanssa. Leirin ohjaajina toimivat säveltäjät Minna Leinonen, Markku Klami ja Tapio Lappalainen. Leirin loppukonsertti on puolestaan osa Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlien, Uuden Musiikin Lokakuun, ohjelmaa.
Hanke aloitettiin Viitasaaren alueen musiikkiopiston osalta syksyllä 2021 Jokilaaksojen musiikkiopiston lehtori, säveltäjä Sanna Ahvenjärven kahdella koulutuksella musiikkiopiston opettajille. Opettajat saivat työkaluja ja innostusta sävellystöiden ohjaamiseen niin instrumenttiopetuksessa kuin hahmotusaineidenkin tunneilla. Syksyn aikana oppilaat ovat saaneet sävellystunteja Ahvenjärven johdolla.
Syksyn aikana on tehty myös sävellyspedagogiikkaan liittyviä hankintoja: mm. kosketinsoittimia, kuulokkeita sekä oktofonisen kuuntelujärjestelmän hankinta sekä suunniteltu kevään koulutuksia sekä kesän sävellysleiriä.
Joulukuussa 2021 järjestettiin ensimmäistä kertaa Viitasaaren alueen musiikkiopiston oppilaiden sävellyskonsertti.
Keväällä 2022 Viitasaarella järjestettiin sävellystuntien lisäksi säveltäjien Tapio Lappalaisen ja Sanna Ahvenjärven (Suomen Säveltäjät ry, Jokilaaksojen musiikkiopisto) koulutuksia oppilaille. Keväällä 2022 järjestettiin myös toinen oppilaiden sävellyskonsertti rauhankonsertti-teemalla.
Ajankohtaista
Hanke on päättynyt, kiitos kaikille hankkeessa mukana olleille!
—
Sävellysleirin loppukonsertti 8.10.2022
Uuden musiikin lokakuu
Viitasaaren sävellysleiri 7.-10.7.2022
Leirin soitinesittelyt Zoomissa la 21.5.
Hanna Kinnunen / huilu klo 10-10.45
Iida-Vilhelmiina Sinivalo / sello klo 10.45-11.30
Johanna Tilus / piano klo 12.15-13.00
Tapio Lappalainen / elektroniikka klo 13.00-14.00
Tapio Lappalaisen teknologia- ja sävellyskoulutukset musiikkilinjalaisille
Seuraava koulutus on keskiviikkona 2.2. klo 15.15-18.00 mupeluokassa. Ilmoittautumiset Johannekselle, yhteystiedot alla.
Kevään 2022 koulutukset:
Ke 2.2. klo 15 alkaen
Ke 23.2. klo 15 alkaen
Ke 13.4. klo 15 alkaen
Ke 18.5. klo 15 alkaen
Sanna Ahvenjärven sävellyskoulutukset 2022
Ti 29.3. klo 15.45 alkaen
Ti 3.5. klo 15 alkaen
Tiistaina 3.5.2022 klo 19.00
Viitasaaren teatteri
Peace – kappaleita rauhan puolesta. Mukana myös oppilaiden omia sävellyksiä. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Tiistaina 7.12.2021 klo 19.00
Viitasaaren teatteri
Oksia-sävellyskonsertti
Joulukuussa 2021 järjestettiin ensimmäinen musiikkiopiston oppilaiden sävellyskonsertti.
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Johannes Lintunen
Hankekoordinaattori
0409663695 Soita
johannes.lintunen@viitasaari.fi Lähetä sähköpostia