Viitasaarelle hankitaan latukone – Kone on tarkoitus saada käyttöön tämän talven aikana

Julkaistu 31.01.2022

Viitasaaren liikuntapaikkojen hoitoon ollaan hankkimassa latukonetta, jolla hiihtoreitit voidaan pitää jatkossa entistä paremmassa kunnossa. Latukoneen hankinta käynnistyi kuntalaisaloitteen pohjalta ja kaupunginvaltuusto varasi talousarvioon määrärahan hankintaan vuodelle 2022, kun asiaa oli aiemmin käsitelty eri toimielimissä. Tekninen lautakunta teki hankinnan joulukuussa 2021 liikuntapaikkojen henkilöstön tekemän kartoituksen perusteella. Käytettyjen koneiden tarjontaa selvitettäessä ja lautakunnan tehdessä päätöstä ei kuitenkaan huomioitu kansallisen hankinnan kynnysarvon ylittymistä. Tämän vuoksi lautakunta kumosi aiemman päätöksensä kokouksessaan tammikuussa 2022 ja päätti kilpailutuksen toteuttamisesta Hilma-hankintana. Tällainen itseoikaisu on normaali käytäntö, kun tehdyssä päätöksessä huomataan korjattavaa.

Vaikka alkuperäinen hankinta jouduttiin oikaisemaan, uusi kilpailutus ja koneen hankinta tullaan tekemään vielä talven 2022 aikana. Latukoneita on erilaisia eri käyttötarkoituksia varten. Valinta erilaisten koneiden ja niiden ominaisuuksien välillä riippuu siitä, mitkä nähdään tiettyyn käyttöön soveltuvaksi. Viitasaarella on päädytty siihen, että latuverkoston hoitamiseen soveltuva kone on oltava painoltaan vähintään 3000-8000 kg lumen oikeanlaisen tiivistymisen vuoksi.

Latukone hankintaan ensisijaisesti Viitasaaren kaupungin taajamassa olevien Savivuoren ja Isoahon latujen ylläpitoon. Tällainen kone sopii myös muuhun käyttöön kaupungin oman latuverkoston ylläpitämisen ulkopuolella. Eniten asiasta on neuvoteltu etukäteen Viitasaaren Lumikot ry:n kanssa moottorikelkkareittien huoltoon liittyen. Latukoneen käytöstä kaupungin oman toiminnan ulkopuolella päätetään, kun latukone on saatu Viitasaarelle ja kilpailutuksen voittaneen koneen ominaisuudet ovat selvillä.

Latukoneilla voi tehdä latuja ja reittejä myös jäällä. Tätä ei ole Viitasaarella painotettu koneen hankintaa suunniteltaessa, sillä viime vuosina jäälatujen ylläpitäminen moottorikelkallakin on ollut hankalaa tai jopa mahdotonta jäälle nousevan veden vuoksi. Moottorikelkkareittien huollossa kone siirretään lavetilla vesistöjen ohi jo nyt. Konetta siirretään myös Savivuoren ja Isoahon välillä lavetilla.

Aiemmin Viitasaarella on hoidettu latuja moottorikelkoilla, traktorilla ja sen lisälaitteella sekä laskettelurinteen rinnekoneella. Nykyinen Sahiksen yrittäjän rinnekone ei sovi latuverkoston ylläpitoon muun muassa leveytensä vuoksi. Latujen leventäminen puolestaan tulisi arvion mukaan maksamaan satoja tuhansia euroja.

Kaupungin ylläpitämät ladut ovat erilaisia, molemmissa on mahdollisuus perinteiseen että luistelutyylin hiihtoon. Savivuoren ulkoilualueella on valaistut ladut ja erimittaisia reittejä, latuverkosto sopii myös kilpailuihin. Isoahon latu on edestakainen reitti, jossa on vähemmän korkeuseroja kuin Savivuorella, valaistua latuosuus on Isoahon urheilukentän alueella. Kaupungin latujen lisäksi yksityiset tahot ylläpitävät erilaisia hiihtoreittejä eri puolella Viitasaarta. Tietoja on koottu osoitteeseen viitasaari.fi/ladut

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta