Viitasaarella on valittu vanhan yhteiskoulun suunnittelijat – Julkisuudesta tuttu Marko Paananen suuressa roolissa

Julkaistu 11.12.2021

Viitasaarella on käynnissä vanhan yhteiskoulun muuttaminen koulurakennuksesta yritystoimintaan soveltuvaksi palveluympäristöksi. Viitasaaren kaupunki valitsi omistamansa rakennuksen sisustuksen muutostöitä suunnittelemaan julkisuudesta koko Suomelle tutuksi tulleen sisustusarkkitehti Marko Paanasen. Pää- ja arkkitehtisuunnittelijaksi valittiin Pete Argillander.

Valtakunnallisesti tunnettu Marko Paananen kertoo olevansa otettu, että hänet on valittu suunnittelemaan vanhan yhteiskoulun sisustus.
”Pidän kunnia-asiana, että minut on valittu työstämään tällaista merkittävää ja historiallista rakennusta. Jos en arvostaisi paikkaa, en olisi lähtenyt tähän mukaan.”

Lukuisissa televisio-ohjelmissa suunnittelijana toiminut Paananen näkee vanhan yhteiskoulun sijainnin erinomaisena.
”Rakennus on visuaalisesti yhtenäinen kokonaisuus ja sen ympärillä oleva Viitasaaren keskusta on luonnonkaunis ja vesistön keskellä.”

Hän kertoo ottavansa suunnittelu-urakan tosissaan ja tietää vanhan yhteiskoulun merkityksen paikkakunnalla, vaikka ei ole Viitasaarelta kotoisin.
”Ymmärrän, että viitasaarelaisilla on paljon toiveita ja erityinen suhde tähän rakennukseen.”

Sisustusarkkitehti on lyhyen ajan aikana ehtinyt kohtaamaan viitasaarelaisia eri yhteyksissä.
”On ollut mukava tavata viitasaarelaisia, ja on ollut merkillepantavaa, miten vieraanvaraisia ja iloisia ihmiset ovat.”

Rakennus- ja muutostyöt tekee Viitasaaren kaupunki omana toimintanaan. Vanhaan yhteiskouluun liittyvän toiminnan sisältöjen kehittäminen on osa EAKR-rahoitteista Pikkasen enemmän liiketoimintaa -hanketta. Projektipäällikkö Hannu Nevala muistuttaa, että hirsinen rakennus on suojeltu ulkopintojensa suhteen eikä sen rooli maisemassa tule muuttumaan. Sisätiloja muokataan ja ennallistetaan harkinnan ja tarpeen mukaan.
”Rakennuksen muutostöissä arvostetaan sen historiaa, mutta samalla tarkoituksena on luoda ympäristö, joka mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan tiloissa.”

Hankkeessa on haettu rakennukseen kahvila- ja ravintolayrittäjää, joka toimisi yhteistyökumppanina kaupungin ja muiden palveluntarjoajien kanssa.
”Tuottamalla viitasaarelaisuudesta ja kulttuurihistoriasta kumpuavia kiinnostavia tuotteita, palveluja ja sisältöjä voidaan paikkakunnalla palvella niin vakituisia ja vapaa-ajan asukkaita sekä ohikulkevia.”

Vanhan yhteiskoulun ulkoalueita on muokattu vuosien 2020 ja 2021 aikana muun muassa pysäköinti- ja viheralueita tekemällä, asentamalla sähköautojen latauspisteet sekä runkolukittavat pyörätelineet. Viitasaaren kaupunki on kiinnittänyt huomiota laajemman Vanhan Viitasaaren alueen kehittämiseen.

Vanha yhteiskoulu on rakennettu vuosina 1907-1908. Lukioksi muuttunut koulutus jatkoi samassa rakennuksessa vuoteen 2011, jolloin lukio siirtyi koulukeskukseen. Tiloissa on ollut myös muuta koulutoimintaa vuosien varrella. Lukion jälkeen rakennus on ollut muun muassa yhdistysten ja kansalaisopiston käytössä. Rakennuksessa on järjestetty myös erilaisia näyttelyitä sekä konsertteja.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta