Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 17.8.2026 yhteistoimintamenettelyn käynnistämistä (esityslista Dynasty-järjestelmässä). YT-menettely koskee esityksen mukaan kaikkia kaupungin palvelualueita. Menettelyn aloittaminen pohjautuu kesäkuussa 2026 hyväksyttyyn talouden tasapainottamisohjelmaan, joka sisältää muutoksia palveluihin ja niitä toteuttavaan organisaatioon. Tarkoitus on toteuttaa nämä ohjelman toimenpiteet hallitusti ja ennakoivasti.
Tasapainotusohjelman mukaisten toimenpiteiden henkilöstövaikutukset ovat arviolta yhteensä noin 9–11 henkilötyövuotta suunnittelukauden 2027– 2029 aikana. Henkilöstövaikutukset pyritään toteuttamaan ensisijaisesti ilman irtisanomisia. Vaikutuksia tavoitellaan eläköitymisillä, määräaikaisten palvelussuhteiden päättämisellä sekä tehtävien uudelleenjärjestelyillä, vapautuvien vakanssien uudelleenarvioinnilla sekä kohdentamalla henkilöstöresursseja uudelleen.
Ohjelmaan ei sisälly koko organisaation laajuisia lomautuksia. Ennakkoon tiedossa on, että käynnissä olevasta uimahallin peruskorjauksesta voi aiheutua määräaikaisia lomautustarpeita sivistyksen ja hyvinvoinnin sekä elinympäristön ja asumisen palvelualueilla.
Alustavan aikataulun mukaan Viitasaaren kaupungin YT-neuvottelut on tarkoitus aloittaa 25.8. ja päättää 19.10.
Viitasaaren kaupunkiorganisaatiossa on yhteensä noin 300 työntekijää viidellä palvelualueella. YT-menettely ei koske tytäryhtiöitä.
Vitasaaren talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteiden yhteenlaskettu taloudellinen vaikutus on noin 2,65 miljoonaa euroa vuosina 2026–2029. Tasapainottamisohjelman tavoitteena on vahvistaa kaupungin talouden perustaa muuttuneessa toimintaympäristössä. Viitasaaren talous on ollut viime vuosina ajoittain ylijäämäinen, mutta laskelmat osoittavat, että verotulojen ja valtionosuusennusteiden merkittävä heikentyminen, uudet lakisääteiset tehtävät, kustannustason nousu ja palkkaratkaisut lisäävät talouden painetta tulevina vuosina.
Tasapainotusohjelmasta ja sen käsittelystä on luettavissa aiemmista tiedotteista: