Alva myy Viitasaaren kaukolämpötoiminnan Nevel Oy:lle – Vesihuolto jää edelleen Alva-yhtiöille

Viitasaaren keskustaajamassa sekä tietyillä kyläkunnilla vesi- ja kaukolämpöpalveluiden parissa toiminut Alva Viitasaari on myynyt kaukolämpöliiketoimintansa Nevel Oy:lle. Alva Viitasaari Vesi Oy jatkaa Viitasaarella toimintaansa edelleen vesihuoltoliiketoiminnassa.

Tarkemmat tiedot kaupasta sekä yhtiöistä ovat luettavissa Alvan verkkosivulla julkaistussa tiedotteessa.

Wiitaunionin esihenkilöitä ja johtoa koulutettiin Vahvuuksien johtamisesta

VAMU – hanke on ESR-rahoitteinen työelämän kehittämishanke. Hanke kuuluu Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus toiminta-alueelle ja sen erityistavoite on Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen. Hankkeen kohderyhmänä on koko Wiitaunionin (Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta) henkilöstö ja esihenkilöt mukaan lukien ylin johto. Hankkeen toteutusaika on 1.2.–31.8.2023.

Wiitaunionin esihenkilöitä ja johtoa koulutettiin elokuussa Vahvuuksien johtamisesta osana VAMU-hankkeen työpakettia muutoksen ja uudistumisen johtaminen organisaatiomuutoksessa.

Miksi vahvuudet ovat merkityksellisiä työelämässä ja osana muutosta? Vahvuuksien voima työelämässä on suuri ja osin vielä hyödyntämätön potentiaali organisaatioissa ja yrityksissä. Vahvuuksien merkitystä ja yhteyttä hyvinvointiin, onnellisuuteen, työtyytyväisyyteen, työn imuun ja parempaan terveyteen on tutkittu tieteellisesti positiivisen psykologian tutkimuksin. Omien vahvuuksien tunnistamisella ja hyödyntämisellä on tutkitusti myös yhteyttä itsetuntoon, minäpystyvyyteen ja psykologiseen pääomaan, joiden kautta myönteinen käsitys itsestä osaajana tukee selviytymistä muuttuvassa työelämässä ja haastavissa tilanteissa ja muutoksissa. (Wenström 2022) Omien vahvuuksien tunteminen ja hyödyntäminen työelämässä lisäävät myös myönteisiä tunteita, jotka tutkitusti edistävät muun muassa ongelmanratkaisua, luovuutta sosiaalisia suhteita, hyvinvointia, terveyttä ja resilienssiä eli muutosjoustavuutta. Täten työntekijöiden vahvuuksien tunnistaminen ja valjastaminen vahvuuksien johtamisen keinoin onkin olennaista myös muutoksien ja muutoksissa onnistumisen ja uudistumisen kannalta.

Koulutuksessa esihenkilöt ja johto pääsivät tutustumaan vahvuuksiin ja vahvuuksien johtamiseen tutkimus- ja teoriatiedon sekä käytännön esimerkkien ja kokemusten kautta. He saivat tietoa siitä, miten vahvuuksia voi tunnistaa sekä mihin arkipäivän asioihin erilaiset vahvuudet liittyvät ja miten ne ilmenevät. Koulutus tarjosi esihenkilöille runsaasti vinkkejä, miten he voivat toteuttaa vahvuuksien johtamista käytännössä ja miten huomioida sitä organisaation kehittämisessä, tavoitteiden saavuttamisessa ja muutoksessa.

Esihenkilöilta saatujen palautteiden pohjalta koulutus innosti esihenkilöitä ottamaan selvää oman henkilökunnan piilovahvuuksista ja henkilökohtaisista voimavaroista sekä hyödyntämään niitä. Oppiakseen tuntemaan omien työntekijöidensä vahvuuksia esihenkilöt aikoivat lisätä keskusteluja ja työntekijöiden yksilöllistä huomiointia enemmän ja ajan ottamista asioiden ennakoivaan suunnitteluun. Koulutus oli myös kirkastanut ajatusta, että jatkossa omassa johtamistyössä tulee huomioimaan ja keskittymään resurssien ja työn suunnittelun lisäksi enemmän myös ihmisiin.

Vahvuuksien johtamisesta oli kouluttamassa Oulun Ammattikorkeakoulusta Sanna Wenström (KT, FM), joka on VAMU-hankkeessa sovelletun VOIMAKEHÄ® -konseptin toinen kehittäjistä ja kouluttajista.

Viitasaaren kaupungin organisaatio uudistetaan – Päätökset muutoksista tehdään syksyn aikana

Viitasaaren kaupunkiorganisaatiossa tehdään muutoksia vuoden 2024 alussa, joista päätetään syksyn 2023 aikana. Nyt tehtävillä päätöksillä ratkaistaan siitä, miten eri toimintoja johdetaan ja miten niistä päätetään.

Vaikka kaupunkiorganisaation asioista päättäminen ja koko toiminnan organisointi on tärkeä kokonaisuus, organisaatiopäätöksillä ei ole vaikutuksia esimerkiksi vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden palveluihin.

Muutokset liittyvät kuntapariyhteistyö Wiitaunionin päättymiseen vuoden 2023 lopussa. Viitasaari ja Pihtipudas ovat jakaneet vastuuta. Esimerkiksi tekninen toimi on ollut Viitasaaren vastuulla, kun taas sivistystoimi on toteutettu Pihtiputaan vetämänä.

Organisaatiouudistusta on käsitelty luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden kesken vuodesta 2022 lähtien, kun Wiitaunionin päättymisen valmistelu aloitettiin.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 4.9.2023 kokouksessaan, jonka esityslista on julkaistu. Ylintä päätösvaltaa käyttävän kaupunginvaltuuston on määrä tehdä lopullinen päätös maanantaina 11. syyskuuta. Klo 17 alkavaa kokousta voi seurata paikan päällä valtuustosalissa (Keskitie 10) tai suorana Youtube-verkkolähetyksenä.

Päätöksentekoelinten ylimpiin tasoihin uudistus ei vaikuta laajoissa linjoissa. Tarkemmin toimivalta-asiat ratkaistaan myöhemmin syksyllä uudessa hallintosäännön yhteydessä.

Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen roolit säilyvät entisellään. Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivat kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen, kaupunginsihteeri Tiina Honkanen, henkilöstöjohtaja Katri Lehti sekä talous- ja tietohallintojohtaja Salla Manni.
Kaupunginhallituksen alaisuudessa olevien hallinto- ja elinvoimapalveluiden lisäksi hallitus omistajaohjaa tytäryhtiöiden elinvoimatyötä.

Lautakuntia on tarkastus- ja keskusvaalilautakuntien lisäksi kolme, joista kaksi on uusia ja yksi jatkaa muuttumattomana.

Uudet lautakunnat ovat aloittaneet jo toimintansa suunnittelulautakuntina. Varsinaisia lautakuntia niistä tulee vuodenvaihteessa. Alustavan organisaatioluonnoksen mukaan nykyisen teknisen lautakunnan alaisista asioista päättää jatkossa elinympäristön ja asumisen lautakunta. Sen alaisten palveluiden johdossa on määrä jatkaa nykyinen teknisen toimen toimialajohtaja Juho Tenhunen.

Opetus- ja kasvatuspalveluista, hyvinvointi- ja vapaa-aikapalveluista sekä kotoutumisesta vastaa esityksen mukaan sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Parhaillaan on käynnissä sivistys- ja hyvinvointijohtajan haku niin, että uudessa virassa on tarkoitus aloittaa henkilö 1.1.2024 alkaen.

Viitasaari on kahdeksan kunnan yhteisen Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimen vastuukunta, joten lautakunnan ja sen alaisen toiminnat jatkavat organisaatiossa nykyisessä muodossaan, ympäristötoimen johtaja on Sari Flyktman.

Lautakuntien lisäksi eri sidosryhmien osallisuus varmistetaan vaikuttamistoimielimillä. Näitä ovat yrittäjätoimikunta, vanhus- ja  vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto, lapsiparlamentti, järjestö- ja mökkiläisfoorumit sekä kestävän kehityksen toimikunta.

Toimialojen sijaan jatkossa puhutaan palvelualueista, joiden esitetään olevan; hallintopalvelut, elinvoimapalvelut, asumisen- ja elinympäristön palvelut, sivistys- ja hyvinvointipalvelut sekä ympäristöpalvelut.

Uudistus ei aiheuta kaupungin organisaatiossa irtisanomisia tai lomautuksia. Koska osa henkilöstöstä siirtyy Pihtiputaan organisaatiosta Viitasaaren organisaatioon, voi tehtävänkuvissa ja esimerkiksi nimikkeissä olla muutoksia.

Osasta kaupungin toimintojen järjestämisestä on päätetty jo aiemmin. Esimerkiksi kunnalliset yrityspalvelut ovat Kehittämisyhtiö Witaksen vastuulla, kun Witas siirtyi neljän kunnan omistuksesta Viitasaaren kaupungille vuoden 2023 alussa. Kehittämisyhtiö palvelee maksutta kaikkia viitasaarelaisia yrittäjiä ja yrittäjyyttä suunnittelevia.

Pihtiputaan toteuttamat ICT- ja taloushallintopalvelut siirtyvät Viitasaaren osalta jatkossa organisaation ulkopuolisilta hankittaviksi palveluiksi. Talous- ja palkkahallintopalvelut siirtyvät Monetra Keski-Suomelle, ICT-palvelut Kuntien Tieralle.

Ylikunnallista toimintaa jatketaan yhteistyönä Pihtiputaan ja useissa tapauksissa myös muiden kuntien kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi aluekirjasto, kansalais- ja musiikkiopistot sekä maaseutupalvelut.

Jätehuolto on viranomaistehtävien osalta edelleen Sydän-Suomen jätelautakunnalla ja palvelutehtävistä vastaa Sammakkokangas Oy.

Miten Viitasaaren asioihin voi vaikuttaa? – Tule keskustelemaan osallistuudesta ja vaikuttamaan työpajaan keskiviikkona 6.9.2023

Tunnetko kuuluvasi Viitasaari-heimoon? Miten voit vaikuttaa Viitasaaren asioihin? Tule tekemään pikkasen parempaa osallisuutta! Viitasaaren kaupunki ja osallisuussuunnitelmaa laativa Maahenki kutsuvat kuntalaiset ja vapaa-ajan asukkaat, luottamushenkilöt sekä yhteistyökumppanit Digikeskukseen avoimeen työpajaan keskustelemaan siitä, miten asukkaat otetaan mukaan ja hyödynnetään yhteisön osaamista kunnan toiminnassa.

Työpaja on osa osallisuussuunnitelman laatimista. Osallisuus kuuluu meille kaikille!

Tilaisuus keskiviikkona 6.9.2023 klo 17-19 Digikeskuksessa (Keskitie 4, Google Maps)

Viitasaaren logistiikkakeskukseen yli kolme miljoonaa euroa hankerahaa – Wiilo-hanke käynnistyy syyskuun 2023 alussa

Viitasaarelle suunniteltu logistiikkakeskus saa yli kolmen miljoonan euron JTF-hankerahoituksen. Wiilo-logistiikkakeskuksen ansiosta Viitasaaresta tulee entistäkin keskeisempi kaupunki, sillä keskus palvelee alueen yritystoiminnan lisäksi paikkakunnan läpi kuljetettavaa runsasta materiaalien ja tuotteiden virtaa.

”Tieto rahoituksesta on huikean hieno uutinen! Viitasaari on tärkeässä risteyskohdassa etelästä pohjoiseen vievän Nelostien ja idästä länteen vievän Sinisen tien kohdatessa. Pikkasen paremmassa periferiassa uskallamme tarttua paikkakuntamme vahvuuksiin ja innovatiivisesti kehittää niistä uusia mahdollisuuksia”, kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen hehkuttaa.

Keski-Suomen liiton 24.8.2023 myöntämällä EU-rahoituksella toteutetaan logistiikkakeskuksen ensimmäinen rakennusvaihe. Wiitaseudun logistiikkakeskusalue Wiilo -nimisessä investointihankkeessa tehdään alueen ydintoimintojen vaatimat maarakennus- ja pintatyöt sekä yhdyskuntatekniikka. Logistiikkakeskuksen rakentaminen tehdään resurssiviisaasti ja valmiissa kokonaisuudessa huomioidaan uusiutuva energia eri tavoin. Alueelle suunnitellaan parhaillaan aurinkovoimalaa.

Wiilo rakennetaan Mustaniemeen, aivan keskustan ja pääväylien tuntumassa olevan teollisuusalueen yhteyteen. Viitasaaren kaupungin tytäryhtiö Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy (WYP) on jo käynnistänyt keskuksen ennakkomarkkinoinnin. Yhtiö tulee olemaan keskeinen toimija kaikissa Wiilon vaiheissa.

”Tämä on jättipotti Wiilon toteuttamiseksi, sillä alkuvaiheen hankerahoitus takaa rakentamisen käynnistämisen. Logistiikkakeskus on herättänyt jo paljon kiinnostusta ja hankerahoitus varmistaa sen, että suunnitelmia päästään toteuttamaan konkreettisesti”, iloitsee WYPin toimitusjohtaja Sampo Siik.

Wiilon aiesopimuksessa ovat paikallisista toimijoista mukana suuret teollisuusyritykset Kaskipuu ja Pisla. Tämän alustavan sopimuksen ovat allekirjoittaneet myös kuljetus-alan yritys Schenker, kiinteistö- ja rakennusalan konserni Wasa Group sekä aurinkoenergiapuiston suunnittelija Skarta Energy. Kirjallisesti kiinnostuksestaan ilmoittaneita yrityksiä on useita kymmeniä, joukossa on paikallisia ja valtakunnallisia yrityksiä.

Nyt rahoituksen saaneen hankkeen jälkeen alueelle on tarkoitus rakentaa varsinaiset toimitilat vaiheittain. Wiilon keskiössä ovat varastointi- ja lähettämötilat, joissa operoi yksi tai useampi yritys. Alueen yritykset voivat ulkoistaa oman varastointi- ja lähetystoimintansa logistiikkakeskukseen ja näin keskittyä omaan ydinosaamiseensa.

Varastointi- ja lähettämöpalveluiden lisäksi alueelle on suunniteltu tuotanto- ja liiketilojen rakentamista. Näitä toimintoja tukee laaja palveluverkosto. Logistiikkakeskus luo kysyntää esimerkiksi huolto-, ruokailu- ja tankkaus- sekä latauspalveluille. Kaikkiaan alue käsittää noin 10 hehtaaria.

Keski-Suomen liiton päätöksellä Viitasaaren kaupunki saa Euroopan unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) enintään noin 3,125 miljoonaa euroa. JTF-rahoitus kattaa 70 prosenttia hankkeeseen kuuluvien töiden kustannuksista. Kaupungin osuus hankkeen kustannuksista on 30 prosenttia eli noin 1,340 miljoonaa euroa, johon kaupunginvaltuusto on jo sitoutunut. Kokonaisuudessaan hanke on siis lähes 4,5 miljoonan euron suuruinen.

Myönteisellä hankerahoituspäätöksellä tulee olemaan kauaskantoisia vaikutuksia.

”Wiilo palvelee koko Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan yritysten toimintaa. Viitasaari on sitoutunut edistämään alueellista elinvoimaa. Uskomme, että pohjoisen Keski-Suomen kuntien eri toimijoiden yhteistyöllä on ratkaiseva merkitys myös tulevaisuudessa”, Helena Vuopionperä-Kovanen toteaa.

Viitasaaren ja naapurikuntien tuotannollisten yritysten rinnalla alueella toimii runsaasti kuljetusalan yrityksiä sekä logistiikka-alaan liittyvää muuta toimintaa. Logistiikkaopinnot kuuluvat ovat Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Viitasaaren toimipisteen suosituimpiin vuodesta toiseen. Kaupungin keskustassa järjestetään vuosittain Mid-Finland Truckmeeting, joka on raskaaseen kalustoon keskittyvä koko perheen kesätapahtuma.

Wiilosta kiinnostuneiden yritysten edustajat voivat ottaa yhteyttä WYPin toimitusjohtaja Sampo Siikiin, 044 748 8124, sampo.siik@witas.fi.

Yrittäjän päivän avoimet ovet tiistaina 5.9.2023 – Tule keskustelemaan ajankohtaisista aiheista

Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas ja Wiitaseudun Yrityspalvelu järjestävät Yrittäjän päivän avoimet ovet 5.9.2023 klo 8–13 Witaksella, Digikeskuksessa ja Lennättimessä (Keskitie 4, Google Maps).

Tapahtumassa on kaupungin, kehittämisyhtiön ja WYPin edustajia. Klo 8 alkaen kahvitarjoilu Witaksella, infotilaisuudet Digikeskuksessa klo 10 Maaseudun yritysrahoituksesta kertomassa Keski-Suomen ELY:n rahoitusasiantuntijoita ja  klo 12 Hankintainfo mm. logistiikkakeskus Wiiloon liittyvistä hankinnoista sekä Viitasaaren kaupungin teknisen toimen hankinnoista.

Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista sekä kertomaan yrityksesi tarpeista ja tutustumaan samalla toimintaamme vapaamuotoisesti kahvikupin äärelle.

Keksintöjen Viikko 2023 peruutetaan – Tapahtuman tulevaisuutta suunnitellaan yhteistyökumppaneiden kanssa

Kehittämisyhtiö Witas peruuttaa vuoden 2023 Keksintöjen Viikon. Kehittämisyhtiö päätyi perinteisen tapahtuman osalta vaikeaan ratkaisuun ilmoittautumistilanteen johdosta. Viitasaarella järjestettävällä Keksintöjen Viikolla on koko historiansa ajan olleet keskiössä uudet innovaatiot.

”Nyt näitä varsinaisia tuoreiden keksintöjen näytteilleasettajia on tähän mennessä ilmoittautunut vain vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Tästä johtuen emme usko tapahtuman toteutumiseen tavoitteidemme mukaisesti ja kaikkia osapuolia tyydyttävään onnistumiseen”, toimitusjohtaja Tapani Laitinen kommentoi päätöstä.

Keskusteluun tämän vuoden tapahtuman tilanteesta ovat osallistuneet Witaksen työntekijät, yhtiön hallitus ja kehittämisyhtiön omistaja Viitasaaren kaupunki. Tämän vuoden tapahtuma oli tarkoitus järjestää Viitasaari Areenassa 6.-7. lokakuuta.

Lisätiedot Kehittämisyhtiö Witaksen verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Tule sivistys- ja hyvinvointijohtajaksi pikkasen parempaan periferiaan – Hae 25.9.2023 klo 15 mennessä Kuntarekryn kautta

Sykkiikö sydämesi opetus- ja varhaiskasvatuspalveluille? Tunnistatko sivistyksen ja hyvinvoinnin roolin keskeisenä osana uudistuvien kuntien tehtäväkenttää? Onko muutosjohtaminen sinun juttusi? Jos vastasit kyllä, voisit olla etsimämme henkilö.

Viitasaaren kaupunki hakee parhaillaan sivistys- ja hyvinvointijohtajaa. Uudessa, vakituisessa virassa pääset rakentamaan sivistys- ja hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta osana Viitasaaren kaupungin organisaatiomuutosta. Sivistys- ja hyvinvointijohtajana vastaat Viitasaaren kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä sekä asetettujen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.

Hae sinäkin pikkasen parempaan periferiaan! Hakemuksia odotamme Kuntarekryn kautta 25.9.2023 klo 15.00 mennessä, palvelussa myös lisätietoa virasta ja hakemisesta.

Viitasaari hakee sivistys- ja hyvinvointijohtajaa, koska kuntapariyhteistyö Wiitaunioni päättyy vuoden 2023 lopussa ja sivistystoimi on yhteistyömallissa ollut Pihtiputaan kunnan vastuulla.

Kylien kyytejä suunnitellaan kutsuliikenteenä – Viitasaaren kyläkyytien vaihtoehtoja esiteltiin kaupungintalolla

Viitasaaren haja-asutusalueelta järjestettäviä kuljetuksia, niin sanottuja kyläkyytejä suunnitellaan toteutettavaksi kutsuliikenteenä. Kutsuliikenteenä toteutettavissa kyläkyydeissä Viitasaari olisi jaettu eri alueisiin, joista kuljetukset ajettaisiin tiettyinä päivinä. Kyytiä tarvitsevat henkilöt tilaisivat matkan soittamalla viimeistään edellisenä päivänä. Tässä vaiheessa esitettävät tiedot perustuvat alustaviin suunnitelmiin. Käytännössä toteutettavat kyläkyydit voivat poiketa esitetyistä useista eri syistä.

Nyt Viitasaarelle suunniteltavassa kutsuliikenteessä ei ole kiinteitä reittejä, vaan asiakkaat haetaan mahdollisimman läheltä kotia käytettävän pikkubussin kääntymisen vaatima tila ja tieolosuhteet huomioiden. Kutsuliikenteessä samaan ajoneuvoon haetaan tietyllä alueella kuljetuksen tilanneet henkilöt. Pääasiassa kultakin kyläkunnalta olisi esitettyjen suunnitelmien perusteella kuljetus yhtenä päivänä viikossa, mutta matkan varrelta olevilta kyläkunnilta kyytiin voisi nousta useammin.

Alustavassa suunnitelmassa esitetyt kutsuliikenteen alueet, täsmentyvät suunnittelut edetessä
Maanantai: Kymönkosken, Toulatin, Mäntylän ja Suovanlahden suunta
Tiistai: Keitelepohjan, Kotvalan, Huopanan, Keihärinkosken ja Soliskylän suunta
Torstai: Viitakankaan, Pasalan, Kärnän ja Kumpumäen suunta
Perjantai: Ilmolahden, Niinilahden, Vuorilahden ja Huopanan suunta

Tämän hetken suunnitelmissa kylien kutsukyydit olisivat aamulla kyläkunnilta keskustaan ja iltapäivällä takaisin. Kyläkuntien lisäksi kuljetusjärjestelyssä on huomioitu keskustaajamassa liikkumisen tarve. Kyläkuntien kuljetusten välisenä aikana päivällä keskustaajamassa ajettaisiin kiinteä reitti eri suuntiin. Keskustaajaman kuljetukset mahdollistavat niin alueella asuvien kuin kyläkunnilta saapuneiden liikkumisen.

Kyläkyytejä ja vaihtoehtoisia toteutusmalleja käsiteltiin kaupungintalolla tiistai-iltana 22.8.2023. Tilaisuudessa alueittaisen kutsuliikenteen lisäksi suunnitelmat esiteltiin reittipohjaisesta palveluliikenteestä. Tilaisuudessa esitetyistä malleista kutsuliikenne nähtiin parempana vaihtoehtona, koska se palvelisi käyttäjiä paremmin ja olisi edullisemmin toteutettavissa. Suunnitelmista on pyydetty palautetta liikennöitsijöiltä. Lausunnot palveluliikennesuunnitelmaa varten kysyttiin kyläyhdistyksiltä sekä vanhus- että vammaisneuvostoilta.

Viitasaaren kaupunki on hankkinut haja-asutusalueen kuljetusten suunnittelun Linea Konsultit Oy:ltä ja hakenut ELY-keskukselta valtionavustusta suunnittelun rahoittamiseen. Rahoittajan kanssa käydään suunnitelmia läpi syyskuussa. Kaupungin tavoitteena on, että suunnitelmat valmistuvat ja kyytien kilpailutus tehdään vuoden 2023 aikana.

Kyläkyytien suunnittelu pohjautuu valtuustoaloitteeseen liittyen kuntalaisten yhdenmukaisiin palveluihin asuinpaikasta ja iästä riippumatta. Perusturvalautakunta teetti palveluista kyselyn haja-asutusalueella asuville yli 75-vuotiaille. Lautakunta ja kaupunginhallitus esittivät yhtenä konkreettisena toimenpiteenä kaikille avointa kuljetuspalvelua.