Terhi Rissanen aloitti Aikamme Musiikki -keskuksen hankevetäjänä – Hankkeessa valmistellaan nykymusiikki-instituutin perustamista Viitasaarelle

Viitasaaren kaupungin Aikamme Musiikki -keskushanke on käynnistynyt tammikuussa 2025 Terhi Rissasen aloittaessa hankevetäjänä. Rissasen kulttuurialan sekä eri rahoituskanavien hyödyntämisen tuntemus on merkittävässä roolissa, kun valtakunnallisesti merkittävän nykymusiikki-instituutin perustamista valmistellaan pikkasen parempaan periferiaan.

”Tällä hetkellä kulttuuri on monessa kunnassa tukalassa asemassa, joten on upeaa, että Viitasaarella on lähdetty toteuttamaan kunniahimoisesti nykymusiikin ja kulttuurin aseman vahvistamista. Hankkeen tavoitteena on luoda uusia rakenteita ja yhteistyömalleja niin maakunnan kuin valtakunnan tasolla”, Terhi Rissanen kertoo.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen

 

Viitasaari sai keväällä 2024 Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahastolta nykymusiikki-instituutin konseptointiin ja toiminnan käynnistämiseen 70 000 euron apurahan. Rahasto valitsi instituutin valmistelun maakunnalliseksi kärkihankkeeksi, koska sen nähtiin profiloivan Keski-Suomea kulttuurimaakuntana ja vahvistavan pohjoisen Keski-Suomen elin- ja vetovoimaa.

Vuoden 2026 loppuun kestävässä hankkeessa tullaan määrittämään eri paikallisten ja valtakunnallisten tahojen kanssa yhteistyössä keskeiset edellytykset sille, miten nykymusiikki-instituutti voidaan Viitasaarelle perustaa. Samalla määritetään, miten instituutin pitkäjänteinen toiminta pitää järjestää taloudellisen ja toiminnallisen kestävyyden näkökulmasta.

Rissanen on käynyt jo taustakeskusteluja, muun muassa kaupungille esiselvityksen vuonna 2023 tehneen musiikkineuvos Hannu Ikosen kanssa.

”Hannu Ikosen tekemä esiselvitys antaa valtavan hienon pohjan lähteä rakentamaan konkreettista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Kehittämistä ja uuden rakentamista ei missään nimessä tehdä yksin, vaan siihen tarvitaan kaikkien apua ja tukea ja toisaalta on kuunneltava herkällä korvalla myös muiden tarpeita. Se on ainut tapa tehdä jotain pysyvää”, Rissanen toteaa.

Ajatus nykymusiikki-instituutista pohjautuu Musiikin aika -festivaalin merkitykseen Viitasaarella. Viitasaaren Kesäakatemia ry on järjestänyt vuosittaisen tapahtuman jo yli 40 kesänä. Kansainvälisesti korkeatasoisen Musiikin ajan vaikutus nykymusiikki-instituutin suunnittelussa on keskeistä, mutta kaupunki toteuttaa keskuksen valmistelun omana kokonaisuutenaan.

Apurahan lisäksi kaupungin varasi vuonna 2024 keskuksen valmisteluun oman rahoituksen, yhteensä 45 000 euroa vuosille 2024-2026.

Aikamme Musiikki -instituutin kaavaillaan muodostuvan ympärivuotiseksi, vahvaksi nykymusiikkiin ja sen rinnakkaistaiteen ilmiöihin perustuvaksi kehittämiskeskukseksi, joka harjoittaa vaikuttavaa taiteellista toimintaa, järjestää näyttelyitä, tuottaa tapahtumia, koulutusta, taiteen perusopetuksen kokeiluja, tutkimustoimintaa, julkaisutoimintaa, palveluita, oppilaitosyhteistyötä ja hankkeita kansallisessa mitassa.

Sanna Uotila

Hankepäällikkö

040 144 7478 Soita

Yksikkö

Aikamme Musiikki -keskushanke

Talvipäivänä Viitasaari Areenassa raikaa laulu ja luistaa tanssi – Karaokepäivätanssit tiistaina 25.2.2025 klo 12-15

Viitasaari Areenassa pistetään tiistaina 25.2.2025 jalalla koreasti ja äänellä komeasti, kun Viitasaaren Kumppanuuspöytä kutsuu kaikki avoimiin karaokepäivätansseihin! Tervetuloa laulamaan, tanssimaan ja tapaamaan tuttuja klo 12-15 järjestettävässä tapahtumassa, jossa on kahvitarjoilu klo 13 alkaen.

Yksi pikkasen paremman periferian ylpeyksistä, Viitasaari Areenan iso monitoimitila muutetaan näitä päivätansseja varten kirjaimellisesti tanssiareenaksi. Sulavat liikkeet takaa kiinteän lattian päälle rakennettava tanssilattia ja sulosoinnut karaokessa mahdollistaa SeVen karaoke isäntänään Vesa Holm.

Tilaisuuden järjestävä Viitasaaren Kumppanuuspöytä on pitkäaikaista, paikallista yhteistoimintaa. Kumppanuuspöydän muodostavat Viitasaarella kaupunki, seurakunta, hyvinvointialueen senioreiden hyvinvointineuvola ja päivätoiminta sekä järjestöt.

Yrittäjien, yrittäjyyttä suunnittelevien ja yrittäjähenkisten aamukahvit jatkuvat vuonna 2025 – Vuoden ensimmäiset aamukahvit Digikeskuksessa perjantaina 31.1.2025

Viitasaarelaiset yrittäjät, yrittäjyyttä suunnittelevat ja yrittäjähenkiset, tervetuloa vuoden 2025 ensimmäisille aamukahveille perjantaina 31.1.2025 klo 7.30–9 Digikeskukseen (Keskitie 4, Google Maps). Aamukahvit ovat kaikille avoin ja vapaamuotoinen tilaisuus.
Aamukahvit ovat osa Viitasaaren kaupungin, Kehittämisyhtiö Witaksen, Wiitaseudun Yrityspalvelun ja Viitasaaren Yrittäjien yhteistä toimintaa.

Työllisyyttä edistetään yhdessä Viitasaarella – Työllisyysalueen, kaupungin ja kehittämisyhtiön välille tullaan rakentamaan tiivis yhteistyö

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen johtaja Tiina Mäenpää vieraili Viitasaarella keskiviikkona 22.1.2025. Ensimmäistä kertaa pikkasen paremmassa periferiassa työllisyysaluejohtajana vieraillut Mäenpää keskusteli kaupungin työllisyyspäällikkö Mervi Paanasen ja kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovasen kanssa työllisyyden edistämisen eri teemoista.

Tapaamisessa puhuttiin muun muassa siitä, miten Viitasaarella tullaan rakentamaan tiivis yhteistyö Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen, kaupungin ja Kehittämisyhtiö Witas Oy:n välille. Työllisyyteen liittyviä palveluita muotoillaan ja kehitetään jatkossa yhdessä entistä enemmän, sillä alueen kuntien yhteisen työllisyysalueen toiminta käynnistyi vuoden 2025 alussa.

Viitasaaren keskustassa poliisitehtävä keskiviikkona 22.1.2025 – Ampumatapaus ei aiheuttanut vaaraa kaupungin palveluissa

Viitasaaren keskustassa oli keskiviikkoaamuna 22.1.2025 ampumatapaus. Tilanteesta on tiedottanut Sisä-Suomen poliisi. Poliisi tavoitti kohdehenkilön ja otti hänet kiinni. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut tapahtumien yhteydessä.

Tilanne oli alueella, jonka välittömässä läheisyydessä ei ole Viitasaaren kaupungin palveluita. Ampumatapaus ei aiheuttanut vaaraa kaupungin palveluihin liittyen.

Jos tarvitset tilanteen vuoksi henkistä tukea, voit soittaa hyvinvointialueen yleiseen sosiaali- ja kriisipäivystykseen numeroon 014 266 0149.

Kaupunki ei tiedota aiheesta enempää.

Logistiikkakeskus Wiilon maanrakennusurakka jatkuu keskeytyksettä tammikuussa 2025 – Lautakunta teki päätöksen työyhteenliittymän sopimuksen siirrosta

Viitasaaren käynnissä oleva Logistiikkakeskus Wiilon maanrakennusurakka jatkuu keskeytyksettä tammikuussa 2025. Vuoden loppuun saakka kestävässä JTF-rahoitteisessa hankkeessa tehdään uudenlaisen kokonaisuuden ydintoimintojen infrarakentaminen, eli alueiden maarakennus- ja pintatyöt sekä yhdyskuntatekniikka. Hankkeen kokonaisubdjetti on lähes 4,5 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitusta on yli 3,1 miljoonaa euroa.

”Kiinnostus alueeseen on ollut odotettua suurempaa ja se on huomioitu varsinaisen hankealueen ulkopuolisten tonttien suunnittelulla. Jo käynnissä olevan yritysrakentamisen lisäksi käydään neuvotteluita muiden toimijoiden sijoittumisesta alueelle”, hankejohtaja Sampo Siik iloitsee.

Viitasaaren elinympäristön ja asumisen lautakunta päätti tiistain 21.1.2025 kokouksessaan, että Wiilon maanrakennusurakan sopimus siirretään kahden yrityksen työyhteenliittymältä sen toisen yrityksen nimiin. Urakan toteuttajaksi valittiin elokuussa 2024 työyhteenliittymä, joka koostuu yrityksistä VYK-Infra Oy ja Valutytöt Oy. Näistä yhtiöistä Valutytöt on asetettu konkurssiin 7.1.2025.

Lautakunnan päätös on elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja Jukka Tuohimaan esityksen mukainen. Lautakunta myös valtuutti palvelualuejohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa lakiteknisiä muutoksia.

Tehdyn ratkaisun taustalla on urakan sujuva eteneminen ja toteutuminen aikataulun mukaisesti sekä jo nyt tehdyn työn vastuut ja takuut.

”Olemme selvittäneet eri tahojen kanssa mahdollisia vaihtoehtoja edetä asiassa. Nyt tehdyssä päätöksessä on huomioitu laaja joukko asiaan vaikuttavia tekijöitä, muun muassa hankerahoituksen edellyttämä aikataulu”, Jukka Tuohimaa taustoittaa.

Viitasaaren kaupunki on käynyt keskusteluita VYK-Infra Oy:n edustajan sekä Valutytöt Oy:n pesänhoitajan kanssa. Kaupunki on selvittänyt myös eri tahojen kanssa lainsäädännön ja sopimusjuridiikan vaikutuksia asiaan. Päätöksen valmistelun pohjalta on voitu todeta, että VYK-Infra täyttää laadulliset ja taloudelliset vaatimukset työmaan loppuun saattamiseksi sekä tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet.

VYK-Infra on ilmoittanut, että sopimuksen siirron yhteydessä se ottaa vastaan Valutytöt Oy:n aiemmin urakassa tekemien töiden vastuut ja velvoitteet.

”Alueella on tehty jo täyttöjä. Siirtämällä sopimus vastuineen ja velvoitteineen kaupungille on tilaajana selvää, kenelle mahdolliset takuutyöt jatkossa kuuluvat”, Tuohimaa toteaa.

Sopimukset urakoitsijoiden kanssa solmitaan kaupungin kanssa, mutta Wiilon maanrakennustöiden pääasiallinen päätoteuttaja on Fimpec PMO Oy, joka käyttää urakassa määräysvaltaa ja vastaa työmaan johtovelvollisuuksista. Nyt siirretty sopimus koskee maanrakennusurakkaa, jonka arvo oli hankintavaiheessa noin 1,1 miljoonaa euroa.

Wiilon markkinoinnilliset verkkosivut ovat osoitteessa wiilo.fi ja hankesivu kaupungin verkkosivuilla.

Työllisyysalueen alkuvuoden 2025 ruuhkat ovat helpottuneet – Ota yhteyttä Työmarkkinatorin kautta tai puhelimitse

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen alkuvuoden ruuhkat ovat helpottuneet.

”Työt Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella ovat lähteneet vauhdikkaasti käyntiin. Asiakkaita palvellaan monikanavaisesti ja asiantuntijat työskentelevät jo työllisyysalueen virkapaikoilla Äänekoskella, Laukaassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Hetken päästä pääsemme jalkautumaan myös muihin työllisyysalueen kuntiin. Hieno draivi ja iloinen työnteon meininki on päällä”, työllisyysaluejohtaja Tiina Mäenpää kertoo.

Puhelinpalvelun tilanne on lähes normalisoitunut ja Työmarkkinatorin Asiointi toimii hyvin. Otathan aina yhteyttä ensisijaisesti Työmarkkinatorin kautta tai puhelimitse. Alkuvuoden aikana asiakkaita palvellaan pääsääntöisesti puhelimitse.

Myös maksatuspuolen kiireet ovat helpottuneet ja esimerkiksi starttirahan jonoja on saatu hyvin purettua. Asiakkailta on tarvittaessa pyydetty lisätietoja hakemuksiin. Vastaathan mahdollisiin lisätietokyselyihin määräajassa, jotta voimme palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

Järjestelmämuutosten vuoksi työllisyysalue ei voi vielä lähettää asiakkaille yhteisiä sähköposti- ja tekstiviestejä, joten ajankohtaisia asioita kannattaa seurata verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien kautta.

Mikä ihmeen Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue?

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue tarjoaa lakisääteistä työvoimapalvelua Pohjoisen Keski-Suomen alueella Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella kuntien asukkaille ja työnantajille. Työvoimapalveluilla sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.

Kuntien yhteinen alue tarjoaa asiakkaille sellaisia palveluja, jotka parhaiten turvaavat osaavan työvoiman saatavuutta, edistävät henkilöasiakkaan työllistymistä avoimille työmarkkinoille sekä edistävät yritystoiminnan käynnistämistä.

Rotinat jaetaan vuonna 2024 syntyneille viitasaarelaisille – Kerro tiedot syntyneestä vauvasta ja huoltajan yhteystiedot, lähetämme kutsun rotinatilaisuuteen

Viitasaarella muistetaan joka kevät edellisvuonna syntyneitä viitasaarelaisvauvoja rotinoilla. Nyt pyydämme vuonna 2024 syntyneiden vauvojen sekä heidän huoltajiensa tietoja rotinakassien jakamista varten.

Kerro lapsen ja huoltajan tiedot Webropol-lomakkeella.

Rotinat jaetaan myöhemmin ilmoitettavana aikana maalis-huhtikuussa Perhetuvalla (Kennääntie 4). Kutsu tilaisuuteen lähetetään lomakkeella ilmoitettuun puhelinnumeroon tekstiviestillä sekä sähköpostilla.

Ilmoita tiedot viimeistään sunnuntaihin 2.3.2025 klo 21 mennessä.

Rotinakassi sisältää paljon kaikkea tarpeellista lapsiperheelle. Rotinat organisoi MLL Viitasaaren yhdistys ja kassin sisältö toteutetaan yhteistyössä kaupungin, seurakuntien, yritysten ja yhdistysten kanssa.

Jakotilaisuudessa on tarjolla täytekakkua ja kahvitarjoilu koko perheelle.

Lisätietoja MLL Viitasaaren yhdistyksen puheenjohtaja Marika Kellokankaalta, puh. 044 366 9812.

Lomakkeella kerättävät tiedot ovat Viitasaaren kaupungin ja MLL Viitasaaren yhdistyksen käytössä. Tietoja käytetään vain rotinakassien jakamiseen liittyen keväällä 2025. Tiedot poistetaan rotinakassien jakamisen jälkeen.

Maahanmuuttajille tapahtumasarja Viitasaarella alkuvuonna 2025 – Tervetuloa tutustumaan tarjolla oleviin palveluihin

Viitasaarella järjestetään alkuvuoden 2025 aikana tapahtumasarja, joka on suunnattu maahanmuuttajille. Tarjolla on tietoa paikallisista palveluista sekä mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun.

Viitasaaren kaupungin yhteistiedot maahanmuuttoon liittyen:
Pauliina Koivisto, ohjaus ja neuvonta pauliina.koivisto@viitasaari.fi, 040 542 4443
Mervi Paananen, työllisyysasiat, palvelutarpeenarvioinnit ja kotoutussuunnitelmat mervi.paananen@viitasaari.fi, 044 459 7578

Tapahtumasarjan ohjelma

15.1.2025 klo 16.00-17.00 Kansalaisopisto ja suomen kielen kurssi
Kaupungintalo Keskitie 10, 44500 Viitasaari, Google Maps

22.1.2025 klo 15.00-17.00 Mitä voit tehdä Digikeskuksella?
Mukana Digikeskuksen Mirva Jäntti
Digikeskus Keskitie 4, 44500 Viitasaari, Google Maps

29.1.2025 klo 13.00-14.00 Lapset ja perheet
Mukana perhekeskuksen Marikka Luukkonen ja Saila Humala
Perhetupa Kennääntie 4, 44500 Viitasaari, Google Maps

5.2.2025 klo 10.00-11.00 Mitä tehdään Tuunaripajalla?
Tuunaripaja Keskitie 30, 44500 Viitasaari, Google Maps

19.2.2025 klo 13.00-14.00 Kulttuuri ja liikunta Viitasaarella
Mukana kirjastolta Jari Eskelinen, Viitasaaren kaupungilta Jorma Rihto ja liikuntaneuvoja Jonna Leppänen
Viitasaaren kirjasto Koulukuja 6, 44500 Viitasaari, Google Maps

5.3.2025 klo 15.00-16.00 Sosiaalitoimi, Kela ja hyvinvointialueen palvelut
Kaupungintalo Keskitie 10, 44500 Viitasaari, Google Maps 

19.3.2025 Seurakunta, Aika tarkentuu myöhemmin 
Mukana Anneli Palonen
Paikka tarkentuu myöhemmin

2.4.2025 klo 15.00-16.00 Työllisyysasiat
Kaupungintalo Keskitie 10, 44500 Viitasaari, Google Maps

16.4.2025 klo 16.00-17.00 Laavupäivä
Paikka tarkentuu myöhemmin

Vuoden 2025 urheilustipendit jaettiin – Palkittujen joukossa tuttujen ja Viitasaarella täysin uuden lajin urheilijoita

Runsaasti urheilumenestyjiä koolla! Tänään perjantaina 10.1.2025 jaettiin Viitasaaren kaupungin urheilustipendit Uimahalli Simmarin kahviossa.

Stipendeillä palkittiin vuonna 2024 kansallisella ja kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita. Ensimmäistä kertaa Viitasaarella stipendit jaettiin darts-menestyksestä, mutta myös perinteisesti vahvat lajit näkyivät palkittavien listalla, jossa lajeja oli voimailusta moottorikelkkailuun ja ammunnasta yleisurheiluun. Kilpaurheilijoiden lisäksi vuosittain palkitaan seuratoiminnasta aktiiveja, jotka taustavoimina mahdollistavat vapaaehtoistyöllään liikunta- ja urheilutoimintaa Viitasaarella.

Argillander Reijo, Ammunta
Haiko Antti, Moottorikelkkailu
Holm Johanna, Hiihto
Huuskonen, Tiia Hiihto
Hämäläinen Marika, Seuratoiminta
Karala Mika, Ammunta
Kivivuori Anne, Hiihto
Kumpulainen Eetu, Voimanosto
Kuusikko Jussi, Voimanosto
Metsoharju Ville, Moottorikelkkailu
Mönttinen Sanna, Seuratoiminta
Palonen Jussi, Hiihto
Palonen Miina, Yleisurheilu
Pöntiö Eino, Voimanosto
Räsänen Topi, Yleisurheilu
Räsänen Vilma, Yleisurheilu
Siipola Tatu, Autourheilu
Tähti Toni, Maastopyöräily
Vaetoja Antti, Darts
Varis Aimo, Ammunta
Varis Timo-Heikki, Ammunta
Vesterinen Petri, Moottorikelkkailu