Ilmastokysely asukkaille – vaikuta kuntasi ilmastotyöhön 

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat haluavat kuulla alueen vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden ajatuksia siitä, millaisiin asioihin kuntien toivotaan ilmastotyössään panostavan. Ilmastokyselyssä kartoitetaan myös kuntalaisten kiinnostusta oman elämäntavan kestävyyden tarkasteluun ja arkisiin ekotekoihin. 

Pohjoisen Keski-Suomen ilmastosuunnitelma –hankkeessa tehdään ilmastosuunnitelmat Kannonkosken, Karstulan, Kinnulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Pihtiputaan kunnille sekä Saarijärven ja Viitasaaren kaupungeille kevääseen 2025 mennessä. Kuntakohtaiseen ilmastosuunnitelmaan asetetaan kasvihuonekaasupäästöjä koskeva vähennystavoite sekä toimenpiteet, joilla tavoite tullaan saavuttamaan. Vaikuttava ilmastotyö vaatii kuntien, sen asukkaiden ja yritysten tiivistä yhteistyötä. Kyselyn vastauksia tullaankin hyödyntämään ilmastotiekartan laatimisessa. 

Asukkaille suunnattuun ilmastokyselyyn pääset osallistumaan täältä!

Kysely on avoinna toistaiseksi. Kysymyksiin vastaaminen vie noin 15 minuuttia.

 

Kuntien ilmastotyöryhmät edistävät alueen kestävää kehitystä 

Asukkaat, yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt ovat tervetulleita liittymään kunnan ilmastotyöryhmään, jonka tarkoituksena on edistää kestävän kehityksen mukaista toimintaa oman kunnan alueella. Kuntakohtaiset ilmastotyöryhmät perustetaan kevään 2024 aikana. Ilmastokyselyn lopussa voit jättää yhteystietosi, jos olet kiinnostunut osallistumaan työryhmän tapaamisiin. Ilmastotyöryhmät kokoontuvat ensimmäisen kerran helmi-maaliskuussa 2024. 

Voit myös olla suoraan yhteydessä Jenniin, jos kiinnostuit oman kunnan ilmastoryhmässä toimimisesta (jenni.lemettinen@viitasaari.fi, p. 040 627 7128).

Pohjoisen Keski-Suomen ilmastosuunnitelma –hankkeesta voit lukea lisää hankkeen verkkosivulta
Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö.

Oman elämäntapasi kestävyyttä voit tutkia esimerkiksi Sitran elämäntapatestillä tai Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämällä Ilmastodieetti-sivustolla.

Tuulivoima-alueen kaavoituksen aloittamisesta jätettyjä oikaisuvaatimuksia ei hyväksytty Viitasaarella – Kaupunginhallitus kutsui viisi haastateltavaa elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan virkaan

Viitasaaren Viitakankaan alueelle päätettiin marraskuussa 2023 aloittaa osayleiskaavan laatiminen. Kaavoitus päätettiin aloittaa Eolus Finland Oy:n aloitteesta, joka suunnittelee Karhukorpi-nimisen hankealueelle 20 tuulivoimalan rakentamista. Kaavoitusta ei ole vielä aloitettu, koska kaavoituksen aloittamispäätöksestä jätettiin neljä oikaisuvaatimusta. Viitasaaren kaupunginhallitus käsitteli maanantaina 15.1.2024 nämä oikaisuvaatimukset ja hylkäsi ne kaikki. Oikaisuvaatimusten keskeiset sisällöt ja vastineet niihin on julkaistu pöytäkirjan päätöskohdissa. Tuulivoima-koontisivulla on koottu aihealueen eri vaiheita.

Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan virkaan haastatellaan viisi hakijaa, jotka ovat Jarmo Kinnunen, Ari Lindgren, Marja Rantanen, Jukka Tuohimaa ja Mika Vesterinen. Virkaan saapui 10.1.2024 mennessä kymmenen hakemusta. Hakijat haastatellaan maanantaina 29.1.2024. Virka tuli haettavaksi, koska palvelualuejohtaja Juho Tenhunen siirtyy kaupungin tytäryhtiö Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajaksi helmikuun alussa. Vuoden 2023 loppuun saakka virka oli nimeltään teknisen toimen toimialajohtaja ja virka oli yhteinen Pihtiputaan kunnan kanssa.

Kaupunki laatii talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2024-2027. Viitasaarella ei ole akuutteja muutostarpeita, mutta kuntien yleisen talouskehityksen ja pienentyvien valtionosuuksien vuoksi myös Viitasaarella menokehitys ja palveluverkko on tarpeen tarkastaa ja arvioida kustannusten näkökulmasta. Tasapainottamisohjelman laadinnasta päätettiin marraskuussa 2023. Kaupunginhallitus asetti taloustoimikunnan ja nimitti siihen johtavat viranhaltijat sekä eri toimielinten puheenjohtajat sekä kaupunginhallituksen edustajat.

Viitasaarella aloitti vuoden vaihteessa varsinaisina lautakuntina sivistys- ja hyvinvointilautakunta sekä elinympäristön ja asumisen lautakunta. Lautakunnat ovat toimineet suunnittelulautakuntina vuoden 2023 puolella ja niihin valittiin jäsenet ja puheenjohtaja aiemmin. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee lautakunnille varapuheenjohtajat. Samoin valtuustolle esitetään, että se valitsee Pihtiputaan sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan kaksi viitasaarelaisjäsentä, jotka osallistuvat kansalaisopisto- ja kirjastotoimintaan liittyviin päätöksentekoasioihin. Vastaavasti kaupunki pyytää Keitelettä, Kinnulaa ja Pihtipudasta valitsemaan Viitasaaren sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan edustajansa Viitasaaren alueen musiikkiopiston päätöksentekoa varten.

Viitasaaren kestävän kehityksen toimikunnan kokoonpano vahvistettiin uusi organisaatio huomioiden. Toimikunnassa on laaja edustus kaupungin eri palvelualueilta, kaupunginhallituksesta, lautakunnista ja vaikuttamistoimielimistä sekä Viitasaaren seurakunnasta ja Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:stä. Kaupunginhallitus päätti myös hankkia MayorsIndicators-palvelun toimikunnan käyttöön vuodelle 2024. Palvelu tuottaa keskeistä tietoa kestävän kehityksen tilasta kaupungissa. Viitasaarella on tehty useita vuosia kestävän kehityksen eteen toimikunnan koordinoimana. Viitasaari on Hinku-kunta ja parhaillaan kaupunkiin laaditaan ilmastosuunnitelmaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja laajennetun työterveyshuoltosopimuksen Työterveys Aallon kanssa, joka on tuottanut jo aiemmin kaupungin työntekijöiden työterveyspalvelut. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa myös kaupunginhallituksen alaisten hallintopalvelujen ja elinvoimapalvelujen käyttösuunnitelmat sekä kaupunginjohtajan katsaus ajankohtaisiin asioihin. Kaikki asiat ovat luettavissa tarkastamattomasta pöytäkirjasta (PDF), liitteet esityslistan yhteydessä.

Retkiluistelurata avattu tammikuussa 2024 – Luistelemaan pääsee aivan keskustasta Torinrannasta

Nyt on ulkoliikuntaa hellivät olosuhteet Viitasaarella! Retkiluistelurata aurattiin perjantaina 12.1.2024 ja se on valmis luistelua varten, pinta on vartavasten jäädytetty. Radalle pääsee Torinrannasta, johon tuodaan myös opaste ja penkit. Rata kulkee Haapasaaren rantuutta pitkin, edestakainen matka on noin 2,6 kilometriä.

Kaupunki on myös tampannut Vanhan Kirkkosaaren sisäosassa olevia reittejä kävelyä, erityisesti lumikengillä liikkumista varten.

Latujen ja luistelualueiden tiedot ovat omalla seurantasivustollaan.

Päiväkeskuksen avoimen päivätoiminnan ohjelma viikoille 1-2/2024 – Tarjolla musiikkia, bingoa, sisäbocciaa ja visailua

Päiväkeskuksen kaikille avoimen päivätoiminnan ohjelma viikoille 3 ja 4 eli maanantaista 15.1.2024 alkaen.

Hyvinvointialueelta etukäteen tilattava lounas keskuksen ollessa auki klo 11.30–12.30.

Yhdistysten, seurakuntien ja muiden vapaaehtoisten toimintaa avoimessa päivätoiminnassa koordinoi Viitasaaren kaupunki.

VIIKKO 3
ma 15.1. klo 13 Kari Keurulainen
ti 16.1. klo 13 Hyvän Mielen lukuhetki
ke 17.1. klo 13 Sarin Bingo
to 18.1. klo 13 Seurakunta
pe 19.1. klo 13 Pauliina Näsänen

VIIKKO 4
ma 22.1. klo 13 Sisäboccia
ti 23.1. klo 13 Viitaseudun kuulo
ke 24.1. klo 13 Visailua
to 25.1. klo 13 Hyvän Mielen bingo
pe 26.1. klo 13 Lauluyhtye Keidas

Hyvinvointialueen palveluista painettu palveluopas – Noudettavissa Viitasaarella useista eri paikoista

Hyvinvointialue on julkaissut painetun palveluoppaan! Eri palveluiden tietoja on koottu yksiin kansiin ja yhteystiedot sekä palveluajat on esitetty kunnittain.

Palveluoppaan voi noutaa Viitasaarella hyvinvointialueen toimipisteiden lisäksi ainakin kaupungintalolta, kirjastosta, apteekista ja Wiitakeskuksen käytävältä Lennättimen edestä. Yli 80-vuotiaille palveluopas on postitettu kotiin.

Viitasaaren hoitotarvikejakelun osalta palveluoppaassa on virheelliset aukiolotiedot. Oikeat tiedot ovat hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuejohtaja ja hyvinvointikoordinaattori aloittivat – Ajantasaiset yhteystiedot verkkosivuilla

Tänään maanantaina 8.1. kaupungin sivistys- ja hyvinvointipalveluissa aloittivat hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koivisto ja palvelualuejohtaja Jouni Häkkinen, tervetuloa!

Molemmat tavoittaa toistaiseksi parhaiten sähköpostitse, osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@viitasaari.fi.

Pikkasen paremmassa periferiassa on aloittanut ja aloittaa uusia henkilöitä muun muassa kuntapariyhteistyön päättymisen ja eläköitymisten vuoksi, ajantasaisimmat yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme.

Henkilöstön ja palveluiden yhteystiedot on julkaistu pääasiassa kyseisten palveluiden sivuilla henkilökorttina, kuten Jouni Häkkisen ja Pauliina Koiviston kortit tällä sivulla. Yhteystiedot löytyvät myös hakusivun kautta nimellä tai nimikkeelllä hakien.

Jouni Häkkinen

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuejohtaja

040 557 0439 Soita

Yksikkö

Sivistys- ja hyvinvointipalvelut

Toimipaikka

Kaupungintalo
Keskitie 10
44500 Viitasaari

Pauliina Koivisto

hyvinvointikoordinaattori

040 542 4443 Soita

Yksikkö

Sivistys- ja hyvinvointipalvelut

Toimipaikka

Kaupungintalo
Keskitie 10
44500 Viitasaari

Viitasaaren tuulipuiston kaavoituksen aloittamisesta oikaisuvaatimuksia – Tilaisuus maanomistajille suunnitteilla 

Viitasaaren Viitakankaan alueelle suunnitellun tuulipuiston kaavoitusta ei ole vielä käynnistetty, koska päätös kaavoituksen aloittamisesta ei ole lainvoimainen oikaisuvaatimusten vuoksi. Viitasaaren kaupunginhallitus päätti maanantaina 20.11.2023 aloittaa osayleiskaavan laatimisen Eolus Finland Oy:n ehdotuksesta. Yhtiö suunnittelee Karhukorpi-nimiselle hankealueelle 20 tuulivoimalan rakentamista. Tarkemmat tiedot päätöksestä ovat luettavissa aiemmassa kaupunginhallituksen kokoustiedotteessa sekä suunnitelmista kertovassa tiedotteessa. 

Kaavoituksen aloittamisesta jätettiin määräaikaan mennessä neljä oikaisuvaatimusta. Kaupunginhallitus käsittelee niitä vuoden 2024 ensimmäisessä kokouksessaan maanantaina 15.1. Kaupunginhallituksen esityslista liitteineen julkaistaan normaalin aikataulun mukaisesti, viikon 2 (alk. 8.1.) lopulla. Tuulivoima-asioiden käsittelyä ja tilannetta Viitasaarella voi seurata tuulivoima-koontisivulla. 

Viitasaarella suunnitellaan info- ja keskustelutilaisuutta alueen maanomistajille. Eolus Finland on tehnyt maankäyttöön liittyvät sopimukset pääosan alueesta omistavan Finsilva Oyj:n kanssa. Hankealueella on Finsilvan lisäksi lukuisia muita maanomistajia. Yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävä info- ja keskustelutilaisuus aiotaan järjestää helmikuussa ja siitä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Tilaisuudessa tullaan käsittelemään tuulivoimapuistoon liittyviä kysymyksiä erityisesti maanomistajan näkökulmasta. 

Viitasaarella suoritettavien avointen korkeakouluopintojen stipendit vuoden 2023 syyslukukauden osalta haettavissa 29.2.2024 mennessä

Viitasaaren kaupunki tukee toistaiseksi taloudellisesti kuntalaisten Viitasaarella suoritettavia opintosuorituksia avoimessa korkeakoulussa. Tukea maksetaan maksimissaan 300 euroa/lukuvuosi siten, että tuki myönnetään lukukausittain korkeakoulun veloituksen mukaisesti, kuitenkin enintään 15 €/opintopiste ja enintään 10 suoritetun opintopisteen pohjalta.

Stipendin saamiseksi tulee seuraavien kriteerien täyttyä:

  1. Opinnot ovat Suomessa toimivan ja julkisessa valvonnan olevan yliopiston tai ammattikorkeakoulun tarjoamia avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opintoja.
  2. Hakija on toimittanut virallisen opintosuoritusotteen tai opintotodistuksen, josta tulee ilmi suoritetut opintopisteet.
  3. Hakija on toimittanut tositteen, josta näkyy kurssimaksu (kopio laskusta tai verkkopankkimaksusta).
  4. Hakijan kotikunta on ollut Viitasaari 31.12.2022.

Korvausta syyslukukauden 2023 osalta on haettava 29.2.2024 mennessä. Haku tapahtuu lomakkeella, joka on saatavilla kaupungintalon neuvonnasta tai Asiointipisteestä, Osaamiskeskus Lennättimestä sekä kaupungin ja Lennättimen verkkosivuilta.

Hakemus osoitetaan Viitasaaren kaupunki/hallintopalvelut ja toimitetaan postin kautta osoitteella: Keskitie 10, 44500 Viitasaari tai sähköpostitse osoitteella: viitasaaren.kaupunki@viitasaari.fi, viitteeksi: Avointen korkeakouluopintojen stipendi.

Hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa oppilaitoksen virallinen opintosuoritusote tai opintotodistus sekä tosite maksusta.