Wiitaunionissa todetuilla koronatartunnoilla vaikutuksia opetukseen – Lievienkin koronaoireiden esiintyessä otettava yhteys terveyskeskukseen

Julkaistu 19.11.2020

Pihtiputaan Putaanvirran koululla ja Viitasaaren lukiossa on todettu koronavirustartunnat. Molemmista tartunnoista tuli tieto keskiviikkona 18.11.2020. Putaanvirran koulun kaikki altistuneet tavoitettiin jo keskiviikkoillan aikana ja heidät on asetettu karanteeniin. Varotoimenpiteenä kaikki Putaanvirran viidesluokkalaiset ovat etäopetuksessa 23. marraskuuta saakka.

Viitasaaren lukion koronatartunnan osalta jäljitys alkoi torstaina 19.11.2020, sillä tieto tartunnasta tuli myöhään keskiviikkoiltana. Tartuntaketjujen selvittämisen ja altistuneiden tavoittamisen vaatiman ajan takia vuoksi koko Viitasaaren lukio siirtyy etäopetukseen, joka jatkuu 27. marraskuuta eli viikon 48 loppuun saakka. Myös lukiolaisten opetus Viitasaaren alueen musiikkiopistossa toteutetaan etäopetuksena viikon 48 loppuun saakka. Muu musiikkiopiston toiminta järjestetään normaalisti.

Wiitaunionin peruskouluissa ja lukioissa siirrytään aiempaa tiukempiin hygienia- ja turvavälikäytäntöihin sekä porrastettuihin välitunteihin ja ruokailuihin. Koulujen henkilökunnalla on mahdollisuus maskin tai visiirin käyttöön tilanteen mukaan. Kouluun saa tulla vain täysin terveenä.

Harrastuksia ja muita vastaavia toimintoja voi Viitasaarella ja Pihtiputaalla jatkaa normaalisti, mutta osallistujien on oltava täysin terveitä. Wiitaunionin johtoryhmä muistuttaa kaikkia kuntalaisia muun muassa hygienia- ja maskisuosituksesta sekä turvaväleistä.

Wiitaunionin terveyskeskuksessa korona-näytteitä otetaan arkisin pääsääntöisesti Pihtiputaan päivystyspoliklinikalla ja tulevana viikonloppuna Viitasaaren päivystyspoliklinikalla. Jos esiintyy koronaan sopivia lieviäkin oireita (yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli), ota yhteys arkisin Pihtiputaan päivystyspoliklinikalle, p. 014 4596700 ja viikonloppuisin Viitasaaren päivystyspoliklinikalle, p. 014 4597223.

Lisätietoa THL:n sivuilta aiheesta lapset ja koronavirus.

Johtoryhmä seuraa tilannetta tiiviisti ja kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 20.11.2020.

Lisätiedot
Jutta Hartojoki, sivistystoimen toimialajohtaja, 040 860 0777, jutta.hartojoki@pihtipudas.fi
Marja Laurila, perusturvan toimialajohtaja, 044 459 7256, marja.laurila@viitasaari.fi

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta