Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi

Saisiko olla elämänmakuista leipää?

Maailma on muuttunut omien isovanhempieni ajoista tähän päivään sellaista vauhtia, että jos sama tapahtuu myös seuraavana samanmittaisena ajanjaksona, niin johan on ihmeteltävää. Maailmanloppu ei tullut vuonna 2000 ja tietokoneet jatkoivat raksuttamista, eikä se ala-asteella piirtämäni kuva lentävistä autoista ole vielä toteutunut, mutta kuitenkin. On tullut kännykkä, tekstiviesti, sähköposti, videopuhelu, drone, some, ilmastonmuutos, lupiinit, sähköautot, patojen purkaminen, ulkoistaminen, keskittäminen, tehostaminen, sujuvoittaminen, Lennätin, crossfit, mindfulness, life coaching ja downshiftaus. Huh, ei ihme, että noille viimeksi mainituille on ollut tilausta. Maailma on muuttunut. Kuitenkin monet käsitykset ja mielikuvat muuttuvat paljon hitaammin. Olen kuullut urbaanin legendan siitä, että eräässä virastossa käytettäisiin edelleen lyijykynää ja ruutupaperia tietokoneen sijaan. Se ei ollut kunnanvirasto, mutta eipä se ole kuntakaan monen mielestä mikään kehityksen kehto vaan pikemminkin kaavoihin kangistunut byrokraattien pesä.

Yksi tyypillinen mielikuva kunnan työntekijöistä on se, että ”yksi tekee ja kolme nojaa lapioon”. Ympäristötoimen osalta voin ainakin sanoa, että tekemätöntä työtä on niin paljon, että lapioonnojaajalle olisi käyttöä. Olisi mahtavaa, jos jollakulla olisi joskus aikaa tehdä esimerkiksi kehitystyötä, josta olisi iloa paljon pitemmällä tähtäimellä kuin tulipalojen sammuttelusta. Töitä olisi kyllä enemmän kuin lapioijia on.

Aikoinaan useimmissa kunnissa oli oma ympäristönsuojelun viranhaltija, joka osallistui monenlaiseen ympäristönsuojelun edistämistyöhön ja toimi muissakin rooleissa kuin valvojana tai luvittajana. Noista ajoista on siirrytty yhä enemmän yhteistoiminta-alueisiin ja esimerkiksi meillä on kuuden kunnan alueella kaksi ympäristösihteeriä. Samalla, kun väki vähenee, ajatellaan, että virkamiehilläkin on töitä vähemmän ja henkilöstöresursseista säästetään kuntien talouden ollessa tiukilla. Kunnan asukasluku ja viranomaisten työmäärä eivät kuitenkaan muutu samassa suhteessa. Viimeisen 30 vuoden aikana ympäristönsuojeluviranomaisen hoidettavaksi säädettyjen tehtävien määrä on ainakin kymmenkertaistunut. Valtion ”sujuvoittamisprojekti” on tarkoittanut monilta osin sitä, että asioita siirretään kuntien hoidettavaksi, koska siellä asioiden käsittely sujuu valtion viranomaisia joutuisammin. Nyt tämän koko ajan lisääntyvän työn pitäisi siis jatkossakin sujua ”joutuisasti”, vaikka resursseja ei ole käytössä sen enempää, sillä väki vähenee ja niin edelleen. Niitä lapioonnojaajia siis odotellessa…

Toinen kuulemani väite on, että kunnan työntekijä elää kuntalaisten rahoilla. Kuntalaiset maksavat veroja ja niistä maksetaan kunnan työntekijän palkkoja. Siitä syystä kunnan työntekijän ei tarvitse viihtyä töissä eikä hänelle pidä antaa mitään ylimääräisiä etuuksia. Kunnan työntekijä saa olla onnellinen siitä, että saa käydä töissä, kun kuntalaiset sen auliisti maksavat. Sama tietysti valtiolla. No, oltiin rahoista sitten mitä mieltä tahansa, kunnan työntekijä tekee ihan yhtä arvokasta työtä kuin muutkin. Hän ansaitsee palkkansa työllään ja ansaitsee kyllä myös työhyvinvoinnin. Töissä saa viihtyä ja töissä saa olla mukavaa. Töistä on jopa suotavaa motivoitua. Silloin jaksaa paremmin myös palvella asiakkaita.

Motivoitunut ja innostunut työntekijä on työnantajalle arvokas. Hän viihtyy töissä ja haluaa kehittyä siinä sekä kehittää työtään. Työnantajan on tarjottava työntekijöille mahdollisuus motivoitua. Motivointi ei usein kysy edes rahaa, sillä harvemmin raha ainakaan pitkällä aikavälillä ihmisiä riittävästi motivoi. Ja se, mitä motivointi ikinä maksaakin, sen työnantaja saa moninkertaisena takaisin. Motivaation löytämiseen eri ihmiset voivat tarvita hyvinkin erilaisia asioita. Toinen motivoituu siitä, että saa tehdä työtä vapaasti eri paikoissa tai tavata asiakkaita. Joku motivoituu siitä, että saa keskustella asioista kollegojen kanssa ja pohtia vaikeitakin asioita porukassa. Joku haluaa tehdä töitä hyvin itsenäisesti ja uppoutua siihen syvälle. Toiset rakastavat isoja kokonaisuuksia ja toiset haluavat keskittyä yksityiskohtiin. Aina ei voi olla motivoitunut ja innoissaan omasta työstään, mutta huolestuttavaa on se, jos kokee, ettei motivoidu työstään koskaan. Motivaation puute uuvuttaa ennen pitkää.

Työkulttuuri on muuttunut koko ajan siihen suuntaan, että halutaan tehdä työtä, jonka itse kokee merkitykselliseksi, mielekkääksi ja innostavaksi. Töitä ei enää haluta tehdä vain rahan takia. Ihmiset eivät ole valmiita kuluttamaan kolmasosaa vuorokaudestaan sellaiseen, josta tulee paha mieli tai uupunut olo ja josta ei saa mitään itselleen rahan lisäksi. Työtehtävät eivät varsinkaan viranomaispuolella ole merkittävästi työnä muuttuneet, joten miten tehdä siitä innostavaa? Siihen ei taida olla pätevää vastausta, mutta ainakin omalta osaltani voin yrittää poistaa niitä tekijöitä, jotka tekevät siitä vähemmän innostavaa. Näiksi asioiksi luen mm. kyttäämisen, negatiivisen suhtautumisen uusiin ideoihin, joustamattomuuden, epätasapuolisuuden ja virheiden korostamisen. Työntekijälle pitää antaa lupa ja aikaa olla luova. Asioita voi tehdä monilla tavoilla, eikä aina ole olemassa sitä oikeaa tai parasta tapaa. Kokeilu on sallittua ja epäonnistuminen oppimista!

Hyvä esimerkki työstä, jossa työkulttuurin muutos on vaikuttanut merkittävästi työvoiman saatavuuteen, on eläinlääkintä. Kunnaneläinlääkärin työ päivystysvastuineen ei houkuttele nuoremman polven eläinlääkäreitä, jos enää kokeneempaakaan kaartia. Kunnaneläinlääkärin työ on ollut pitkään kutsumustyö, jota on tehty tunneista välittämättä ja yksityiselämä on joutunut väistymään työn tieltä. Nykyisin suuntaus on täysin päinvastainen – työn pitää joustaa yksityiselämän tieltä. Toisaalta tämä on myös luonnollinen kehityssuunta siinä mielessä, että ihmisten odotetaan jaksavan töissä kokoajan myöhäisemmille ikävuosille. Kukaan ei enää ajattele tekevänsä asioita ”sitten kun” pääsen eläkkeelle. Ja samaan aikaan puhutaan vielä synnytystalkoista. Eläinlääkinnän ollessa naisvaltainen ala, en ihmettele yhtään, että joku uusi eläinlääkärinalku miettii, että mitähän ihmettä tämä yhteiskunta minusta haluaa. Tätä on kunnissakin mietittävä.

Kaikista pölyttyneistä mielikuvista ja ennakkoon pelottelusta huolimatta, minä tulin kuntaan töihin. Huomasin, että täällä on mahtavia tyyppejä töissä ja niillä on ideoita. Itse asiassa täällä tapahtuu paljonkin hyviä asioita ja ilmapiiri on kannustava. Ehkä jopa vähän yllätyin.

Jos valtion leipä on pitkä ja kapea, ehkä kunnan leivästä voitaisiin leipoa hyvänmakuinen. Ehkä ihan elämänmakuinen? Mitä jos panostettaisiin raaka-aineisiin? Erityisesti haastan teitä nuoret eläinlääkärit: Tulkaa yhdessä rohkeasti kokeilemaan kuntaa! Ammentakaa työyhteisöstä kaikki mitä irti saatte ja tuokaa meille uusia ideoita! Pyyhitään pölyjä mielikuvista ja tehdään yhdessä jotain paremmin. Tule vaikka ja ”downshiftaa” osa-aikaisessa virassa. Tule pohjoiseen Keski-Suomeen vesistöjen keskelle, käy metsässä hengitysretriitillä ja voimaannu. Tule kuntaan kokeilemaan ja oppimaan. Kuulostaa ehkä kaukaiselta ajatukselta niihin somessa maalailtuihin uhkakuviin verrattuna, mutta ei se ole wc-pönttökään kovin kauaa sisällä ”olohuoneen nurkassa” ollut. Maailma muuttuu ja niin muuttuu byrokraattien pesäkin.

Ympäristötoimen avoimiin työpaikkoihin pääset tästä.

Kesäterveisin pian lomaileva byrokraatti,
Sari

Sari Kantonen

Ympäristötoimen toimialajohtaja

044 459 7385 Soita

Yksikkö

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi

Toimipaikka

Viitasaaren kaupungintalo, Keskitie 10

Takaisin uutisiin

Hae sivustolta