Kasvomaskeja vähävaraisille asukkaille – jako alkaa huomenna 20.8. kaupungintalon neuvonnasta

Koronatartuntojen määrän kasvaessa, Suomen hallitus ja THL antoivat 13.8.2020, suosituksen kasvomaskien käyttämisestä muun muassa joukkoliikenteessä, koronatesteissä käytäessä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Maskeja suositellaan käyttöön yli 15-vuotiaille.

Wiitaunioni varautuu tukemaan vähävaraisia asukkaita ja perheitä kasvomaskien hankkimisessa ja jakaa kertakäyttöisiä kasvomaskeja vähävaraisille asukkailleen. Muutoin asukkaat kustantavat ja hankkivat maskit itse.

Kasvomaskeja annetaan huomisesta 20.8.2020 lähtien kaupungintalon neuvontapisteestä niille asukkaille, jotka niitä tarvitsevat ja kysyvät, ja jotka kokevat, etteivät voi maskeja itse hankkia taloudellisen tilanteensa vuoksi. Maskien tarpeen määrä arvioidaan yhdessä asukkaan kanssa Maskien noutajan tulee olla terveenä. Maskien mukana jaetaan käyttöohje. Kaupungintalon aulassa on nähtävillä maskin käyttöön ohjaava video.

Kasvomaskin asettaminen ja poistaminen vaatii huolellisuutta, jottei viruksella mahdollisesti tahraantunut maski aiheuta tartuntariskiä. Maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä. Muista maskia käyttäessäsi, että ensisijaiset torjuntatoimet ovat hyvä käsi- ja yskimishygienia, kasvojen, nenän ja suun koskettelun välttäminen sekä riittävän turvaetäisyyden pito muihin henkilöihin julkisilla paikoilla liikkuessa.

 

Viitasaaren kaupungin koronasivut

THL:n maskisuositus

Yksinyrittäjän tukea voi vielä hakea – hakuaika päättyy 30.9.2020

Avustusta voidaan myöntää 16.3.2020 – 31.8.2020 välillä yksinyrittäjän toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin yksinyrittäjän toiminnan vakauttamiseksi. Yksinyrittäjät voivat hakea avustusta 30.9.2020 saakka. Katso hakuohjeet oheisesta linkistä Witaksen sivuilta ja laita hakemus tulemaan.

https://www.witas.fi/ajankohtaista/yksinyrittajan_koronatuki_witas_alueella_927

Tulipalo sairaalan potilashuoneessa viime yönä – Henkilökunta sammutti palavan verhon ripeästi

Viitasaaren terveysaseman vuodeosaston potilashuoneessa syttyi tulipalo torstaina 28.5. hieman puolenyön jälkeen. Osastolla työvuorossa olleet kaksi hoitajaa evakuoivat huoneesta potilaat ja sammuttivat huoneessa palavan verhon nopeasti alkusammuttimella. Myös viereisestä potilashuoneesta evakuoitiin kaksi henkilöä. Automaattinen paloilmoitin havaitsi palon, mutta automaattinen sammutusjärjestelmä (sprinkleri) ei ehtinyt laueta alkusammutuksen ansiosta, joten tilanteessa vältyttiin myös vesivahingoilta.

Tapahtumassa ei syntynyt henkilövahinkoja ja materiaalivahingot jäivät vähäisiksi. Kaupunginjohto kiittää henkilökuntaa ripeästä toiminnasta.

Palon syttymissyy ei ole tiedossa. Viiden pelastusyksikön voimin paikalle tulleelle pelastuslaitokselle jäi tehtäväksi lähinnä vuodeosaston savutuuletus. Palon takia evakuoiduilla on sairaalan tiloista korvaavat potilaspaikat.

Viitasaaren terveyskeskuksessa on järjestetty säännöllisesti paloturvallisuuskoulutusta ja harjoituksia henkilökunnalle. Viimeiset isot, koko henkilöstöä koskevat harjoitukset olivat syksyllä 2019. Tämä oli osaltaan edesauttamassa vuodeosastolla vuorossa olevan henkilöstön oikeaoppista ja ripeää toimintaa, jolla vältyttiin suuremmilta vahingoilta.

 

Valtuusto päättää 11.5. asuintonttien alennusmyyntikampanjasta

Viitasaaren kaupunginvaltuusto kokoontuu  ensi maanantaina 11.5.2020 päättämään mm. Viitasaaren kaupungin omakoti – ja rivitalotonttien alennuksista.

Kaupungin tonttivaranto on tällä hetkellä reilun kokoinen ja tulomuuttoa pyritään tänä vuonna vauhdittamaan erilaisilla kampanjoilla. Kaupungilla on kuluvan vuoden aikana tulossa kaavoitukseen myös  uusi Haukirinteen asuinalue, jonne tulee uusia tontteja myytäväksi tulevaisuudessa.

Tonttien alennusmyynnin olisi kaupunginhallituksen antaman esityksen mukaan tarkoitus kestää kuluvan vuoden loppuun ja alennus olisi 50 % nykyisistä tonttihinnoista. Tontit sijaitsevat aivan kaupungin keskustan tuntumassa Tuhmalanniemen kauniilla asuinalueella Keitelejärven rantamilla.

Yksinyrittäjälle myönnettävän koronatuen haku on käynnistynyt

Viitasaarella toimivan yksinyrittäjän tulee hakea yksinyrittäjäavustusta sähköisellä lomakkeella Kehittämisyhtiö Witaksen kotisivujen kautta. Koronatuen haku on käynnistynyt keskiviikkona 15.4.2020.

Hakuohjeet, tuen myöntämisen edellytykset, liitevaatimukset sekä linkki sähköiseen avustushakemukseen löytyvät sivulta www.witas.fi/ajankohtaista/yksinyrittajan_koronatuki_witas_alueella_927.

Harkinnanvarainen avustus on 2000 euron kertakorvaus yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Kehittämisyhtiö Witas ottaa vastaan ja esikäsittelee avustushakemukset sähköisessä järjestelmässä. Witaksen yritystiimi neuvoo yrittäjiä avustuksen hakemisessa puhelimitse tai etäyhteyden kautta tarpeen mukaan. Kunta tekee avustusta koskevan päätöksen sekä sopimuksen yrittäjän kanssa.

Yksinyrittäjän 2000 euron korona-avustuksen hakeminen Viitasaarella

Viitasaarella toimivan yksinyrittäjän tulee hakea yksinyrittäjäavustusta sähköisellä lomakkeella Kehittämisyhtiö Witaksen kotisivujen kautta.

Harkinnanvarainen avustus on 2 000 euron kertakorvaus yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin.

Haku käynnistyy todennäköisesti viikon 16 aikana, kuitenkin aikaisintaan keskiviikkona 15.4.2020. Asiasta tiedotetaan sekä Witaksen että kaupungin viestintäkanavissa heti kun tarkempi ajankohta varmistuu.

Kehittämisyhtiö Witas ottaa vastaan ja esikäsittelee avustushakemukset sähköisessä järjestelmässä sekä neuvoo yrityksiä avustuksen hakemisessa puhelimitse tai etäyhteyden kautta tarpeen mukaan. Kaupunki saa Witakselta tiedon saapuneista hakemuksista ja tekee avustusta koskevan päätöksen sekä sopimuksen avustuksen vastaanottavan yrittäjän kanssa.

 

HUOM!
Tutustu nyt jo ennakkoon hakuohjeisiin, hakemuksen liitevaatimuksiin ja avustuksen myöntämisen edellytyksiin Witaksen sivuilla www.witas.fi/ajankohtaista/yksinyrittajan_koronatuki_witas_alueella_927.

 

 

Kaupunginhallitus piti kokouksen turvavälein ja etäyhteyksiä hyödyntäen

Kaupunginhallitus hyväksyi ja allekirjoitti vuoden 2019 tilinpäätöksen sekä  päätti toimittaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja edelleen  tarkastuslautakunnan ja
kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Samalla kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että vuoden 2019 tilikauden alijäämä
-1.041.080,00 euroa, siirretään taseen tilikauden yli-/alijäämätilille.

Julkisia kokoontumisia rajoitetaan – Tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla on vältettävä

Suomen hallitus päätti, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Rajoituksilla pyritään hidastamaan koronavirusepidemiaa.

Sisäministeriö tiedottaa, että poliisi voi valvoa kokoontumisrajoitusten noudattamista voimavarojensa puitteissa. Mitä paremmin ihmiset noudattavat annettuja määräyksiä ja suosituksia, sitä paremmin poliisi pystyy ohjaamaan voimavaroja kiireellisiin tehtäviin.

Julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta. Yleisiä kokouksia ovat mielenosoitukset ja muut kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestetyt kaikille avoinna olevat tilaisuudet. Yleisötilaisuus on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus. Tällaisia kokouksia ja tilaisuuksia eivät ole esimerkiksi pihapelit ja muut harrastejoukkuelajit, ravintolassa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.

Esimerkiksi elokuvateattereita ja teattereita koskee yli 10 hengen kokoontumisrajoitus.

Yleisötilaisuusilmoituksia käsiteltäessä poliisi kieltää kaikki yleisötilaisuudet, joissa on yli 10 osallistujaa ja jotka pidetään yleisellä paikalla. Tilaisuuksien järjestäjillä on velvollisuus peruuttaa tilaisuudet. Poliisi estää, keskeyttää ja päättää tilaisuudet, joissa järjestäjä ei toimi. Poliisi ei voi kieltää ennakolta yleistä kokousta, kuten mielenosoitusta. Tässäkin velvollisuus on poikkeusoloissa järjestäjällä ja puheenjohtajalla.

Lähde: Sisäministeriö  17.3.2020
TIEDOTE 20/2020

Muutoksia palveluissa koronavirusepidemian tilanteessa

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin toiminta koronavirusepidemian aiheuttamissa poikkeusoloissa

Kuntien yhteinen johtoryhmä päätti nyt voimassa olevista linjauksista kokouksessaan 17.3. Voimassa olevat linjaukset löytyvät alta.

 Valtioneuvoston tiedottamat poikkeusolosuhteet 18.3. – 13.4.

”Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Valtioneuvosto on linjannut suosituksista varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen järjestäjille koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Suosituksella turvataan varhaiskasvatus ja opetus sekä tutkintojen suorittaminen ja opiskelijavalinnat koronavirustilanteen jatkuessa.”

Mitä tämä tarkoittaa Wiitaunionissa?

Alla on kerrottu miten tilanne vaikuttaa Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin palveluihin keskiviikosta 18.3. alkaen. Kuntien yhteinen johtoryhmä tarkentaa linjauksia päivittäin ja niistä tiedotetaan joka päivä klo 16.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen vetoavat kuntalaisten yhteisöllisyyteen poikkeuksellisessa tilanteessa:
–  Nyt tarvitaan kaikilta yhteishenkeä ja venymistä vaikeassa tilanteessa. Toivomme, että kuntalaiset voisivat nyt tarjota tarvittaessa naapuriapua asukkaille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

 Jos et voi hoitaa lastasi itse, ilmoita päivähoidon tarpeesta normaaliin tapaan

Valtioneuvoston linjaus: ”Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Näin turvataan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. Valtioneuvosto linjaa, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.”

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt pidetään normaalisti toiminnassa kuitenkin niin, että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät niin.

Lapsen tulee olla hoitoon tullessaan terve.

Peruskoulut kiinni 18.3. alkaen, vain pieni osa oppilaista lähiopetuksessa

Valtioneuvoston linjaus: ”Koulujen tilat suljetaan 13.4.2020 saakka ja lähiopetus niissä keskeytetään. Opetus ja ohjaus järjestetään poikkeuksellisin opetusjärjestelyin. Kouluissa tehdään tarvittavat päätökset oppilaskohtaisista erityisjärjestelyistä. Poikkeuksena kouluissa järjestetään kuitenkin esiopetus sekä perusopetuksen 1 – 3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville. Valtioneuvosto kuitenkin suosittaa, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. Järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18.3.2020.”

Pihtiputaan ja Viitasaaren peruskouluissa siirrytään 18.3. lähtien etäopetukseen. Wiitaunionin ohjetta tarkennetaan tarvittaessa valtioneuvoston lisäohjeiden saamisen jälkeen.

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti tarvittava lähiopetus järjestetään omalla koululla. Opetuksen järjestämisestä kotiin jääville oppilaille ohjeistetaan Wilman kautta. Koulukuljetuksia ja reittejä voidaan yhdistellä.

Etäopetus lukiossa jatkuu

Pihtiputaan ja Viitasaaren lukiot siirtyvät valtioneuvoston linjauksen mukaisesti etäopetukseen 18.3. Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan 13.3.2020 julkaistussa tiivistetyssä aikataulussa 23.3.2020 mennessä huomioiden terveysviranomaisten antamat määräykset.

Viitaseudun opisto ja Viitasaaren alueen musiikkiopisto kiinni 18.3.-13.4.

Opistossa keskeytetään kaikki lähiopetus 18.3.2020 alkaen 13.4. asti. Kaikki ryhmäopetus on jo keskeytetty aikaisemmin toistaiseksi. Myös kaikki kyseisten oppilaitosten yleisötapahtumat perutaan tältä keväältä.

Vapaassa sivistystyössä pyritään järjestämään mahdollisuuksia etäopiskeluun.

Kuntien tilat suurimmaksi osaksi kiinni

Kaikki kuntien tilat suljetaan yleisöltä keskiviikosta 18.3. lähtien, pois lukien opetuksen ja varhaiskasvatuksen tarvitsemat tilat sekä kunnanvirastot. Merkittävä osa virastojen työntekijöistä on siirtynyt etätyöhön, mistä johtuen yhteydenottojen toivotaan tapahtuvan joko sähköisin välinein tai puhelimella.

HUOM! Myös kirjasto ja nuorisotilat on suljettu 18.3.-13.4. Omatoimikirjasto ja kirjastoauto eivät myöskään toimi. Samoin suljetaan nuorten työpajat, Pihtiputaan Suvannonlahden leirikeskus, Talo 2.0, Tuunari paja, kuntouttava työtoiminta, työ- ja toimintakeskukset sekä vanhusten päivätoiminta.

Pihtiputaan tekojääkaukalon jäädytys lopetetaan kuluvalta kaudelta.

Viitasaarella yksityisenä yrityksenä toimiva laskettelurinne Sahis on lopettanut toimintansa talvelta 2020 tiistaina 17.3.

Vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä vierailu on kielletty ja tämä koskee Viitasaarella myös Ryhmäkoti Wiitalinnaa. Kiellettyjä ovat myös ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla.

Kaikki yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ja tapahtumat on kielletty AVI:n päätöksellä 13.4. saakka. Tästä huolimatta kunnallisen päätöksenteon toimivuus turvataan eikä päätös estä kunnallisten toimielinten kokoontumista. Kokoontumisten määrää pyritään kuitenkin vähentämään ja lisäämään sähköisiä kokouskäytäntöjä.


Wiitaunionin päivystysjärjestelyt muuttuvat 18.3. – Hengitystieinfektiopotilaat hoidetaan Pihtiputaalla

Wiitaunionin pandemiajohtoryhmä on 17.3. linjannut, että kaikki hengitystieinfektiopotilaat (yskä, hengenahdistus, kuume, muut influenssan/flunssan/koronan kaltaiset oireet) hoidetaan Pihtiputaan terveysasemalla arkisin klo 8-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 9-16. Arkivastaanottoa laajennetaan tarvittaessa klo 18 asti. Hengitystieoireisen potilaan pitää olla ensisijaisesti puhelimitse yhteydessä Pihtiputaan päivystysnumeroon 014 4596 700.

Kaikki muut päivystyspotilaat hoidetaan Viitasaaren terveysaseman päivystyksessä arkisin klo 8-18 ja viikonloppuisin klo 9-16. Viitasaaren terveysaseman päivystyksen palvelunumero on 014 4597 223.

Yli 70-vuotiaat asukkaat

Hallitus on linjannut että yli 70 -vuotiaat kansalaiset velvoitetaan pysymään erillään lähikontakteista muiden ihmisten kanssa. Mikäli yli 70 vuotias ei kykene hoitamaan kauppa-asiointejaan tai ruokahuoltoaan, pyydetään olemaan yhteydessä vanhuspalvelujen asiakasohjaajiin:

Viitasaari: 044 459 7339 ja 040 660 3551

Pihtipudas:044 709 1829

Elintarvikeliikkeet ovat varautuneet erikoisjärjestelyihin riskiryhmien osalta. Asukkaiden kannattaa seurata liikkeiden omaa ilmoittelua.


Kuntien henkilöstö etätöihin ja tarvittaviin tehtäviin

Kuntien henkilöstö siirtyy etätyöhön niin pitkälti kuin mahdollista.
Työntekijöitä tullaan siirtämään väliaikaisesti eri tehtäviin myöhemmin tarkentuvan suunnitelman mukaan.

Kuntien johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 18.3.2020 klo 13, minkä  jälkeen kunnat tiedottavat lisää koronaviruksesta johtuvista toimenpiteistä.

Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen 044 459 7300, janne.kinnunen@viitasaari.fi ja kunnanjohtaja Ari Kinnunen, 044 459 6806, ari.kinnunen@pihtipudas.fi.

 

 

Valmiuslain käyttöönottoasetus eduskunnan käsittelyssä 17.3.

Hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020.

Viitasaaren kaupunki tulee noudattamaan hallituksen  linjauksia, joita on annettu mm. koulujen ja oppilaitosten tilojen sulkemisesta ja lähiopetuksen keskeyttämisestä. Tutustu linjauksiin:

https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/hallitus-totesi-suomen-olevan-poikkeusoloissa-koronavirustilanteen-vuoksi

Asiasta tiedotetaan huomenna tiistaina lisää.