Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi

10.9.2025 tiedote Viitakankaan vesiosuuskunnan keittokehotuksesta

10.9.2025 talousveden keittokehotus Viitakankaan vesiosuuskunnan vedenjakelualueella Viitasaarella jatkuu

Verkostovedestä on haettu uusintanäytteet maanantaina 8.9.2025. Niistä ei ole vielä tullut tuloksia. Veden puhdistamiseksi verkostoon lisätty kloori on tiettävästi levinnyt koko verkoston alueelle, mutta veteen lisätään edelleen klooria. Veden keittokehotus on toistaiseksi voimassa koko vedenjakelualueella. Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä. Keittoaika on oltava vähintään 5 minuuttia. Vesi on jäähdyttyään turvallista käyttää. Peseytymiseen ja siivoukseen vettä voidaan käyttää tavalliseen tapaan, ja onkin toivottavaa, että vettä käytetään edelleen kloorin leviämisen edistämiseksi. Mikäli veden väri muuttuu tai se haisee tai maistuu erittäin voimakkaasti kloorille (voimakas uimahallin haju) ei vettä tällöin pidä juoda. Sitä vastoin vähäinen kloorin haju on asiaankuuluvaa.

Viitakankaan vesiosuuskunnan asiakkaat voivat tarvittaessa kysellä lisätietoja suoraan vesiosuuskunnasta. Lisätietoja myös ympäristöterveystarkastaja Kirsi Hyväriseltä, p. 044 4597489, kirsi.hyvarinen@viitasaari.fi

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran viimeistään perjantaina 12.9.2025 klo 15.00 mennessä.

Kuva: Myriams-Fotos, Pixabay

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta