Mitä henkilötietoja kaupunki kerää ja mihin niitä käytetään?
Kattavat ja ajantasaiset henkilötiedot ovat olennainen osa kunnan palvelutuotannon laatua. Viitasaaren kaupunki kerää ja käsittelee henkilötietoja, useimmissa tapauksissa, toteuttaessaan sille määrättyä lakisääteistä tehtävää tai käyttäessään julkista valtaa. Kaupunki tarvitsee henkilötietoja myös arkipäiväiseen yhteydenpitoon ja ilmoittaakseen mahdollisista tietosuojaan tai tietoturvallisuuteen liittyvistä loukkauksista. Lisäksi voimme käsitellä henkilötietoja kaikkiin niihin käyttötarkoituksiin, joihin rekisteröity on antanut suostumuksensa.
Toteuttaessaan yllä mainittuja tehtäviä ja tuottaakseen palveluita, kaupunki kerää sinusta vaihtelevan määrän henkilötietoja. Tyypillisesti kerättäviä henkilötietoja ovat nimi ja erilaiset yhteystiedot.
Täsmällinen käsittelyn syy (oikeusperuste) sekä kerättävät henkilötiedot kerrotaan rekisterikohtaisesti myöhemmin näillä sivuilla. Haluamme korostaa, että käsittelemme henkilötietoja ainoastaan määriteltyihin käyttötarkoituksiin.