Vaalikeräys auttaa vammaisia ja pitkäaikaissairaita paikallisesti – Pieni ele -keräykseen voit osallistua vaalien äänestyspaikoilla

Julkaistu 20.03.2023

Pitkäaikaissairaita ja vammaisia voi tukea lahjoittamalla lipaskeräykseen eduskuntavaalien äänestyspaikoilla. Keräyspisteet löytyvät äänestyspaikoilta ympäri Suomen vaalien aikana 22.-28.3. ja 2.4.2023.

Kaikki lahjoitukset jäävät Suomeen ja puolet lahjoituksista suoraan paikkakunnalle apua tarvitseville. Keräyksellä autetaan muun muassa sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, vammaisia, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria ja aikuisia. Vammaiset ja pitkäaikaissairaat ovat usein pienituloisia, joten kaikki hyvät asiat lahjoitusten avulla tuovat parempia hetkiä arkeen.

Keräys järjestetään talkoovoimin ja suurin osa vapaaehtoisista on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita. Keräyspaikoilla lahjoituksen voi tehdä käteisellä lippaaseen.

”Keräykseen lahjoittaminen on monelle suomalaiselle tärkeä äänestyspäivän perinne. Uskomme, että sama auttamisen halu ja myötäeläminen vaikeina aikoina näkyy, vaikka pandemialla on vaikutuksensa keräykseen. Toivommekin, että ihmiset edelleen löytävät keräyksen, sillä lahjoituksista saatu apu on sen saajille korvaamatonta” sanoo pieni ele -keräyksen toiminnanjohtaja Erika Mäntylä.

Pieni ele -vaalikeräys (ent. Vaalikeräys) alkoi vuonna 1907, jolloin se järjestettiin ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä tavoitteena kerätä varoja tuberkuloosin vastustamiseen. Sen järjestävät 15 vammais- ja terveystyön järjestöä, joihin kuuluu noin 300 000 jäsentä.

Pieni ele -keräykseen voi lahjoittaa:

  • Keräyslippaaseen eduskuntavaalien äänestyspaikoilla.
  • MobilePaylla numeroon  64971.
  • Verkossa osoitteessa www.pieniele.fi
  • Lahjoittamalla Pieni ele ry:n tilille FI73 5727 1820 0477 19.
  • Lähettämällä tekstiviestin LAHJOITA10 numeroon 16301 (10 €/viesti).

Rahankeräyslupa: Pieni ele ry RA/2020/814
Lisätietoja antavat Viitasaarella Riitta Kemppainen, puh. 040 167 2381 sekä yleisesti Pieni ele ry:n toiminnanjohtaja, Erika Mäntylä, puh. 040 529 5409, erika.mantyla@pieniele.fi, www.pieniele.fi

 

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta