Vähintään 65-vuotiaille uimahalli ja kuntosali ovat poikkeuksellisen edullisia – Seniorikortti 65+ jatkossa voimassa 12 kuukauden ajan

Viitasaarella kaikki vähintään 65-vuotiaat pääsevät liikkumaan poikkeuksellisen edullisesti. Seniorikortti 65+ oikeuttaa uimahallin, Simmarin kuntosalin ja Peltisepänkujan voimailusalin rajattomaan käyttöön.

Seniorikortti 65+ maksaa vuonna 2024 hankittuna 80 euroa.

Vuoden 2024 alussa Seniorikortin voimassaoloaikaa muutettiin. Jatkossa kortti on voimassa 12 kuukautta ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen. Aiemmin kortti oli voimassa kalenterivuoden loppuun riippumatta ostohetkestä.

Kortin voi ostaa aikaisintaan 65-vuotissyntymäpäivänä, joten otathan iän todentavan henkilöllisyystodistuksen mukaan. Seniorikortti hankitaan Uimahalli Simmarin lipunmyynnistä.

Seniorikortti ladataan Viitasaarella käytössä olevalle sirukortille. Jos. kyseistä avainkorttia ei ennestään ole, maksaa se ensimmäisellä latauskerralla 6 €.

Tarkemmat tiedot Simmarin hinnastot -sivulla.

Viitasaaren jazzklubi torstaina 11.1.2024 – Solistivieraana trumpettivirtuoosi Kalevi Louhivuori

Huimapäinen trumpettivirtuoosi Kalevi Louhivuori tarjoilee Jazz Jkl Collectiven solistivieraana tribuutin jazzmusiikin historian merkittävimmälle ja legendaarisimmalle muusikolle, Miles Davisille torstaina 11.1.2024 Lyhty Viitasaaressa.

Trumpetisti, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä Miles Davis’iä (1926 –1991) pidetään yhtenä modernin jazzmusiikin keskeisimmistä pioneereistä. Viisi vuosikymmentä kattavan aktiiviuransa ajan Davis oli suunnannäyttäjä, jonka kokoonpanot edustivat aina alan kovinta kärkeä ja uudistivat koko musiikinlajia.

Kalevi Louhivuori on kansainvälisesti arvostetuimpia ja tunnetuimpia suomalaistrumpetisteja. Kypsästä ja erottuvasta saundistaan tunnettu ja useasti palkittu muusikko on vuosien varrella vaikuttanut monipuolisesti eri genreissä sekä yhtyeenjohtajana, säveltäjänä ja soittajana. Louhivuoren omia yhtyeitä ovat esimerkiksi Sun Trio, Big Blue ja The Northern Governors ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Yonan, Ricky-Tick Big Bandin, Osmo Ikosen ja Piirpaukkeen kanssa.

Kalevi Louhivuori – trumpetti
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut

Viitasaaren jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Kalevi Louhivuori Lyhty Viitasaaressa to 11.1. klo 18. Liput 15/10 €.

Liput voi ennakkovarata lomakkeella.

Suomessa äänestetään presidentinvaalissa vuonna 2024 – Katso tiedot Viitasaarella äänestämisestä

Tänä vuonna Suomessa äänestetään presidentinvaalissa! Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28.1., kotimaassa voi äänestää ennakkoon 17.-23.1. Viitasaarella on ennakkoäänestys kaupungintalon lisäksi kiertävässä äänestysautossa. Mahdollisesta tarpeesta äänestää kotona on ilmoitettava viimeistään tiistaina 16.1. klo 16 mennessä.

Tarkemmat tiedot vaalista ja äänestyspäivistä ovat Presidentinvaali 2024 -sivulla.

Viitasaaren kaupunki toivottaa onnellista uutta vuotta 2024 – Vuodenvaihteessa kaupunkiorganisaatio uudistetaan

Viitasaaren kaupunki toivottaa onnellista uutta vuotta 2024! Kaupunkiorganisaatiolle vuodenvaihde on merkittävä, sillä monet asiat uudistuvat tulevan vuoden alussa ja aikana.

Vuoden 2023 loppuessa päättyy Wiitaunioni-kuntaparin toiminta. Suuret kiitokset tästä 19 vuoden tiviistä ja laaja-alaisesta yhteistyöstä kaikille viitasaarelaisille ja pihtiputaalaisille, niin kuntalaisille, työntekijöille, viranhaltijoille kuin luottamushenkilöille.

Viitasaaren talviliikunta- ja luontoretkikohteet ovat saaneet paljon kiitosta viime aikoina. Pakkasen salliessa onkin hyvä suunnata käymään vaikkapa Savivuorella, Koljatissa tai muualla, sillä luontoon pääsee joka puolella pikkasen parempaa periferiaa.

Viitasaarella palkittiin vuonna 2023 menestyneitä urheilijoita – Kaikkiaan 17 menestyi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla

Vuonna 2023 viitasaarelaiset urheilijat ja viitasaarelaisten urheiluseurojen edustajat menestyivät eri lajeissa erinomaisesti. Viitasaaren kaupunki palkitsi muun muassa hiihdossa, voimailussa, ammunnassa ja ratsastuksessa menestyneitä. Palkitut ovat menestyneet kansallisella tasolla ja osa myös kansainvälisissä kilpailuissa. Vapaa-aikatoimenjohtaja Jorma Rihto myönsi näille vähintään SM- tai vastaavalla tasolla menestyneille urheilijoille stipendit, jotka jaettiin palkitsemistilaisuudessa perjantaina 29. joulukuuta Uimahalli Simmarin Cafe Anniessa.

Palkitut

Argillander Reijo, ammunta
Y75, A-trap, SM 1. Y75, Kansallinen trap, SM 2., Y75, Ikäkausi trap, SM 1. Y75, Kaksoistrap, SM 3.

Halttunen Ella, voimailu
N18 / 63 kg, Klassinen voimanosto, SM 3.

Hänninen Juha, hiihto
M50, perint. rullasuksihiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 3., M50, vapaa rullasuksihiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 1.

Huuskonen Tiia, hiihto
N35, vapaa hiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 2.

Holm Jari, hiihto
M50, vapaa hiihto, sprintti, Aikuisurheiluliiton SM 1., M50, vapaa hiihto, pitkämatka, Aikuisurheiluliiton SM 3., M50, vapaa hiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 6.

Holm Johanna, hiihto
N50, perint. hiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 2., N50, vapaa hiihto, veteraanien SM-hiihdot, SM 4.

Kumpulainen Eetu, voimailu
M/83 kg, varuste voimanosto, SM 2., M/74 kg, varuste voimanoston penkkipunnerus, MM 1.

Kuusikko Eeli, voimailu
M23/74 kg, klassinen voimanosto, SM 6., M23/74 kg, klassinen penkkipunnerrus, SM 3.

Kuusikko Elias voimailu
M18/59 kg, klassinen voimanosto, SM 3., M18/59 kg, klassinen penkkipunnerrus, SM 2.

Kuusikko Jussi, voimailu
M40/105 kg, klassinen penkkipunnerrus, MM 2., M40/105 kg, klassinen penkkipunnerrus, EM 1., M40/105 kg, klassinen penkkipunnerrus, SM 1., M1, klassinen penkkipunnerrus, Suomen joukkue-kulta

Marttinen Enna, ratsastus
Esteratsastus. Helsinki-International Horse Show (Suomen suurin), 8. sija

Pöntiö Eino, voimailu
M60/105 kg, klassinen penkkipunnerrus SM 1., M60/120 kg, maksimivoimapunnerrus, SM 1.

Räsänen Topi, yleisurheilu
M17, keihäs, Keihäskarnevaalit, 1. sija, M17, keihäs, SM 2., M17, keihäs, 17 v. maaottelu, Tukholma, 2. sija, M17, kiekko, SM 8., Suomen M17 tilastokakkonen keihäässä tuloksella 69,34 m

Räsänen Vilma, yleisurheilu
N22, 22q-22v kiekko, EM-kisat, 22. sija, N, kiekko, SM-hallit, 6. sija, N, kiekko, SM-kilpailu, 9. sija, N22, kiekko, SM-kilpailu, 4. sija, Suomen N22 tilastonelonen kiekossa tuloksella 49,57, Suomen naisten kiekkotilaston 9.

Tähti Toni, maastopyöräily
Eldorado Bike & Run Festival, MTB Marathon, 1. sija, Glocknerkönig maantieylämäkikisa, Itävalta, 1. sija, SuperGiroDolomitin maantiepyöräkilpailu, Itävalta ja Italia, 1. sija, myös kilpailun reittiennätys 6:36 h, World Games of Mountain biking -kilpailu, Itävalta, 1. sija

Sääksjärvi Alpo, maastojuoksu
M75, Aikuisurheilijoiden SM-maastot, SM 1.

Varis Aimo, ammunta
Y80, A-trap, SM 3., Y80, Kansallinen trap, SM 1. SE-tuloksella 83, Y80, Ikäkausitrap, SM 1. SE-tuloksella 109, Y80, Kaksoistrap, SM 1.

Viitasaaren kaupungin laskutustiedot muuttuvat 1.1.2024 alkaen – Varmista oikeat tiedot lähettäessäsi laskuja

Viitasaaren kaupungin (y-tunnus 0208573–0) taloushallinnon palveluntuottajana toimii 1.1.2024 alkaen Monetra Keski-Suomi Oy. Samassa yhteydessä laskutustietomme muuttuvat hieman.

Toivomme yhteistyökumppaneiden lähettävän laskut ensisijaisesti sähköisinä verkkolaskuina.

Verkkolaskuosoitteemme säilyy ennallaan
• OVT-tunnus 003702085730
• Verkkolaskuoperaattori CGI Suomi Oy, välittäjätunnus 003703575029

Mikäli käytössänne ei ole sähköiseen laskutukseen soveltuvaa ohjelmistoa, voitte luoda ja lähettää kaupungille verkkolaskuja toimittajaportaalissa.  Toimittajaportaaliin voi rekisteröityä Monetran verkkosivuilla, josta löytyy myös ohjaus käyttöohjeisiin.

Vaihtoehtoisesti käytettävissä on paperilaskujen skannauspalvelu uudessa osoitteessa:
• Viitasaaren kaupunki, PL 999, 00074 CGI

Huomaattehan, että skannauspalveluun toimitettavassa paperilaskussa tulee näkyä em. oikea laskutuksen postiosoite. Tarkistattehan siis oman laskutusjärjestelmänne osoitetiedon ajan tasalle.

Kaikki kaupungille osoitetut laskut liitteineen sekä mahdolliset maksumuistutukset tulee toimittaa em. laskutusosoitteisiin. Virheelliseen osoitteeseen toimitettua laskuaineistoa ei oteta käsittelyyn. Vastaavasti laskutusosoitteisiin ei saa lähettää laskuihin liittymätöntä muuta aineistoa, joka tulee lähettää Viitasaaren kaupungin muihin postiosoitteisiin.

Logistiikkakeskus edistää resurssitehokkuutta ja vähäpäästöisyyttä – Wiilo esillä Kuntaliiton artikkelisarjassa

Viitasaarelle tärkeällä elinvoimainvestoinnilla, Wiilo-logistiikkakeskuksella edistetään myös teollisen toiminnan resurssitehokkuutta ja vähäpäästöisyyttä.

Wiilo on nostettu esiin Kuntaliiton artikkelisarjassa, jossa käsitellään vihreää siirtymää kunnissa. Logistiikkakeskuksen rakentamisen ensimmäinen vaihe toteutetaan EU:n JTF-hankerahoituksella.

Artikkeli on luettavissa Wiilon verkkosivuilla sekä osana Kuntaliiton artikkelisarjassa.

Päiväkeskuksen avoimen päivätoiminnan ohjelma viikoille 1-2/2024 – Tarjolla laulua, bingoa ja keinutuolivieraana Sisko Linna

Päiväkeskuksen kaikille avoimen päivätoiminnan ohjelma viikoille 1 ja 2 eli maanantaista 1.1.2024 alkaen.

Hyvinvointialueelta etukäteen tilattava lounas keskuksen ollessa auki klo 11.30–12.30.

Yhdistysten, seurakuntien ja muiden vapaaehtoisten toimintaa avoimessa päivätoiminnassa koordinoi Viitasaaren kaupunki.

VIIKKO 1

ma 1.1. Päiväkeskus suljettu
ti 2.1. klo 13 Hyvän Mielen lukuhetki
ke 3.1. klo 13 Sarin bingo
to 4.1. klo 13 Seurakunta
pe 5.1. klo 13 Toivemusiikkia

VIIKKO 2

ma 8.1. klo 13 Puhetta ravitsemuksesta
ti 9.1. klo 13 Kolopallo
ke 10.1. klo 13 Keinutuolivieras Sisko Linna
to 11.1. klo 13 Hyvän Mielen bingo
pe 12.1. klo 13 Yhteislaulua Raili

 

Viitasaaren kaupunki toivottaa hyvää ja rauhallista joulua – Palveluiden aukioloajoissa poikkeuksia pyhien vuoksi

Teksti jatkuu kuvan jälkeen

Viitasaaren Digikeskuksessa kokenutkin tonttu törmää uusiin tekniikoihin ja mahdollisuuksiin – ja jatkoa edelläkävijyydessä on luvassa ensi vuonna! Tänään perjantaina Viitasaaren kaupunkiorganisaatiossa rauhoitumme joulunviettoon ja toivotamme hyvää joulua kaikille vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneillemme.

Joulun ja uudenvuoden ajan aukiolotiedot on julkaistu palveluiden omissa kanavissa sekä verkkosivuilla. Kaupungintalo on suljettu 23.12.-1.1., kyseisen ajan palvelujen yhteystietoja on aiemmin julkaisussa kuulutuksessa.

Joulun ja uuden vuoden tienoolla Viitasaarella voi käydä vaikkapa kirjastossa myös arkipyhinä omatoimiaikojen turvin. Uimahalli Simmari on avoinna välipäivinä, samoin etätyötila Lennätin. Latuja ja luistelualueita ylläpidetään myös pyhäpäivinä ja myös luontokohteissa on mahdollista vierailla.

Viitasaarelle haetaan useita ammattilaisia – Etsimme muun muassa palvelualuejohtajaa, kaupunginarkkitehtia ja kunnossapitopäällikköä

Viitasaari on kodikas ja moderni maaseutukaupunki, jossa arvostetaan sekä sivistystä että kekseliästä yritteliäisyyttä. Pikkasen paremman periferian kuntatalous on hallinnassa ja palvelut niin vakituisille kuin vapaa-ajan asukkaille ovat laajat – meillä myös luonto metsineen ja vesistöineen on kaikkialla enintään kivenheiton päässä.

Nyt tarjolla on loistava mahdollisuus työskennellä Viitasaarella, sillä kaupunki hakee parhaillaan useita ammattilaisia eri virkoihin ja toimiin.

Tule hyvään työyhteisöön, jota kehitetään käynnissä olevassa kaupunkiorganisaation uudistuksessa. Kaupungilla on Kuntarekryssä avoimena muun muassa elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtajan haku sekä kyseiselle palvelualueelle kaupunginarkkitehdin ja kunnossapitopäällikön paikat. Haemme myös koko organisaation tiedonhallintasihteeriä, joka työskentelee hallintopalveluissa. Alueellisessa Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluissa puolestaan on avoimena vuoden kestävä ympäristösihteerin viransijaisuus kuuden kunnan yhteistoiminta-alueelle.

Avoimena olevat paikat hakuajan päättymisen mukaisessa järjestyksessä:

Tiedonhallintasihteeri, vakinainen
Ilmoitus Kuntarekryssä, hakuaika päättyy 29.12.2023 klo 15

Kaupunginarkkitehti, vakinainen
Ilmoitus Kuntarekryssä, hakuaika päättyy 7.1.2024 klo 16

Kunnossapitopäällikkö, vakinainen
Ilmoitus Kuntarekryssä, hakuaika päättyy 7.1.2024 klo 16

Elinympäristön ja asumisen palvelualuejohtaja, vakinainen
Ilmoitus Kuntarekryssä, hakuaika päättyy 10.1.2024 klo 15

Ympäristösihteerin viransijainen, määräaikainen 19.2.2024-27.2.2025
Ilmoitus Kuntarekryssä, hakuaika päättyy 15.1.2024 klo 15

Seuraa meitä myös Facebookissa, Instagramissa ja LinkedInissä, jossa tiedotamme avoimista työpaikoista sekä kaupungin palveluista ja ajankohtaisista asioista.