Viitasaarella panostetaan työllisyyteen uudella kuntalisällä vuonna 2026 – Kaupunginhallitus hyväksyi uudistetun kylien kehittämisavustuksen

Julkaistu 04.02.2026

Viitasaaren kaupunki aloittaa työllistämisen kuntalisän maksamisen. Maanantaina 2.2.2026 kokoontunut kaupunginhallitus päätti, että tätä työllistämiseen kannustavaa tukea myönnetään yrityksille ja muille työnantajille vuonna 2026 kokeiluna. Harkinnanvaraista peruskuntalisää (600 euroa kuukaudessa) maksetaan, kun työnantaja työllistää vähintään 101 päivää työttömänä olleita henkilöitä, jotka ovat kirjoilla ja asuvat Viitasaarella. Kuntalisä maksetaan korotettuna (800 e/kk), jos henkilö on ollut työttömänä yli 500 päivää. Tukea maksetaan enintään puolen vuoden ajan tuen alkamispäivästä luettuna. Tarkemmat ohjeista ja kriteereistä kuntalisän maksamiseksi tiedotetaan myöhemmin.

Viitasaarella on kehitetty vesistömatkailun edellytyksiä eri toimenpiteillä. Kaupunginhallitus päätti jatkaa Keitele-järven itärannalla sijaitsevan Suovanlahden venesatama-alueen sekä kyläuimarannan maa-alueiden vuokrasopimusta vuoden 2035 loppuun saakka. Kemppaalansalmen sillan pielessä oleva rantautumislaituri palvelee muun muassa Suovanlahden kesätapahtumien kävijöitä ja on yksi tärkeistä rantautumispaikoista haja-asutusalueella.

Pikkasen paremmassa periferiassa tuetaan kylien kehittämistä kaupungin omalla avustuksella. Kaupunginhallitus hyväksyi uudistetut periaatteet kylien kehittämisavustukselle. Kehittämisavustusta myönnetään kyläyhdistysten yleishyödyllisiin investointi- ja kehittämishankkeisiin sekä kylätalojen lämmitykseen. Kehittämisavustuksen kevään 2026 hausta tiedotetaan erikseen kaupungin verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla, hakemukset on jätettävä 30.4.2026 mennessä.

Kymönkosken Nuorisoseura on hakenut Leader Viisarilta Kymönkosken kuohut -hankkeelle 90 prosentin rahoitusta. Koska varsinainen hankerahoitus maksetaan jälkikäteen, hakee nuorisoseura hankkeen aikaista välirahoitusta kulujen kattamiseksi. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kulttuuriperintöä esiintuovalle, kyläläisiä ja vapaa-ajan asukkaita aktivoivalle Kymönkosken kuohut -hankkeelle myönnetään 8000 euron välirahoitus, joka tulee maksaa takaisin viimeistään vuoden 2027 loppuun mennessä.

Nuorisovaltuuston uusi kokoonpano vahvistettiin kaupunginhallituksen toimesta. Loka-marraskuussa käydyn ehdokasasettelun perusteella ehdokkaita oli 12, jotka kaikki valittiin varsinaisiksi jäseniksi. Uusi nuorisovaltuusto on järjestäytynyt ensimmäisessä kokouksessaan. Nuorisovaltuuston vuoden 2025 puolella tekemät aloitteet koulu-uinneista ja hajusteiden käytöstä koulussa ohjattiin kaupunginhallituksessa sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan rahoitus- ja sijoitustoiminnan perusteet ja esittää niiden hyväksymistä kaupunginvaltuustolle. Perusteet ja sijoitussuunnitelma on päivitetty ulkopuolista asiantuntijapalvelua hyödyntäen. Rahoitus- ja sijoitussuunnitelma on jaettu nyt kahteen osaan. Tarkoitus on, että valtuusto hyväksyy laajemmat perusteet ja yksityiskohtaisempaa sijoitussuunnitelmaa päivitetään säännöllisesti niin, että kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös päivitetyn poistosuunnitelman hyväksymistä. Päivitetyssä poistosuunnitelmassa on huomioitu valtakunnalliset ohjeet kirjanpitoon liittyen.

Vuoden 2026 valtionosuuksia Viitasaarelle on myönnetty yhteensä lähes 9,38 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus merkitsi peruspalvelujen valtionosuudet tasauksineen, veroperustemuutoksista johtuvavan verotulomenetysten korvauksen sekä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet tiedoksi ja päätti, ettei niihin haeta oikaisua. Valtionosuusmaksatuksen yhteydessä on huomioitu Opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä, aiempiin vuosiin kohdistuva korjaus, joka perustuu vuosien 2024 ja 2025 keskimääräisiin oppilas- ja opiskelijamääriin.

Kaupunginhallitus käsitteli myös esimerkiksi katsausta ajankohtaisiin asioihin, vuoden 2025 tilinpäätöksen tilannetta sekä työllisyysalueen toimintaan liittyvää Äänekosken hallintosääntömuutosta. Kaikki käsitellyt asiat ja päätökset ovat luettavissa tarkastamattomassa pöytäkirjassa (PDF), liitteitä esityslistan yhteydessä.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta