Viitasaari tekee investointivarauksia vuoden 2024 ylijäämäisestä tuloksesta – Rahaa varataan varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja uimahallin peruskorjaukseen

Julkaistu 10.03.2025

Viitasaaren kaupunki tekee investointivarauksia vuoden 2024 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä. Kaupungin hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa taloudellisen valmistautumisen tulevien vuosien investointeihin. Maanantaina 3.3.2025 kokoontunut kaupunginhallitus päätti, että viime vuoden ylijäämäisestä tuloksesta varataan 500 000 euroa varhaiskasvatuksen tilaratkaisuihin ja uimahallin peruskorjaukseen 630 000 euroa. Hankkeet sisältyvät vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman investointiosaan. Molempiin kohteisiin tehtiin investointivarauksia myös viime keväänä vuoden 2023 tuloksesta. Vuoden 2024 tilinpäätöstä kaupunginhallitus ja -valtuusto käsittelevät myöhemmin.

Kaupunginhallitus antoi lausunnon hankintalain uudistukseen liittyen. Ehdotuksen mukaista normien keventämistä ja hankintalain yksinkertaista pidetään Viitasaaren näkökulmasta kannatettavina. Kaupungin lausunnossa tuodaan kuitenkin merkittävä huoli siitä, että työryhmämietinnön mukainen uudistus vaikeuttaisi kaupungin kumppanuuksia palveluiden tuottamisen suhteen. Esityksen mukaiset vähimmäisomistusosuutta koskevat vaatimukset estäisivät kaupungin palveluhankinnat esimerkiksi Tiera Oy:tä ja Keski-Suomen Monetra Oy:ltä tieto-, talous- ja henkilöstöhallinnon osalta. Nämä kumppanuudet mahdollistavat resurssitehokkaat, ammattimaisen ja riskienhallinnan kannalta turvallisen ratkaisun.

Kaupunginhallitus antoi lausunnot Pyhäjärven, Pihtiputaan ja Keiteleen kuntiin sijoittuvalle Kangasjärven tuulivoimapuiston osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sekä ympäristövaikutusten arviointiin. Samoin Viitasaari antoi lausunnon Kannonkosken kunnalle Vuorijärvien tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotusvaiheesta. Lausunnot ovat luettavissa pöytäkirjasta.

Viitasaari vuokraa Lyhty Viitasaaren pihasta, Keitele-järven rannasta alueen Suomen MK Ravintola Oy:lle. Noin 510 m² alue vuokrataan vuosille 2025-2029. Yhtiö on ostamassa kyseisellä alueella toimineen konttiravintolan liiketoimintaa.

Viitasaarella toimivan nuorisovaltuuston kokoonpano vahvistettiin vuodelle 2025. Nuorisovaltuuston vaalin ehdokasasettelussa ehdolle asettui 12 henkilöä, jotka kaikki valittiin varsinaisiksi jäseniksi. Nuorisovaltuustosta kerrotaan omalla sivullaan.

Lausunnossa joukkoliikenteen palvelutason määrittelystä kaupunki katsoo, että kattava joukkoliikenneverkko toisi jatkossa mahdollisuuksia seudullisesti työssäkäyntialueen pendelöinnille. Kattava ja toimiva joukkoliikenne lisää alueen turvallisuutta, viihtyisyyttä, houkuttelevuutta ja vetovoimaa ja näillä kaikilla tekijöillä on merkityksellisiä taloudellisia hyötyjä. Kattava joukkoliikenneverkko myös lisäisi kaupungin elinvoimaisuutta ja kaupunki-imagoa. Lausuntoa pyytäneen Keski-Suomen ELY-keskuksen tulee kaupungin näkökulmasta myös huolehtia riittävästä määrärahatarpeesta tulevina vuosina.

Kokouksessa käsiteltiin kaupunginjohtajan katsausta ajankohtaisiin asioihin, keskusvaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan kokoonpanoja sekä myös muun muassa Ravintola Lyhdyn vuokra- ja yhteistoiminnan sopimusluonnosta, joka palautettiin valmisteluun. Kaikki käsitellyt asiat ovat luettavissa pöytäkirjasta, jonka yhteydessä on liitteitä.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta