Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi

Talousveden keittokehotus Niinilahden vesiosuuskunnan vedenjakelualueella 25.7.2026

Niinilahden vesiosuuskunnan vesinäytteessä on todettu poikkeama mikrobiologisesta laatuvaatimuksesta. Talousvedessä voi olla tautia aiheuttavia bakteereita. Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään 5 minuuttia. Vesi on jäähdyttyään turvallista käyttää.  Hampaiden pesuun keittämätöntä vettä ei tule käyttää, muuhun peseytymiseen ja siivoukseen vettä voidaan käyttää, mikäli siinä ei ole poikkeavaa väriä tai hajua.  Vettä voidaan käyttää keittämättömänä astioiden tiskaamiseen, mutta silloin astiat tulee kuivata huolellisesti ennen käyttöä. Yksityiskohtaisemmin veden käyttämisestä on ohjeistettu alla.

Vesilaitos aloittaa veden puhdistamisen klooraamalla. Vedessä saattaa maistua ja haista kloori. Kloori ei aiheuta terveyshaittaa, mutta se tappaa haitallisia mikrobeja. Kloorin verkostossa leviämisen varmistamiseksi veden käyttöä ei tule lopettaa.

Terveydensuojeluviranomainen ja vesilaitos selvittävät asiaa parhaillaan. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi. Keittokehotuksen päättymisestä annetaan erillinen tiedote. Lisätietoja kerrotaan uudessa tiedotteessa viimeistään tiistaina 28.7.2026 kello 15.00.

Lisätiedot: Pohjoisen Keski-Suomen ympäristöpalveluiden ympäristöterveysvalvonnasta ympäristöterveystarkastaja Kirsi Hyväriseltä p. 044 4597489 ja Niinilahden vesiosuuskunnan asiakkaat voivat olla yhteydessä myös suoraan vesiosuuskuntaan.

Ohjeet tarkemmin:

  • Kaikki ruoka- ja juomavesi tulee keittää vähintään 5 minuuttia, siten että veden lämpötila pysyy yli 100 ° C:na eli vesi kiehuu kuplien.
  • Puhdas keitetty vesi säilytetään puhtaassa astiassa viileässä esim. jääkaapissa. Vesi pitää käyttää parissa päivässä.
  • Mikäli vesi kiehuu ruuanlaiton yhteydessä vähintään 5 minuuttia, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
  • Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi. Sen lisäksi niissä veden kiehumisaika ei ole tarpeeksi pitkä. Kahvi keitetään ennalta kiehautettuun jäähdytettyyn veteen.
  • Jääkuutiot tehdään keitetystä vedestä.
  • Vihannekset, salaatit ja hedelmät huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
  • Talon vesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
  • Astiat ja esimerkiksi alustat, joita käytetään vihanneksia leikatessa, annetaan pesun jälkeen kuivua tai ne kuivataan huolellisesti ennen seuraavaa käyttöä.
  • Hampaiden pesuun käytetään keitettyä vettä.

Ensitiedote 25.7.2026.

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta