Viitasaaren kaupunginhallitus on myöntänyt vuoden 2020 H. G. Porthan -kunniapalkinnon kuvataiteilija Jaana Bombinille viitasaarelaisen kulttuurielämän hyväksi tehdystä työstä.
Jaana Bombin on muutaman viime vuoden aikana merkittävällä tavalla vaikuttanut viitasaarelaiseen kulttuurielämään taiteellisen työnsä myötä. Hän on tehnyt Viitasaarta tunnetuksi myös muualla maakunnassa, Suomessa ja mm. Brasiliassa.
Jaana Bombin on ollut mukana ideoimassa ja toteuttamassa useita yhteisöllisiä hankkeita. Näkyviä viitasaarelaisia toteutuksia ovat olleet mm. paikalliseen maisemaan limittyneet Viitasaaren Torinrannan yhteisötaidehanke sekä Niinilahden Suomi 100-vuotta joutsen.
Bombin on tehnyt useita yhteistyöhankkeita paikallisten koulujen kanssa oppilaita tasa-arvoisesti osallistaen. Bombinin työ on edistänyt paikallista yhteisöllisyyttä ja hän on myös uudistanut toimintatapoja yksilöön painottuvasta taiteilijan toimenkuvasta kuntalaisia osallistavan pedagogin suuntaan.
Huolimatta siitä, että Jaana Bombin on onnistuneesti edistänyt yhteisöllisiä hankkeita, on hän samalla voinut toteuttaa omaa ammattiaan kuvanveistäjänä tasokkaiden yksilö- ja ryhmänäyttelyiden muodossa eri puolilla Suomea.
Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen H. G.Porthan-kunniapalkinto ojennetaan Jaana Bombinille myöhemmin sovittavana ajankohtana.
Henrik Gabriel Porthanin nimeä kantava kunniapalkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle viitasaarelaiselle kulttuurin tai muilla yhteiskuntaelämän aloilla, koko uran aikana tai vain jakovuonna, saavutetuista erityisen painavista ansioista. Palkinnon saajasta päättää Viitasaaren kaupunginhallitus kulttuurista vastaavaa viranhaltijaa kuultuaan.