Tänään torstaina 19.8.2021 laboratorion ilmoituksen mukaan Viitakankaan vesiosuuskunnan verkostosta ja lähdekaivosta otetuissa vesinäytteissä ei ole enää todettu koliformisia, Escherichia coli- eikä enterokokki-bakteereita. Viimeisimmät näytteet oli otettu tiistaina 17.8.2021.
Puhtaiden näyteulosten johdosta keittokehotus on purettu tänään klo 15:00. Vettä voi käyttää juomavetenä normaalisti.
Vesilaitos lopettaa kloorauksen.
Viitakankaan vesiosuuskunta on kloorannut verkoston vettä sen puhdistamiseksi siitä lähtien, kun 3.7. saatiin laboratoriosta ensimmäisten uusintanäytteiden tulokset. Lähdekaivoon ja alvesisäiliöön on tehty puhdistus- ja kunnostustoimia. Saastumisen syyksi on paljastunut mitä ilmeisimmin kaivon saumojen tiivistysten haurastuminen siten, että lähdekaivoon on päässyt muurahaisia. Vedenottamon porakaivon vedenlaadussa ei ole ollut laatuongelmia tänä aikana.
Vedenlaatuongelman aikaan veden käyttäjillä ei esiintynyt oireita.
Lisätietoja antaa ympäristöterveystarkastaja Kirsi Hyvärinen, puh. 044 459 7 489, kirsi.hyvarinen@viitasaari.fi