Valtuusto hyväksyi v. 2020 talousarvioon henkilöstöjohtajan palkkaamisen

Keskustan ja Kristillisten valtuustoryhmä esitti kokoaikaisen henkilöstöjohtajan palkkaamista ja siihen tarvittavan määrärahan 100 000,-euroa, lisäämistä talousarvioon, yleishallinnon alle strategisiin määrärahoihin. Henkilö voisi sijoittua suoraan Viitasaaren kaupunginhallituksen alle, mutta ensisijaisesti tarkoitus on, että henkilö palvelisi koko Wiitaunionin henkilöstöä ja molempia kuntia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi lisäyksen ensi vuoden talousarvioon äänestyksen tuloksena 23 äänen kannatuksella.

Kokouksessa tuli talousarvioasiakirjaan myös muita tarkennuksia.

Myös kuntapaikoista myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille äänestettiin ja kaupunginhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin. Muissa pykälissä kaupunginhallituksen päätösehdotukset hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastettu pöytäkirja nähtävillä verkkosivuilla 17. joulukuuta.

 

Valtuuston käsittelyssä ensi vuoden talousarvio – seuraa suoraa lähetystä

Viitasaaren kaupunginvaltuusto päättää tänä iltana ensi vuoden talousarviosta ja investointiohjelmasta sekä tulevien vuosien taloussuunnitelmasta. Investointimenot ensi vuodelle ovat talousarvioehdotuksen mukaan lähes 6 milj. euroa.

Tutustu esityslistaan ja talousarvioasiakirjaan  ja seuraa verkkolähetystä  klo 17.00 alkaen.

Väestönsuojelua ja evakuontia harjoiteltiin myös Viitasaarella

Viitasaaren kaupungin valmiusjohtoryhmä osallistui  yhdessä Keski-Suomen pelastuslaitoksen yhdysupseerin kanssa tänään Länsi- ja  Sisä-Suomen alueelliseen väestönsuojelun valmiusharjoitukseen. Samalla kävimme läpi kaupungin evakuointisuunnitelmaa sekä muita valmiussuunnitelmia ja niiden kehittämiskohteita.

Tekninen johtaja ja päivittäistavarahuoltopäällikkö tarkistivat myös johtokeskuksen varustepuolta.

Kaupunginhallitus valitsi Marja Laurilan jatkamaan Wiitaunionin perusturvan toimialajohtajana

Perusturvan toimialajohtajan valinta  1.1.2020 alkaen ratkesi  kaupunginhallituksen suljetussa lippuäänestyksessä, jossa tällä hetkellä määräaikaisena Wiitaunionin perusturvan toimialajohtajana toimiva Marja Laurila sai viisi ääntä ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymän  terveys- ja vanhuspalvelujohtaja Hannele Koski neljä ääntä.

Edelleen kokouksessaan 25.11.2019 kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että  taloussuunnitelman investointiosaan lisätään 400 000 euroa Vanhan Viitasaaren (Vanhan yhteiskoulun, Porthanin puiston ja Torinrannan seudun) matkailulliseksi kehittämiseksi siten, että määrärahasta 200 000 euroa varataan vuoden 2020 talousarvioon  ja loput 200 000 euroa vuodelle 2021. Samalla Isoahon kevyen liikenteen väylä 300 000 euroa siirrettäisiin seuraavalle vuodelle 2021 ja mattohissi toteutettaisiin ehdollisena niin, että siihen saadaan puolet avustusta eli 25 000 euron avustus.

Kaupunginhallitus päätti lisäksi esittää valtuustolle

  • 20 kuntapaikan varaamista v. 2020 myönteisen oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille pääosin perheenyhdistämisen kautta  sekä
  • Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin yhteistyösopimuksen päivittämistä Henkilöstö-kappaleen osalta siten, että siinä huomioidaan aikaisemmin toteutetut henkilöstösiirtojen purkamiset.

Pikkasen parempaa hammashoitoa

TERVEYSASEMAN TERVEYSTUVALLA TORSTAINA 28.11 KLO 8.00-12.00

 

•SUUHYGIENISTI PAIKALLA •NÄYTTEITÄ
•SÄHKÖHAMMASHARJAN KOEAJOA •ARVONTA KÄVIJÖIDEN KESKEN
•PUHDISTUSVÄLINEIDEN ESITTELYÄ JA KOKEILUA

Valtuusto puntaroi ensi vuoden budjettia iltakoulussaan 11.11.2019

Viitasaaren kaupunginvaltuustolle esiteltiin iltakoulussa vuoden 2020 alustavaa toimialakohtaista talousarvioehdotusta valmistelua ohjaavan lähetekeskustelun pohjaksi. Talousarvioehdotuksen alijäämä kipusi vielä n. 800 000 euroon.

Varsinaisen talousarvioesityksen kaupunginhallitukselle antaa kaupunginjohtaja marraskuun kokouksessa.

Esille tuli menojen kasvupaineet perusturvassa ja teknisessä toimessa sekä sivistystoimen puolella oppilaskuljetuksissa.  Tulevana vuonna jouduttaneen talouden tasapainotustoimiin. Keskustelussa tuli esille ennalta ehkäisevän työn tärkeä merkitys lasten, nuorten ja perheiden saamissa palveluissa niin että korjaaviin toimenpiteisiin ei jouduttaisi käyttämään  nykyistä määrää veroeuroja.

Ensi vuoden investointisuunnitelmaan oli esitetty menoja yhteensä 5,9 milj. euroa. Keskustelua tuli mm. Isoahon kevyen liikenteen väylästä, mattohissistä ja koirapuistosta, jonka rakentamiseen kaivattiin talkoolaisia avuksi niin, että kustannuksia saataisiin pienemmäksi.

Wiitaunionin lapsiparlamentti pohtii lasten ja nuorten liikunnan lisäämistä

Wiitaunionin lapsiparlamentissa pohditaan parhaillaan sitä, miten Viitasaarella ja Pihtiputaalla edistettäisiin lasten ja nuorten liikuntaa ja mitkä asiat voisivat lisätä lasten ja nuorten liikkumista ( esim. liikuntapaikat, ohjatut liikuntaharrastukset) sekä miten koulupäivään voisi  lisätä liikuntaa.

Hyvinvointikoordinaattori Kati Laine-Rissanen vetää ryhmätöitä ja hyviä ratkaisuehdotuksia alkaa löytyä mm.  perheen kanssa ja kaverien kanssa yhdessä liikkuminen, kimppakyydit harrastuksiin ja kannustetaan lapsia ja nuoria tulemaan kouluun jalkaisin ja pyörällä.

Myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja sivistystoimenjohtaja pohtivat lasten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä opettajien, koulun henkilökunnan ja lapsiparlamentin kummivaltuutettujen kanssa mm. koulun  ulkopuolista välituntitoimintaa lisäämällä. Oppitunneilla on mm. lisätty toiminnallista opetusta ja joissakin kouluissa välituntiliikuntaa.

Kaupunginhallitus arvioi työllisyyden kuntatalousvaikutuksia

Viitasaaren työllisyyden kuntatalousvaikutuksia raportoitiin  kaupunginhallitukselle 4.11. kokouksessa ulkopuolisen arvioinnin tuloksena.

Selvityksen pohjalta todettiin, että Viitasaaren työllisyyspalvelut ovat vaikuttavia ja kaupungin kannattaa niitä jatkaa.

Viitasaaren työttömien määrä on laskenut vuosittain ja aikaisemmin palkkatukea on saatu ja voitu käyttää työllistämiseen melko hyvin, mutta jatkossa työkokeilujen ja kuntouttavan työtoiminnan roolia olisi hyvä leventää Viitasaaren kaupungin palvelutarjonnassa. Kuntataloudellisesti palkkatukityöllistäminenkin on vaikuttavaa

Hoitoalan vakituisia työpaikkoja auki

Nyt kannattaa laittaa hakemukset heti syysloman jälkeen sisään 25.10.2019 mennessä. Meillä on parhaillaan haettavana sairaanhoitajan paikka sekä Viitasaaren terveysasemalle että asumisyksikkö Wiitalinnaan 1.12.2019 alkaen.

Lisäksi etsitään kolmea hoitajaa,joiden alkusijoituspaikkana on asumisyksikkö Wiitalinna 1.12.2019 alk.

Wiitalinna on kehitysvammaisille ja ikääntyville ihmisille suunnattu tuetun asumisen yksikkö Viitasaarella. Kehitysvammaisille on vuokra-asuntojen lisäksi kaksi ryhmäkotia. Ikääntyvät asuvat omissa vuokra-asunnoissaan, joihin tuotetaan kotihoidon palveluja, tuen tarpeesta riippuen. Työtehtävään sisältyy työskentely kaikkien asukasryhmien kanssa.

Katso kaupungin verkkosivuilta avoinna olevat työpaikat, sieltä löytyy myös mm. avoinna olevia eläinlääkärin virkoja.  Tule mukaan reippaaseen työtiimiimme !

Kaupunginhallitus kokoontuu 21.10. antamaan valtuustolle esitystään ensi vuoden veroprosenteista

Maan kaikkien kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti vuonna 2018 oli
19,88 %. Valtuusto on aikaisemmin vahvistanut kuluvan vuoden tuloveroprosentiksi 21,0.

Viitasaaren kaupungin ensi vuoden talousarvioehdotusta on laadittu sillä perusteella, että tuloveroprosentti säilyisi nykyisenä. Tuloveroprosentin korottaminen 1,0 % -yksiköllä kasvattaisi Viitasaaren kaupungin tuloverotuloja vuodelle 2020 noin 723.000 euroa ja vastaavasti vuodelle 2021 noin 989.000 euroa.  Tutustu kuntien tulovero- ja kiinteistöveroprosenttikehitykseen tarkemmin sekä muihin päätettävinä oleviin asioihin  esityslistassa ja sen oheismateriaaleissa.

Esityslista 21.10.2019