TIEDOTE: Viitasaarella sattuneessa öljyvahingossa noin 200 litraa öljyä pääsi vesistöön – torjuntatoimet on saatettu päätökseen ja imeytyspuomit puretaan maanantaina
Kaski Oy:n tuotantolaitoksen hallissa oli 7.-8.11. välisenä yönä trukin kyydistä pudonnut 1000 litran jäteöljysäiliö. Säiliön kansi aukesi pudotuksessa ja asfaltoidulle lattialle pääsi valumaan noin 800 litraa jäteöljyä. Hallin lattialta oli saatu kerättyä öljyä runsaasti talteen, mutta öljyä oli päässyt valumaan myös hallissa oleviin lattiakaivoihin ennen kuin kaivot oli saatu suojattua. Pelastuslaitos kävi yöllä puomittamassa tehdasalueelta tulevien hulevesien purkuputken Keiteleen rannassa. Tiistaiaamuna 8.11. selvisi kuitenkin, että hallin lattiakaivosta on yhteys Viitasaaren kaupungin hulevesiviemäriin, jonka purkukohta ei ollut jo puomitetussa paikassa. Tämän seurauksena imeytyspuomeja lisättiin merkittävästi.
Matalalahden rannassa, koko viereisen sahalaitoksen matkalla Mertosaareen saakka, oli keskiviikkona 9.11. havaittavissa öljyinen kalvo, jonka vahvuus vaihteli kohdasta riippuen. Torstaina 10.11. imeytyspuomia vedettiin myös Matalalahden pohjukkaan tuuliennusteesta johtuen. Tehdasalueen hulevesikaivot ja -putket, joita pitkin öljy on päässyt valumaan, on tyhjennetty ja puhdistettu. Kaupungin hulevesiviemärin kaivot on tarkistettu ja yksi tyhjennetty.
Hulevesiviemärin kautta öljyä pääsi valumaan vesistöön arvioilta noin 200 litraa. Kaiken kaikkiaan imeytyspuomia käytettiin öljyntorjuntatyössä 800 – 1000 metriä. Imeytyspuomit puretaan maanantaina 14.11. Öljykalvo on vedessä niin ohut, että imeytyspuomin käyttäminen oli ainoa mahdollinen torjuntatapa tilanteessa. Puomien purkamisen jälkeenkin veteen tulee jäämään jonkin verran öljyä, jota ei saada poistettua. Öljy voi näkyä vielä tulevana kesänä rannoilla, mutta määrät ovat varsin vähäisiä.
Lisätiedot:
ympäristötoimen toimialajohtaja Sari Flyktman, p. 044 459 7385
ympäristösihteeri Katja Lappalainen, p. 044 459 6815