Ilmoittautuminen esiopetukseen

Ilmoittautuminen esiopetukseen

Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä. Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, tutkimalla ja kokeilemalla, vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa. Esiopetuksen tehtävänä on tukea lasten yksilöllistä ja yhteisöllistä kehitystä, oppimisen halua ja iloa sekä tervettä itsetuntoa.

Perusopetuslain (1040/2014) mukaan lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.

Syksyllä 2025 esiopetuksen aloittavat vuonna 2019 syntyneet lapset. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty sekä ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Esiopetukseen osallistuminen on maksutonta ja sisältää maksuttoman aterian. Esiopetusta järjestetään neljä tuntia päivässä, lukuvuosi noudattaa koulujen  työ- ja loma-aikoja.

Esiopetuksessa noudatetaan valtakunnallisia esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä Viitasaaren esiopetussuunnitelmaa.

Esiopetukseen ilmoittaudutaan paperisella ilmoittautumislomakkeella, joka tulee palauttaa sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimistoon viimeistään maaliskuun 21. päivänä palautuskuoressa. Ilmoittautumislomakkeita on mahdollista saada myös Viitasaaren kaupungin www-sivuilta (www.viitasaari.fi -> Varhaiskasvatus ja koulutus -> Perusopetus -> Esiopetus -> Ilmoittautuminen esiopetukseen).

Esiopetusta järjestetään lapsen omassa lähikoulussa. Lähikoulu määräytyy sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vahvistaman kouluverkon perusteella.

Viitasaaren kaupunki järjestää esiopetuksen kuljetukset sivistys- ja hyvinvointilautakunnan hyväksymien koulukuljetusten periaatteiden mukaisesti.

Lisätietoja esiopetuksesta ja esiopetukseen tutustumisesta antavat rehtori ja koulunjohtajat sekä sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimisto.

Viitasaarella esiopetusta antavien koulujen yhteystiedot
Sivistys- ja hyvinvointipalveluiden hallinto