Pihtiputaan kunnan työntekijällä todettu koronavirustartunta – Pihtiputaan kunnanvirasto suljetaan loppuvuodeksi

Pihtiputaan kunnanviraston työntekijällä on todettu koronavirustartunta maanantaina 7.12.2020. Wiitaunionin johtoryhmä totesi maanantai-iltana, että altistuneet on pitkälti selvitetty. Terveydenhuollosta otetaan puhelimitse yhteyttä kaikkiin tiedossa oleviin altistuneisiin. Altistuneet on pääosin tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Altistuneiden perheenjäsenet voivat mennä normaalisti töihin ja kouluun.

Pihtiputaan kunnantalo on suljettu vierailijoilta 8.12.2020–4.1.2021 välisen ajan. Viranhaltijat ja työntekijät ovat pääsääntöisesti etätöissä. Viranhaltijoihin saa yhteyttä puhelimitse ja sähköpostitse. Kunnantalon neuvonta on suljettu toistaiseksi, mutta puhelinvaihde palvelee normaalisti arkisin klo 9-15 numerossa 014 459 6800.

Maataloushallinnon, rakennusvalvonnan ja sivistystoimen sekä teknisen toimen hallinnon palvelut toteutetaan etäyhteyksillä, puhelimitse ja sähköpostilla.

Pihtiputaan valtuuston kokous maanantaina 14. joulukuuta järjestetään etäyhteydellä. Kokous on katsottavissa kunnan Youtube-kanavalla jälkikäteen.

Viitasaarelle ja Pihtiputaalle vahva maskisuositus – Pihtiputaan lukio etäopetuksessa vuoden loppuun saakka

Maanantaina 7. joulukuuta kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä suosittelee maskien käyttöä Viitasaarella ja Pihtiputaalla laajasti erilaisissa tilanteissa, jossa kohdataan muita ihmisiä, muun muassa kaupoissa. Suositus koskee myös esimerkiksi toisen asteen opiskelijoita ja erilaisia kuntien toimintaan liittyviä lähikokouksia.

Pihtiputaan lukioon liittyvä koronatapaus on tullut esiin viikolla 49. Varotoimenpiteenä Pihtiputaan lukio siirtyy etäopetukseen vuoden 2020 loppuun saakka. Viitasaaren ja Pihtiputaan kaikissa kouluissa ja varhaiskasvatuksessa otetaan käyttöön tiukennetut hygienia- ja turvavälikäytännöt sekä ruokailut ja välitunnit porrastetaan. Musiikkiopistojen joulukonsertteja ei järjestetä.

Viitasaarella ei voi enää varata uusia influenssarokotuksia – Tämän hetken tietojen mukaan uutta rokote-erää ei tulossa

Viitasaaren terveysasemalle saatu, riskiryhmille varattu pieni influenssarokote-erä on varattu loppuun perjantaina 4.12. Rokotteita riittää siis riskiryhmäläisille, jotka ovat varanneet ajan rokotukseen. Uutta rokote-erää ei ole tämän hetken tietojen mukaan saatavissa.

Viitasaarella oli tarkoitus järjestää kaikille kuntalaisille avoin rokotus neljänä rokotuspäivänä, mutta alunperin saatu rokote-erä oli tilattua pienempi valtakunnallisen rokotteiden saatavuusongelman takia ja rokotuspäivät jouduttiin perumaan.

Viitasaarelaisten nuorten lempipaikat esillä – Katso Minun kotikuntani -sarjan video

Minun kotikuntani-videosarjan Viitasaaren videossa pääsee tutustumaan Johannan, Vertin, Topin ja Mintun mielipaikkoihin. Videon löydät tämän tekstin alapuolelta tai voit avata videon Youtubessa. Sarjassa pohjoisen Keski-Suomen nuoret ja nuoret aikuiset esittelevät oman mielipaikkansa kunnassa sekä kertoivat ajatuksia maaseudulla asumisesta ja omista tulevaisuuden suunnitelmistaan. Jokaisella videolla pääsee tutustumaan neljään nuoreen ja heidän lempipaikkoihinsa.

Videointi on toteutettu toteutettiin Leader Viisarin Tulevaisuuden tekijät-hankkeessa, jonka toiminnan Keski-Suomen Ely-keskus mahdollistaa Maaseuturahastosta. Hankkeen löydät Instagramista, Facebookista sekä Leader Viisarin sivuilla.

Yli 20 henkilön yleisötilaisuudet kielletty Wiitaunionin alueella 2.12-21.12.2020 – Harrastuksia voi jatkaa suosituksia noudattaen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt alueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ajalla 2.12.-21.12.2020 tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella, johon Wiitaunioni kuuluu, saa kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia enintään 20 henkilölle. Tällaisissa tapahtumissa on kuitenkin noudatettava OKM:n ja THL:n 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Keskiviikkona kokoontunut Wiitaunionin johtoryhmä muistuttaa, että Viitasaaren ja Pihtiputaan alueella harrastuksia voi jatkaa, jos turvavälejä ja hygieniaohjeita on mahdollista noudattaa. Yleisötilaisuuksien ja muita aluehallintoviraston toimintaa koskevien asioiden usein kysyttyihin kysymyksiin on listattu vastauksia AVI:n sivuilla.

Johtoryhmä toteaa, että ravintoloita koskevat päätökset tekee Valtioneuvosto STM:n esityksestä ja aluehallintovirasto valvovana viranomaisena antaa ohjeita ja neuvontaa.

Wiitaunionin johtoryhmä suositteli tiistaina 1.12., että yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia ei Viitasaaren ja Pihtiputaan alueella järjestettäisi 16.12.2020 mennessä.

Wiitaunionissa käyttöön KSSHP:n suositukset – Yli 20 henkilön yksityistilaisuuksien järjestämistä ei suositella

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on päätetty ottaa käyttöön KSSHP:n alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän 30.11.2020 suositukset, kun Wiitaunionin johtoryhmä kokoontui tiistaina 1.12.2020.

Johtoryhmä muistuttaa, että koronatilanteessa ennakoivia toimia on tehtävä ajoissa tapausmäärien nousun estämiseksi ennen juhlakautta. Kiihtymisvaiheen suositusten mukaisesti Wiitaunionin johtoryhmä suosittelee, että alueella ei kahden seuraavan viikon aikana (16.12. saakka) järjestetä yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia. Yksityistilaisuuksia ovat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat, ylioppilasjuhlat sekä yksityiset illanvietot ja muut yksityisesti järjestetyt vastaavat tilaisuudet.

Johtoryhmä muistuttaa käsihygienian, maskien käytön ja turvavälien merkityksestä.

Wiitaunionin johtoryhmä totesi, että lukioilla järjestettävät ylioppilasjuhlat 4. joulukuuta voidaan järjestää suunnitellusti tarpeen vaatimien varotoimenpiteiden mukaisesti, kun huomioidaan sairaanhoitopiirin ohjeistukset ja tilaisuuksien osallistujamäärä.

Johtoryhmä seuraa tilannetta ja kokoontuu tarvittaessa huomioiden myös valtakunnalliset ja alueelliset linjaukset.

Wiitaunionin liikuntatilojen käyttö koronatilanteessa

Linjauksista ja ohjeistuksista vastaa Wiitaunionin johtoryhmä vallitsevan epidemiatilanteen mukaan. Linjaukset noudattavat OKM:n ja THL:n suosituksia sekä Aluehallintoviraston päätöksiä. OKM ja THL ovat antaneet suositukset sisällä tapahtuviin kulttuuri- ja liikuntatoimintoihin epidemian eri vaiheisiin.

Ohjeistukset Wiitaunionin liikuntatilojen käyttöön

  • Harjoituksissa ovat mukana vain urheilijat, valmentajat ja tarvittavat toimihenkilöt. Sisätiloissa tapahtuvaan harjoitustoimintaan ei päästetä yleisöä.
  • Kasvomaskia suositellaan käytettävän THL:n maskisuosituksen mukaisesti. Maskin käytössä tulee huomioida siihen liittyvät ohjeet.
  • Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.
  • Tapahtuma- ja toimipistekohtaisia enimmäishenkilömääriä on ehdottomasti noudatettava.
  • Puku- ja pesuhuonetilojen käyttöä suositellaan välttämään. Jos tämä ei ole mahdollista, ko. tiloissa suositellaan viettämään aikaa mahdollisimman vähän, turvavälit ja yleinen hygienia huomioiden.
  • Käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen.
  • Tiloissa tulee huolehtia turvaväleistä

Viitasaarelle erä influenssarokotteita – Rokotukset riskiryhmäläisille ajanvarauksella

Viitasaaren terveysasemalle on saatu pieni erä lisää influenssarokotteita. Nyt saadut rokotteet on tarkoitettu vain riskiryhmäläisille ja rokotukset toteutetaan ajanvarauksen perusteella. Maksuttomaan rokotukseen voi varata ajan puhelimitse 014 459 7241 (soittoaika arkisin klo 9-15).

Aiemmin Viitasaarelle saatu rokote-erä oli tilattua pienempi, joten rokotteet loppuivat kesken ja yleiset rokotuspäivät on peruttu.

Viitasaaren kaupungin ja seurakunnan yhteinen joulutervehdys

Viitasaaren kaupunki ja seurakunta julkaisevat yhteisen joulutervehdyksen, koska perinteistä joulunavaustapahtumaa ei järjestetä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Videolla kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja kirkkoherra Antti Hiltunen kertovat kuulumisia pikkasen paremmasta periferiasta joulun 2020 alla.

Video löytyy Youtubesta Viitasaaren kaupungin kanavalta.

https://www.youtube.com/watch?v=A3RxoZEUCkM

Koronavirustaudin oirearvio onnistuu Omaolo-palvelussa myös Viitasaarella ja Pihtiputaalla 30.11.2020 alkaen

Omaolo.fi on kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelu, joka tukee oma- ja itsehoitoa sekä ohjaa potilasta oikean avun piiriin. Omaolossa voi esimerkiksi seurata omaa hyvinvointia ja tehdä oire- ja palveluarvioita, joista tällä hetkellä käytetyin on koronavirustaudin oirearvio. Wiitaunionissa otetaan käyttöön ensimmäisessä vaiheessa juuri koronavirusoirearvio.

Omaolo-palvelun koronavirusoirearvio on saatavilla Viitasaarella ja Pihtiputaalla 30.11.2020 alkaen. Uudella palvelulla halutaan tarjota asukkaille sähköinen asiointikanava puhelinpalvelun rinnalle sekä yhtenäistää koronapotilaan hoitoa Keski-Suomessa. Koronavilkku-sovelluksen kautta yhteydenotto terveydenhuoltoon on mahdollista Wiitaunionin kunnissa 30.11.2020.

”Tehtyäsi oirearviokyselyn saat vastaustesi perusteella paikallisen toimintasuosituksen, joka kertoo kuinka sinun tulee toimia. Mikäli kirjaudut palveluun, voit tallentaa oirearvion tiedot itsellesi sekä lähettää sen edelleen ammattilaiselle. Ammattilainen käy oirearviosi läpi ja ottaa sinuun tarpeen mukaan yhteyttä Omaolo viestillä tai puhelimitse”, kertoo Wiitaunionin Omaolo-vastaava Arja Pihlasaho.

Koronaviruksen oirearvion lähettäminen palvelun kautta on mahdollista kiireettömissä tapauksissa. Jos tilanne on arvion mukaan kiireellinen, palvelu ohjeistaa ottamaan suoraan yhteyttä päivystykseen.

Keski-Suomessa Omaolo-palvelu on ollut jo käytössä Hankasalmen, Uuraisten, Jyväskylän, Muuramen ja Keski-Suomen Seututerveyskeskusten julkisilla terveysasemilla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon digipalvelut ovat nousseet nopeasti suomalaisten käyttöön: Omaolo-palvelu tavoittaa tällä hetkellä 3,3 miljoonaa suomalaista ja Koronavilkku-sovellusta on ladattu älypuhelimiin yli kaksi miljoonaa kertaa.

Lue lisää OmaOlo.fi:stä ja Koronavilkku-sovelluksesta.

Perjantaina 27.11. sytytetään jouluvalot sekä julkaistaan kaupungin ja seurakunnan joulutervehdysvideo

Viitasaaren kaupungin jouluvalot sytytetään perjantaina 27.11. klo 13 alkaen. Aiempina vuosina sytytys on tehty joulunavaustapahtumassa, joka on tänä vuonna peruttu koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Jouluvalot sytyttävät Viitasaaren kaupunki ja Viitasaaren Yrittäjät yhteistyössä.  Kaupungin maanrakennusmestari Jukka Rauhala ja yrittäjien edustajana Reijo Siekkinen sytyttävät ensin Keskitien valot, seuraavaksi torin valot ja viimeiksi vanhan yhteiskoulun valot. Uutuutena ovat vanhalla yhteiskoululla isoon kasvavaan kuuseen laitetut jouluvalot, jotka näkyvät hyvin myös Nelostielle. Näitä valoja ei pureta kesäksi.

Perjantaina 27.11. Viitasaaren kaupungin verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa julkaistaan myös kaupungin ja seurakunnan yhteinen joulutervehdys klo 16.