Nyt on korkea aika selvittää jätevesijärjestelmän riittävyys pohjavesi- ja ranta-alueilla sijaitsevissa kiinteistöissä, sillä aikaa uudistamisen lakisääteiseen takarajaan on enää muutama kuukausi (31.10.2019).
Kiinteistön jätevesijärjestelmästä pitää laatia selvitys, joka sisältää tiedot jätevesien muodostumispaikkojen, jätevesijärjestelmän osien ja purkupaikan sijainnista, sekä arvion muodostuvien jätevesien määrästä ja laadusta perusteluineen. Laaditun selvityksen pohjalta rakennustarkastaja pystyy arvioimaan kiinteistösi jätevesijärjestelmän riittävyyden. Selvityslomakkeita on saatavissa tästä linkistä (.pdf) tai kunnanviraston neuvonnasta.
Määräpäivän lähestyminen on herättänyt epätietoisuutta kuntalaisissa ja saanut liikkeelle jätevesijärjestelmien kauppiaat.
Markkinointi aggressiivista
Osa kauppiaista harjoittaa aggressiivista myyntiä ja tarjoaa ostettavaksi tarpeeseen nähden liiankin kalliita järjestelmiä.
Joissakin tapauksissa jätevesijärjestelmän uudistaminen vaatii toimenpideluvan. Lupa voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun kiinteistölle rakennetaan jäteveden imeytysjärjestelmä. Niitä ei pohjavesialueelle saa tehdä.
Ennen ostopäätöksen tekemistä kannattaa selvittää järjestelmän tarve ja soveltuvuus omaan kiinteistöön.
Asiassa voi olla yhteydessä rakennustarkastajaan