Viitasaaren leikkipuistoja kunnostetaan vuonna 2022 kuntalaiskyselyn vastausten perusteella

Julkaistu 23.03.2022

Kesällä 2022 Viitasaarella kunnostetaan leikkipuistoista erityisesti Porthanin puiston ja Kurkelan leikkipuistoja sekä liikennepuistoa.  Ensisisijaisesti kunnostettavien puistojen valinta pohjautuu osaltaan vastauksiin leikkipuistokyselyssä, joka Viitasaarella ja Pihtiputaalla toteutettiin alkuvuodesta. Vastauksia saatiin kiitettävästi, kiitos vastaajille! Kunnostuksia toteutetaan määrärahojen puitteissa.

Vastauksista tekninen toimi sai tärkeää tietoa muun muassa käyttäjien arvotuksista ja yhdessä kohdetarkastusten kanssa aineistosta saadaan laadittua tarkempi investointiohjelma ja palvelutasosuunnitelma. Tilapalvelun kiinteistökohteiden kunnostukset ja investoinnit, kuten koulut ja päiväkodit, tarkastellaan tarpeen mukaisina vuosittain. Kyselyn perusteella yhdyskuntatekniikan toimesta toteutetaan Pihtiputaalla toteutetaan kesällä 2022 Niemenharjun asutusalueelle uusi leikkipuisto.

Asukaskyselyn tuloksia on laajemmin käsitelty erillisessä dokumentissa (PDF).

 

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta