Urheilukenttä avattu kesäkaudelle 2025 – Käytössä muun muassa ulkokuntosali

Viitasaaren urheilukenttä on avattu kesäkaudelle 2025 perjantaista 2.5.2025 alkaen. Kenttä sijaitsee koulu- ja vapaa-ajankeskuksessa osoitteessa Koulukuja 1 (Google Maps). Kenttä on avoinna arkisin klo 7-21 ja viikonloppuisin 9-20.

Yleisurheilun suorituspaikkojen lisäksi samalla kenttäalueella on ulkokuntosali ja rantalentopallokenttä sekä esimerkiksi jalkapalloon sopiva nurmikenttä sekä harjoitusnurmi. Nurmet avataan myöhemmin kesäkaudella.

 

Lyhty Viitasaaren kahvila-ravintolayrittäjäksi kolme hakijaa – Kaupunginhallitus käsittelee valintaa maanantaina 5.5.2025

Viitasaaren kaupunki haki Lyhty Viitasaari -rakennukseen kahvila-ravintolan yrittäjää maalis-huhtikuussa 2025. Määräaikaan mennessä haussa jätettiin kolme hakemusta. Viitasaaren kaupunginhallitus käsittelee hakemuksia ja kahvila-ravintolan yrittäjän valintaa kokouksessaan maanantaina 5.5.2025.

Asia on kaupunginhallituksen esityslistalla, tilasta ja hakemisesta voi lukea hakuilmoituksesta.

Älykuntosalin avajaisviikolla 5.-9.5.2025 monipuolinen ohjelma – Viitasaarella tarjolla myös asiantuntijoiden puheenvuoroja

Maaliskuussa toimintansa aloittaneen Viitasaaren älykuntosalin virallisella avajaisviikolla pääsee maksutta tutustumaan älykuntosaliin ja saamaan tietoa terveydestä ja liikunnasta. Avajaisviikkoa vietetään 5.–9.5.2025.

Viitasaaren kaupungin ja Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistyössä toteuttama älykuntosali on suunniteltu erityisesti kuntoutukseen, senioriliikuntaan ja matalan kynnyksen liikuntapalveluksi – ihmisille, jotka kaipaavat turvallista ja ohjattua tapaa kohentaa toimintakykyään. Sali sijaitsee keskeisellä paikalla, Haapasaarentie 9:ssä (Google Maps), terveysaseman ja muiden palveluiden läheisyydessä.

Älykuntosalilla kävijä saa yksilöllisen, ammattiohjaajan tekemän harjoitusohjelman, joka laaditaan lihasvoimatestien perusteella. Laitteet ohjaavat harjoittelijaa automaattisesti ja turvallisesti: ne näyttävät, mitä tehdään, kuinka monta kertaa ja milloin pidetään taukoa.

Älykuntosalin käyttäjäksi voi kaupungin puolelta hakeutua liikuntaneuvonnan kautta, lisätiedot ja yhteystiedot omalla sivullaan. Keski-Suomen hyvinvointialueelta kuntoutuspotilas ohjautuu älykuntosaliharjoitteluun aina hyvinvointialueen sote-ammattilaisen hoidon tarpeen arvion perusteella.

”Harjoittelu on helppoa, sillä kaikki ohjelmat tallennetaan henkilökohtaiseen tunnistekorttiin. Näin liikunta muuttuu selkeäksi ja motivoivaksi – myös heille, jotka eivät ole aiemmin käyneet kuntosalilla”, toteaa palveluvastaava Anu Pollari Keski-Suomen hyvinvointialueelta.

Avajaisviikko alkaa maanantaina 5.5. klo 11.30, kun Viitasaaren kaupunginjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen ja Keski-Suomen hyvinvointialueen avoterveydenhuollon palvelujohtaja Anne Pihl avaavat älykuntosalin virallisesti. Tunnelmaa säestää Viitasaarikvartetti.

Avajaisviikko on täynnä monipuolista ohjelmaa. Maanantaista torstaihin klo 13 on mahdollisuus tulla kuulemaan asiantuntijapuheenvuoroja liikunnan ja aktiivisuuden hyvistä vaikutuksista. Osana viikkoa järjestetään myös lihasvoima- ja tasapainotestauksia. Lisäksi seniorin hyvinvointineuvolan tarjoamaa ravitsemusohjausta on tarjolla maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Avajaisviikko on kaikille avoin ja maksuton.

Avajaisviikon ohjelma
Maanantai 5.5.
klo 11.30: Avajaisseremonia – Viitasaaren kaupunginjohtaja ja Helena Vuopionperä-Kovanen ja Keski-Suomen hyvinvointialueen avoterveydenhuollon palvelujohtaja Anne Pihl, tunnelmasta vastaa Viitasaarikvartetti
klo 12: Kuntosalin ovet aukeavat
klo 12.30: Äänekosken ja Viitasaaren kokemukset ja älykuntosalitoiminnan vaikuttavuus, kuntohoitaja Sirkka Kilpua, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 13.00: Asiantuntijapuheenvuoro: Liikunnan vaikutukset mielen hyvinvointiin, palvelupäällikkö Ilkka Raatikainen, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 14–16: Lihasvoima- ja tasapainotestausta
Klo 14-16: Seniorin hyvinvointineuvolan tarjoamaa ravitsemusohjausta, terveydenhoitaja Kirsi Rühlmann, Keski-Suomen hyvinvointialue

Tiistai 6.5.
klo 12: Ovet aukeavat
klo 12.30: Äänekosken ja Viitasaaren kokemukset ja älykuntosalitoiminnan vaikuttavuus, kuntohoitaja Sirkka Kilpua, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 13.00: Asiantuntijapuheenvuoro – Lihasvoimaharjoittelun merkitys ikääntyessä, dekaani Sarianna Sipilä, Jyväskylän yliopisto
klo 14–16: Lihasvoima- ja tasapainotestausta

Keskiviikko 7.5.
klo 12: Ovet aukeavat
klo 12.30: Äänekosken ja Viitasaaren kokemukset ja älykuntosalitoiminnan vaikuttavuus, kuntohoitaja Sirkka Kilpua, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 13.00: Asiantuntijapuheenvuoro – Kaatumisten ennaltaehkäisy ja liikunta, kliinisen fysioterapian asiantuntija Teemu Elomaa, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 14–15.30: Seniorin hyvinvointineuvolan tarjoamaa ravitsemusohjausta, terveydenhoitaja Kirsi Rühlmann, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 14–16: Lihasvoima- ja tasapainotestausta

Torstai 8.5.
klo 12: Ovet aukeavat
klo 12.30: Äänekosken ja Viitasaaren kokemukset ja älykuntosalitoiminnan vaikuttavuus, kuntohoitaja Sirkka Kilpua, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 13.00: Asiantuntijapuheenvuoro – ”Kottiinsa on moni kuollu”, lääkäri Tapani Kiminkinen, Keski-Suomen hyvinvointialue
klo 14–16: Lihasvoima- ja tasapainotestausta

Perjantai 9.5.
klo 8–11: Lihasvoima- ja tasapainotestausta
klo 8:30–10.30: Seniorin hyvinvointineuvolan tarjoamaa ravitsemusohjausta, terveydenhoitaja Kirsi Rühlmann, Keski-Suomen hyvinvointialue

Lisätietoja
Jorma Rihto, vapaa-aikatoimenjohtaja, Viitasaaren kaupunki p. 044 4597 570, jorma.rihto@viitasaari.fi
Anu Pollari, palveluvastaava, Keski-Suomen hyvinvointialue p. 044 459 8527, anu.pollari@hyvaks.fi

Simmarissa otetaan kesäsesongin aukioloajat käyttöön 2.5.2025 – Uimahalli on kesätauon ajan suljettuna 14.6.-10.8.2025

Uimahalli Simmarissa otetaan käyttöön kesäsesongin aukioloajat 2.5.2025 alkaen! Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin uimahalli on auki klo 12-19, tiistaisin aamu-uinti 7-9 ja illalla 14-19 ja torstaisin 14-21. Lauantaisin ja sunnuntaisin uimahalli on kiinni.

Simmarin aukioloajat ovat luettavissa myös uimahallin omalta sivulta.

Vapunaattona ja vappuna 30.4.-1.5.2025 Simmari on suljettu uimahallin osalta. Uimahalli on suljettu myös helatorstaina 29.5.2025.

Kesätauko Simmarissa on uimahallin osalta on 14.6.-10.8.2025. Simmarin kuntosali ja Peltisepänkujan Voimailusali ovat käytettävissä päivittäin läpi kesän, muistathan varmistaa avainkortin saldon / kauden riittävyyden ennen uimahallin kesätaukoa.

Viitasaaren Taiteiden yö järjestetään perjantaina 22.8.2025 – Nyt haetaan esiintyjiä ja muita ohjelman järjestäjiä

Viitasaarella järjestetään ensimmäistä kertaa Taiteiden yö perjantaina 22.8.2025!

Kulttuuritalo Kartanon organisoima tapahtuma koostuu erilaisista ohjelmanumeroista eri sijainneissa Kartanon ja koulukeskuksen alueella.
Nyt Taiteiden yöhön etsitään esiintyjiä ja muita ohjelman järjestäjiä. Ohjelma voi olla esitysten lisäksi työpajoja, puheita tai mitä tahansa mihin tahansa liittyvää ohjelmaa!

Hae mukaan täyttämällä Webropol-lomake.

Ensivaiheessa tapahtumaa ovat olleet suunnittelemassa Viitasaaren nuorisopalveluiden kanssa Viitasaaren kirjasto, Pihtiputaan ja Viitasaaren kansalaisopisto ja Viitasaaren alueen musiikkiopisto.

Lisätiedot
Anna Kemppainen 045 671 5137
Jyrki Kemppainen 040 703 2891

Jätehuoltoviranomainen tekee kompostitarkastuksia keväällä 2025 – Viitasaarella tarkastukset tehdään viikolla 24

Viitasaaren kaupungin jätehuollon viranomaistehtävistä vastaava Sydän-Suomen jätelautakunta tekee keväällä 2025 kompostitarkastuksia jätelain (646/2011) § 123 nojalla.

Viitasaarella kompostitarkastuksia tehdään viikolla 24.

Muissa alueen kunnissa tarkastukset tehdään Äänekoskella vko 19, Karstulassa ja Kivijärvellä vko 20, Hankasalmella ja Kannonkoskella vko 21, Saarijärvellä ja Uuraisilla vko 22, Kinnulassa, Multialla ja Petäjävedellä vko 23, Pihtiputaalla vko 24.

Kunnallisten jätehuoltomääräysten § 13 mukaan biojäte tulee lajitella, joko omaan astiaan tai kompostoida omatoimisesti, tai käsitellä muulla jätehuoltoviranomaisen hyväksymällä tavalla. Jätelaki velvoittaa jätehuoltoviranomaista pitämään kompostointirekisteriä kiinteistöistä, jotka kompostoivat biojätteet. Kompostointi-ilmoituksen voi tehdä Saarijärven kaupungin verkkosivuilla olevilla lomakkeilla.

Jätelautakunnan edustajien yhteystiedot jätelautakunnan sivuilla Saarijärven sivustolla.

Osallistu kotikaupunkisi vetovoimatutkimukseen! – Seutukaupunkien kysely on avoinna 11.5.2025 saakka

Onko kotikaupunkisi vetovoimainen? Entä onko se imagoltaan vireä, turvallinen tai omaleimainen?

Viitasaari on yksi 57:stä suomalaisesta seutukaupungista. Seutukaupunki on oman seutunsa tai alueensa keskus. Seutukaupungit toteuttavat huhti-toukokuussa yhdessä asukkailleen vetovoimatutkimuksen, jonka avulla selvitetään seutukaupunkeihin liittyviä mielikuvia.

Verkkolomakkeella toteutettavassa kyselyssä voit arvioida oman kotikaupunkisi vetovoimaisuutta ja imagoa sekä myös naapuriseutukaupunkeja. Lomakkeen täyttämiseen kuluu noin 5 minuuttia.

Tutkimuksen avulla autetaan kaupunkeja kehittämään niiden tunnettuutta ja vetovoimaa – ja sitä kautta elinvoimaa!

Tutkimuksen toteuttaa Innolink. Kyselyyn voi vastata 11.5.2025 saakka.

Lisätietoja tutkimuksesta antaa:
Tutkimuslomakkeen täyttämiseen liittyen projektipäällikkö Ville Ottela, Innolink, ville.ottela@innolink.fi
Tutkimukseen liittyen Susanna Issakainen, seutukaupunkiverkoston koordinaatio, Kuntaliitto, susanna.issakainen@kuntaliitto.fi

Keskitien hidastetöyssyjen muotoa korjataan – Työt vaikuttavat liikenteeseen tiistaista 22.4.2025 alkaen

Tällä viikolla tiistaista 22.4.2025 alkaen Keskitien hidastetöyssyjen muotoja korjataan. Nyt tehtävä työ on osa viime syksynä tehtyä urakkaa. Hidasteita korjataan, koska viime vuonna tehtyjen töyssyjen muodot eivät vastanneet kaupungin ennakkoon määrittelemiä muotoja.
Huomioithan, että työt vaikuttavat liikenteeseen keskustassa.

Wiilo-aiheiset aamukahvit yrittäjille tiistaina 29.4.2025 – Tilaisuudessa esillä ajantasainen tilanne ja Wiilon tarjoamat mahdollisuudet sekä ELY:n tuet

Tervetuloa huhtikuun Wiilo-aiheisille aamukahveille tiistaina 29.4.2025 klo 7.30–9 Digikeskukseen (Keskitie 4, Google Maps).

Aamukahvitilaisuudessa kuullaan muun muassa tämän hetken tilanteesta Wiilon alueella sekä Logistiikka- ja palvelukeskus Wiilon tarjoamista mahdollisuuksista yrittäjille.

Mukana aamukahveilla on myös ELY-keskuksen yritysneuvoja Anna Saavalainen, jonka kanssa voi kahvien jälkeen jutella henkilökohtaisesti esim. ELY:n myöntämästä maaseuturahoituksesta ja investointituista.

Aamukahvit ovat avoin ja vapaamuotoinen tilaisuus kaikille viitasaarelaisille yrittäjille, yrittäjyyttä suunnitteleville ja yrittäjähenkisille, tervetuloa mukaan!

Aamukahvit ovat osa Viitasaaren kaupungin, Kehittämisyhtiö Witaksen, Wiitaseudun Yrityspalvelun ja Viitasaaren Yrittäjien yhteistä toimintaa.

Varhaiskasvatuksen tilaratkaisuista päättäminen siirrettiin seuraavalle valtuustokaudelle – Viitasaaren ilmastosuunnitelmaa esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi

Maanantaina 14.4.2025 kokoontunut Viitasaaren kaupunginhallitus päätti, että Viitasaaren varhaiskasvatuksen tilaratkaisuista päätetään kesäkuussa 2025 alkavalla valtuustokaudella. Kaupunginhallitus äänesti ratkaisusta, ja käsittelyn siirtäminen voitti äänin 5-4. Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan esitti kaupunginhallitukselle, että kaupunki rakentaa siirtoelementtipäiväkodin nykyisen liikennepuiston alueelle. Esitys pohjautui varhaiskasvatuksen tilaratkaisuja käsitelleen työryhmän ehdotukseen.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle päivitetyn hallintosäännön hyväksymistä. Johtoryhmätyöskentelynä päivitettyä hallintosääntöä on päivitetty ja tarkastettu nykyisen kaupunkiorganisaation toiminnan tarpeiden mukaan. Hallintosääntö pohjautuu kuntapariyhteistyö Wiitaunionin purkautumisen yhteydessä 1.1.2024 voimaan tulleeseen hallintosääntöön. Päivitetyn hallintosäännön on määrä tulla voimaan kaupunginvaltuuston käsittelyn jälkeen 1.6.2025 alkaen.

Viitasaarelle on tehty ilmastosuunnitelma osana kahdeksan kunnan yhteistä ilmastosuunnitelma-hanketta. Kaupunginhallitus hyväksyi suunnitelman esitettäväksi kaupunginvaltuustolle poistamalla suunnitelmasta kaksi virkettä.

Kaupunginhallitus päätti, että kaupungintalon valtuustosalin esitys-, mikrofoni- ja äänentoistojärjestelmä hankitaan kokonaisuutena puitesopimustoimittaja Atea Finland Oy:lta. Laitteet hankitaan 60 kuukauden rahoitusleasingilla.

Kiminkiniemen ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen ehdotus hyväksyttiin kaupunginhallituksessa. Kaupunginhallitus päätti asettaa ehdotuksen nähtäville ja pyytää luonnokset eri viranomaisilta ja muilta tahoilta. Näistä tiedotetaan erikseen. Suovanlahdella sijaitsevan alueen kaavan osittaista kumoamista ovat pyytäneet maanomistajat, jotka ovat valinneet kaavakonsultin ja jotka vastaavat hankkeen kustannuksista.

Kaupungille on jätetty kuntalaisaloite käymälän rakentamisesta kaupungin ylläpitämän Paniaisniemen laavun yhteyteen. Hallitus saattoi aloitteen elinympäristön ja asumisen lautakunnan käsiteltäväksi.

Kaupungin keskuskeittiön suurtalouspatojen investointiin esitetään valtuustolle varattavaksi 50 000 euron lisämääräraha nykyiselle vuodelle. Haapaniemen koululla sijaitsevan keittiön kolmesta suurtalouspadasta kaksi on vikaantunut. Patojen vaihteistoja ja akselistoja on yritetty korjata, mutta huollolla ei saatu ratkaisua ongelmia.

Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin myös kaupunginjohtajan katsausta ajankohtaisiin asioihin sekä muun muassa yhtiökokousedustajien valintaa. Kaikki asiat ja päätökset ovat luettavissa pöytäkirjasta, jonka yhteydessä on myös liitteitä.