Pandemiatyöryhmä kokoontui perjantaina 13.3. – AVI kielsi suuret tilaisuudet

Wiitaunionin pandemiatyöryhmä kokoontui perjantaina 13.3. koronaviruksen vuoksi. Kokouksessa käsiteltiin asioita Viitasaaren ja Pihtiputaan näkökulmasta erityisesti terveydenhuollon näkökulmasta. Muita toimenpiteitä käsitellään Wiitaunionin johtoryhmässä maanantaina  16.3. Pandemiatyöryhmä päätti kokoontua jatkossa joka arkipäivä, jotta eri osapuolilla on ajantasainen tieto tilanteesta sekä valtakunnallisista ja sairaanhoitopiirin ohjeistuksista.

Wiitaunionin hoitoyksiköissä vierailua suositellaan vain välttämättömissä tilanteissa ja sairaana olevien on syytä välttää vierailuja kaikissa tapauksissa.

Ulkomaille matkustamista suositellaan välttämään. Aluehallintovirasto on kieltänyt 12.4. saakka kaikki tilaisuudet, joihin osallistuu yli 500 henkilöä.

Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen sivuilla on elintarvike- ja terveydensuojeluviranomaisen ohjeistusta koronavirustilanteeseen, muun muassa ohjeita tilaisuuksen järjestäjille ja elintarvikehuoneistojen haltijoille.

Käsihygienialla on suuri merkitys, alla THL:n ohjeet käsienpesuun. Desinfiointiaineelle on tarvetta silloin, kun käsienpesuun ei ole mahdollisuutta.

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta löytyy THL:n verkkosivuilta.

Jos epäilet koronavirustartuntaa, soita Viitasaaren terveyskeskukseen 014 4597223 tai Pihtiputaan terveyskeskukseen 014 4596700.
 
Oman terveysaseman ollessa kiinni, tartuntaepäilystä voi soittaa Päivystysapu-numeroon 116 117 (tai varanumeroon 014 269 2200). Huomioithan, että tästä numerosta saa vain ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa, ei yleistä tietoa koronaviruksesta.
 
On tärkeä muistaa, että jos epäilet saaneesi tartunnan, älä lähde terveysasemalle tai keskussairaalan päivystykseen, ettet altista muita ihmisiä mahdolliselle tartunnalle.
 
Yleistä koronavirustietoa kansalaiset saavat valtakunnallisesta puhelinneuvontanumerosta 0295 535 535.  Neuvontanumero palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Neuvonnasta saa yleistä koronavirustietoa. Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhla perutaan

Perjantaina 13.3. järjestettäväksi suunniteltu Talvisodan päättymisen 80-vuotismuistojuhla on peruttu. Kunniakäynti sankarihaudalla suoritetaan klo 17.30, mutta muutoin tilaisuus peruutetaan. Seurakuntatalolla ei siis järjestetä kahvitarjoilua eikä juhlaa.
Suomen hallitus piti eilen tiedotustilaisuuden, jossa suositeltiin isojen yleisötilaisuuksien perumista koronavirustartuntojen välttämiseksi. Näin myös talvisotamuistojuhlan järjestäjätahot vastuullisina järjestäjinä päätyivät tänään perumaan juhlan.

Koronavirusohjeet käsittelyssä Wiitaunionissa – Seuraa ohjeita, jos epäilet tartuntaa

Wiitaunionissa, eli Viitasaarella ja Pihtiputaalla, noudatetaan koronavirukseen liittyen valtakunnallisia ohjeita. Wiitaunionin viranhaltijat miettivät mahdollisia paikallisia toimia. Wiitaunionissa seurataan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sairaanhoitopiirin tilannetiedotuksia. Pandemiajohtoryhmä kokoontuu 13.3. pohtimaan muun muassa valtakunnallisista ohjeista tiedottamista paikallisesti sekä tiedottamisen tehostamista esimerkiksi koulujen osalta.
 
Jos epäilet koronavirustartuntaa, soita Viitasaaren terveyskeskukseen 014 4597223 tai Pihtiputaan terveyskeskukseen 014 4596700.
 
Oman terveysaseman ollessa kiinni, tartuntaepäilystä voi soittaa Päivystysapu-numeroon 116 117 (tai varanumeroon 014 269 2200). Huomioithan, että tästä numerosta saa vain ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa, ei yleistä tietoa koronaviruksesta.
 
On tärkeä muistaa, että jos epäilet saaneesi tartunnan, älä lähde terveysasemalle tai keskussairaalan päivystykseen, ettet altista muita ihmisiä mahdolliselle tartunnalle.
 
Yleistä koronavirustietoa kansalaiset saavat valtakunnallisesta puhelinneuvontanumerosta 0295 535 535.  Neuvontanumero palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Neuvonnasta saa yleistä koronavirustietoa. Puhelinneuvonnasta ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.
 
 
Koronavirusepäilyn kriteerit ovat:
  • Henkilöllä on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus
  • Henkilö on joko
    • Oleskellut Manner-Kiinassa (ei koske Hongkongia, Macaota eikä Taiwania), Etelä-Koreassa, Iranissa, Italiassa, Itävallan Tirolin hiihtokeskuksissa tai Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua tai
    •  Ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun uuden koronaviruksen aiheuttaman tapauksen kanssa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua. Oireettomia epidemia-alueella oleskelleita ei tutkita.
  • Yllämainittujen epidemia-alueiden kriteerien lisäksi koronavirustestaus tulee tehdä, jos potilaalla on sairaalahoitoa vaativa hengitystieinfektio, jonka aiheuttaja ei ole selvillä.

THL:n ohjeet käsienpesusta ja yskimisestä

Elokuvaviikon ohjelma julkaistu – Ennakkoliput myynnissä

Elokuvaviikon ohjelma
Klikkaa kuvaa, niin näet ohjelman suurempana.

Viitasaaren elokuvaviikon 2020 aikataulu olkaa hyvät! Aikataulu on julkaistu myös Viitasaaren Seutu -lehden PRO Viitasaari -erikoisnumerossa ja sivulla www.ksek.fi/viitasaari.

Elokuvaviikon ennakkoliput ovat nyt myynnissä osoitteessa:https://www.zupticket.com/?q=viitasaari

Lippuja on tänä vuonna kahdenhintaisia: päivänäytösten liput maksavat 5€/kpl. Päivänäytöksiä järjestetään tiistaista perjantaihin, aina klo 16.00. Päivänäytökset on merkitty aikatauluun sinisellä. Kaikkiin muihin näytöksiin liput maksavat 8€/kpl.

Elokuvaviikon avauselokuva (Luontosinfonia maanantaina 30.3. klo 18.30) on tänä vuonna kaikille ilmainen! Luontosinfonia on myös ikärajaton, joten tervetuloa koko perheen voimin klo 18.00 alkaen teatterisalin aulaan nostamaan malja Viitasaarelle & alkavalle elokuvaviikolle ja klo 18.30 alkaen matkalle syvälle kotimaisen luonnon sydämeen!

Ennakkolippujen myynti loppuu näytöstä edeltävänä päivänä aina klo 20.00. Ovelta lipunmyynti käynnistyy aina 30 minuuttia ennen näytöstä. Huom! Ovella ei ole korttimaksun mahdollisuutta, vain käteismaksu. Hyväksymme ovelta lippuja ostettaessa maksuvälineenä myös Kulttuurisetelit.

Lippuja voi varata myös puhelimitse yhden viikon ajan 23.- 27.3. (ma-pe) klo 12-18 välisenä aikana numerosta 040 258 6579. Varatut liput
maksetaan näytökseen saavuttaessa.

Elokuvaviikolla on tulossa useampi näytös, joka tulee täyttämään salin penkit, joten kannattaa varmistaa paikkansa elokuvakokemusten ääressä ja tilata liput ennakkoon!

Elokuvaviikkoa järjestävät yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskus ja Viitasaaren kaupunki. Tervetuloa elokuvaviikolle nuoristalon teatterisaliin ma 30.3. – su 5.4.2020!

Porthanin sataman laituria kunnostetttu – Viikolla 9 rannassa puhdistetaan järvenpohjaa

LaituriPorthanin satamassa olevaa laituria on kunnostettu. Talven aikana laituriin on tehty uudet puuosat. Viikolla 9 sataman ja Torinrannan luona puhdistetaan Keitele-järven pohjaa. Jäähän tehdään maanantaina 24. helmikuuta avanto, josta nostetaan ranta-alueella aiemmin olleen vanhan laiturin pohjarakenteita. Työ vaikuttaa jäällä liikkumiseen. Avanto merkitään eikä alueelle saa mennä työn aikana.

Torinranta

Viitasaarelaiset kokoontuvat Helsingissä – Tule Haavi-iltaan!

Auringonlasku ja laiturilla ihmisiä

Viitasaaren kaupunki kutsuu viitasaarelaislähtöisiä ja Viitasaaresta kiinnostuneita viettämään iltaa Helsingissä! Kokoonnumme torstaina 12.3. klo 18 muistoja herättävästi Haavissa, joka ei tällä ole Keiteleen rannalla vaan Kauppakeskus Redissä.

Luvassa on tarjoilua, musiikkia ja terveisiä Viitasaarelta. Tilaisuudessa kuullaan myös kaupungin ajankohtaisista hankkeista, työpaikoista ja asumismahdollisuuksista.

Tule viihtymään ja vaihtamaan kuulumisia!

Mitä: Haavi-ilta Helsingissä
Milloin: Torstaina 12.3. klo 18
Missä: Oluthuone Haavi, Kauppakeskus Redi
Kenelle: Kaikille Viitasaaresta kiinnostuneille

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella, voit ilmoittaa itsesi sekä muita kanssasi tilaisuuteen tulevia henkilöitä. Jätä myös sähköpostisi, niin voimme tiedottaa tapahtumaan liittyvistä asioista.

Koska paikkoja on tilaisuudessa rajallisesti, ilmoittaudu mukaan välittömästi. Paikat tilaisuuteen täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue ProViitasaari-lehti täältä – Mukana myös kaupungin tiedotusliite

ProViitasaari-lehden kansiViitasaarta, paikkakunnan palveluita ja mahdollisuuksia sekä ajankohtaisia asioita poikkeuksellisen laajasti tuova ProViitasaari-lehti on julkaistu keskiviikkona 19. helmikuuta. Vuoden 2020 ensimmäisessä ProViitasaari-numerossa voit lukea muun muassa siitä, miksi Viitasaarelle muuttaneen nuoren pariskunnan mielestä paikkakunta on hyvä vaihtoehto maaseudulle muuttoa miettiville, miten Viitasaarella edistetään kiertotaloutta ja minkälaista apua aloittaville yrityksille on tarjolle sekä paljon, paljon muuta.

Lehdessä julkaistiin myös tieto 12.3. Helsingissä järjestettävästä Haavi-illasta, johon Viitasaaren kaupunki kutsuu pääkaupunkiseutulaisia. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Lehti on luettavissa Issuu-palvelussa maksutta.

Lehteen sisältyy keskellä olevat neljä kaupungin tiedotussivua, jotka löytyvät myös omana julkaisunaan Issuussa.

ProViitasaari-lehti on Viitasaaren Seudun ja Wiita-Sanomien yhteinen erikoisnumero, jonka julkaisemisessa ovat mukana myös Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas sekä Viitasaaren Yrittäjät. Erikoisnumero julkaistaan kaksi kertaa vuodessa ja kevään 2020 numeroa jaetaan painettuna lähes 25 000 kappaletta Viitasaaren Seudun tilaajien lisäksi muun muassa Viitasaaren ja lähialueen kuntien talouksiin.

Talo 2.0 on nuorten tekemä tila – Avajaiset keskiviikkona 19.2.

Mainosjuliste, sisällöt löytyvät tekstistäViime syksynä, iti nuorten mielissä toive uudesta toiminnallisemmasta nuorten tilasta. Tyhjää tilaa oli Haapaniemen vanhalla päiväkodilla, lähes kokonaisen kansakoulun verran. Nuoret ryhtyivät tuumasta toimeen ja keskustelivat yhdessä päättäjien kanssa rakennuksen kehittämisestä. Viitasaaren kaupunki osoitti esimerkillistä yhteistyökykyä ja uskoi homman nuorten haltuun.

Menneen syksyn ja alkuvuoden, on niin kutsutun Talo 2.0:n kimpussa häärinyt aktiivinen nuorten ryhmä, Viitasaaren kaupungin nuorisotyön ja Maaseudun sivistysliiton Hyvän mielen teot- hankkeen ohjauksella. Näiden kuukausien aikana, Talon huoneet ovat täyttyneet lämmöllä ja elämällä pitkän hiljaiselon jälkeen. Saman jykevän katon ja vanhan kansakoulun tunnelmallisten hirsiseinien sisään on saatu mahtumaan ihailtavan paljon nuorten ja nuorisotyön osaamista.

Tätä kaikkea pääset ihailemaan omin silmin keskiviikkona 19.2.2020, jolloin Talo 2.0:n ovet aukeavat suurelle yleisölle sekä erityisesti 2. asteen nuorten vapaaseen käyttöön.

Avajaiset alkavat klo 15:30 virallisella avajaisseremonialla ja jatkuvat aina klo 20 saakka herkutellen, tiloihin tutustuen ja rennosti oleskellen.

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi astumaan sisään Talo 2.0:n ovesta!

Ystävällisesti

Talon nuoret, Nuorisotyöntekijä Veikko ja MSL:n yhteisökehittäjä Suvi Osala

Viitasaari viitoittaa ensimmäistä Keksintöjen Kasvupolkua – Hae mukaan!

Esko Valtaoja puhumassa Keksintöjen Viikolla 2018.
Vuoden 2018 Keksintöjen Viikolla puhui Esko Valtaoja.

Viitasaarella järjestettävä Keksintöjen Viikko on jo 14 vuoden ajan auttanut yrityksiä ja yksityishenkilöitä innovaatioiden kaupallistamisessa ja kehittämisessä. Nyt Viitasaaren kaupunki, Kehittämisyhtiö Witas, Pisla Oy ja Kasvu Open lanseeraavat yhteistyössä Suomen ensimmäistä Keksintöjen Kasvupolun.

Keksintöjen Kasvupolku on osa valtakunnallista Kasvu Open -sparrausohjelmaa, joka tarjoa yrityksille maksutonta apua liiketoiminnan kehittämiseen. Mukaan kasvupolulle etsitään kasvuhaluisia yrityksiä, joilla on innovatiivisia ideoita, tuotteita, palveluita tai liiketoimintamalleja.

Keksintöjen Kasvupolulle voivat hakea valtakunnallisesti kaikki omaan ideaansa/tuotteeseensa uskovat yritykset toimialaan tai ikään katsomatta. Hakevalta yritykseltä kuitenkin odotetaan, että suojausasiat, kuten patentit, ovat huomioitu ja vähintäänkin hakuvaiheessa. Hakijoiden joukosta tuomaristo valitsee mukaan kasvupolulle 15 kiinnostavinta yritystä. Kasvupolulla yritys tapaa yhteensä kahdeksan sparraajaa, jotka auttavat valittuja yrityksiä löytämään kasvun eväitä ja kontakteja kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Kehittämisyhtiö Witas ja Viitasaaren kaupunki toivottavat kaikki Keksintöjen Kasvupolulle hakeneet yritykset tervetulleiksi esittelemään omia ideoitaan ja verkostoitumaan Keksintöjen Viikko -tapahtumaan 2.-3.10.2020 Viitasaarelle.

Haku Keksintöjen Kasvupolulle on auki ja mukaan voi hakea 1.4.2020 saakka.

Lisätiedot ja ohjeet mukaan hakemiseen löydät Keksintöjen Viikon verkkosivuilta.