Wiitaunionissa laaja maskisuositus – Myös yläkouluihin maskisuositus viruksen leviämisen estämiseksi

Julkaistu 06.04.2021

Viitasaaren ja Pihtiputaan alueella koronavirustilanne on parhaillaan rauhallinen. Tiistaina 6.4.2021 kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä totesi, että aiemmin annettu suositus maskien käytöstä on edelleen käytössä kaikissa tilanteissa, joissa kohdataan muita ihmisiä, esimerkiksi päivittäistavarakaupoissa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkin suosituksen mukaisesti myös Viitasaaren ja Pihtiputaan yläkouluissa otetaan käyttöön maskisuositus tästä eteenpäin, suositus koskee myös koulukuljetuksia. Myös Wiitaunionin henkilökunnalle on vahva suositus maskin käyttöön muita henkilöitä kohdatessa.

Johtoryhmä muistuttaa myös muista varotoimenpiteistä, kuten käsi- ja yskimishygieniasta, turvavälien pitämisestä sekä ylimääräisten kohtaamisten välttämisestä. Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu enintään 10 henkilöön huhtikuun loppuun saakka aluehallintoviraston päätöksellä. Myös yksityistilaisuuksissa suositellaan osallistujamäärän rajaamista enintään 10 henkilöön.

Koronarokotukset ovat käynnissä, sekä Viitasaarella että Pihtiputaalla kuntalaisista yli 25 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Rokotusajanvaraus on käynnissä kaikille yli 70-vuotiaille soittamalla Wiitaunionin koronarokotuksen ajanvarausnumeroon 014 459 6882 (ma-to klo 8-16, pe 8-15). Ajanvarausnumeroon soittamalla numero tallentuu järjestelmään ja takaisin soitetaan rokotteiden saatavuuden mukaan. Kaikki yli 80-vuotiaat on rokotettu. Jokainen saa koronarokotuksen ensisijaisesti omasta kotikunnastaan. STM:n päätös on, että henkilöllä on oikeus saada koronarokotus myös sellaisessa kunnassa, jonka alueella hän oleskelee säännönmukaisesti tai pidempiaikaisesti, tai jonka terveyskeskuksen hän on valinnut hoitopaikakseen.

 

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta