Kääntösilta avataan liikenteelle viikolla 38 – Kaupunkiveneiden avaimet saatavilla kaupungintalolta

Keväästä lähtien korjattavana ollut vanha kääntösilta Viitasaaren keskustassa otetaan liikenteen käyttöön viikolla 38, ennakkoarvion mukaan tiistaina 17. syyskuuta.  Kävelijöille ja pyöräilijöille tarkoitettua siltaa voi käyttää sen jälkeen, kun sillan päissä olevat aidat on poistettu.

Suurten nälkävuosien hätäaputyönä rakennetun kivisillan rakenteet avattiin ja sillasta poistettiin kaukolämpöputket. Samalla sillan rakenteita tuettiin ja lisättiin myös salaojitus. Korjaustyöt tehtiin, koska sillan sisäosiin päässyt vesi jäätyi talvisin ja seinämissä tapahtui sortumia.

Käyttöönoton jälkeen sillalla tehdään viimeistelytöitä, esimerkiksi uusitaan puiset kaide-elementit. Kaiteet maalataan kesällä 2020. Remontoidun kääntösillan avajaiset järjestetään marraskuussa 2019.

Kaupunkiveneen avaimet saatavissa kaupungintalolta

Viitasaarella ensimmäistä kesää käytössä kaupunkiveneet ovat edelleen lainattavissa ja niitä voi käyttää Porthanin puiston rannasta lähtien noin kolmen tunnin ajan kerrallaan. Kesän ajan avaimet olivat saatavilla Porthanin puiston Lottamajalta, mutta sen toimintakauden päätyttyä elokuun lopussa avaimet on siirretty kaupungintalon infoon. Info on kaupungintalon ala-aulassa avoinna arkisin klo 9-15 ja iltakäyttöä varten avaimet voi noutaa päivisin. Viikonloppukäytöstä voi sopia maanrakennusmestari Jukka Rauhalan kanssa.

Veneet nostetaan talviteloille lokakuun aikana.

Simmarissa laajat aukioloajat käytössä – Torstaina 12.9. uimahalli suljettu kaukolämpötyön takia

Uimahalli Simmarissa otettiin maanantaina 9. syyskuuta laajat talvikauden aukioloajat käyttöön. Simmari on nyt auki maanantaista perjantaihin klo 12-20 ja lauantaisin 12-18. Aamulla uimaan pääsee tiistaisin klo 7-9.

Torstaina 12.9. uimahalli on poikkeuksellisesti suljettuna, sillä kaukolämmössä on jakelukatkos. Wiitaseudun Energia tekee torstaina runkoverkon huoltotöitä. Myös Viitaseudun opiston vesijumpan päiväryhmä ja Simmarin vesitreeni peruuntuu kyseisenä päivänä. Viitasaari Areenan ja kuntosalin käyttö pyritään järjestämään kaukolämpökatkoksen aikana normaalisti.

Uimahalli Simmari, lipunmyynti-kahvio

040 714 4886 Soita

Yksikkö

Uimahalli Simmari

Aukioloajat

Uimahalli Simmari

Talviaukioloajat (13.9.2023 alkaen)

Maanantai

12-20

Tiistai

7-9, 12-20

Keskiviikko

12-20

Torstai

12-21

Perjantai

12-20

Lauantai

12-18


Kesäaukioloajat 2.5.2023 alkaen

Maanantai

12-19

Tiistai

12-19

Keskiviikko

12-19

Torstai

12-21

Perjantai

12-19


Lisätietoja

Muistathan tarkistaa normaaleista aukioloajoista poikkeavat, tilapäiset aukioloaikamuutokset Simmarin etusivulta Ajankohtaista osiosta sekä myös Facebookista Uimahalli Simmari.

Uintiaika on 1,5 h. Lipunmyynti lopetetaan 1 h 15 min. ennen sulkemisaikaa. Altaalta ja kuntosalilta poistuminen 30 min. ennen sulkemista.

Koulutusta tarjolla – Opiskele, tutustu uuteen alaan tai viimeistele tutkintosi

Viitasaarella on syksyllä 2019 tarjolla erilaisia työvoimakoulutuksia, joista osa johtaa tutkinnon suorittamiseen ja osa alan aiemman työkokemuksen vahvistamiseen.  Yrittäjyydestä kiinnostuneille on omat opintonsa. Valikoimassa on myös uuteen alaan tutustumista sekä ammatillisen tutkinnon viimeistely. Lisäksi lupakorttien suorittaminen on mahdollista.

Työvoimakoulutukset

Lupakorttikoulutukset

Tarkemmat tiedot koulutuksista myös oheisessa PDF-asiakirjassa.

Savivuorelle Schlangeninkatu – Kuntien 20-vuotista ystävyyttä juhlittiin Viitasaarella

Viitasaaren kaupunki ja saksalainen Schlangenin kunta ovat ystävyyskuntia, joiden yhteistyön 20-vuotisuutta juhlistettiin viikonloppuna. Juhlavuoden kunniaksi Viitasaaren kaupunki nimesi Savivuoren näkötornille johtavan tien Schlangeninkaduksi (Schlangenstraße). Mutkittelevan tien muoto sopii sen uuteen nimeen, sillä saksan sana schlange tarkoittaa käärmettä. Aiemmin kadun nimi oli Näkötornintie.

Kadun uusi nimi julkistettiin Metsän Lumo -tapahtumassa, joka järjestettiin juuri Savivuorella. Tapahtumassa esiintyi harmonikkaorkesteri Akkordeonorchester Schlangen. Ystävyyskuntatoimintaa juhlistettiin myös Aikon Kartanossa, jossa konsertissa esiintyivät Akkordeonorchester Schlangen sekä Viitasaaren harmonikkakvartetti ja rytmiryhmä.

Ystävyyskuntien yhteistyöstä sovittiin 29. maaliskuuta 1999 ja 15. elokuuta 1999 allekirjoitettiin asiakirja, jolla kunnat sinetoivat aikomuksensa kulkea ystävyyskuntina kohti yhteistä Eurooppaa. Toiveena oli asukkaiden, erityisesti nuorten, välille syntyvän ystävyyssuhteita, jotka kehittäisivät sekä tukisivat molemminpuolista ymmärtämystä, arvonantoa ja ystävyyttä.

Viitasaaren lukiossa tehtiin historiaa – Suomen ensimmäisen pelastus- ja turvallisuuslinjan opinnot alkoivat

Pelastus- ja turvallisuuslinjan ensimmäiset opiskelijat ja palolaitoksen henkilökuntaa.Viitasaarella vietettiin torstaina 15.8.2019 historiallista hetkeä, kun Suomen ensimmäisen lukiossa opiskeltavan pelastus- ja turvallisuuslinjan erikoisopinnot alkoivat. Linjalla aloittaa kolme opiskelijaa ja yhteensä ensimmäisen vuositason lukiolaisia on 36. Normaalit lukio-opinnot alkoivat viime viikolla. 

Lukio-opintojen ohessa linjalla opiskellaan valtakunnallisen koulutusjärjestelmän mukaisia palokunnan peruskursseja ja kursseilla opittuja asioita harjoitellaan monipuolisissa harjoituksissa. Harjoituksien yhteydessä opiskelijat pääsevät sammutus-, pelastus- ja ensiaputehtäviin.  Koulutus on suureksi osaksi käytännön taitojen harjoittelua.

3.vuosikurssilla opiskelijat liittyvät Viitasaaren palokuntaan ja 18 vuotiaana linjalaiset pääsevät mukaan oikeille hälytystehtäville. Hälytyksiin osallistuminen on vapaaehtoista ja siitä maksetaan korvaus.

Linjan toteuttavat yhteistyössä Viitasaaren lukio, Keski-Suomen pelastuslaitos ja Keski-Suomen pelastusalan liitto.

Lisätiedot pelastus- ja turvallisuuslinjasta löydät lukion omilta sivuilta.

Lukiossa on myös musiikkilinja. Viitasaarella voi suorittaa myös aikuislukion sekä kaksoistutkinnon, jossa ammatillisista opinnoista vastaa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKE.

Opiskelijan edut Viitasaaren lukiossa

Opiskelijana saat seuraavia etuja Viitasaaren lukiosta

  1. Tietokoneen käyttöösi lukion ajaksi (voit sen sitten lunastaa edullisesti itsellesi)
  2. Ensimmäisen opiskeluvuoden pakollisten kurssien kirjat ilmaiseksi
  3. Lukio maksaa sinulle koulukyytien omavastuuosuuden.

Lisäksi voit koulupäivän aikana vapaatunneillasi käydä ilmaiseksi uimassa tai kuntosalilla.

Opiskelija-asunnot

Viitasaarella opiskelijoille on tarjolla edullisia opiskelija-asuntoja. Syksystä 2019 alkaen paikkakunnalla on opiskelijoille varattu 24 soluasuntoa, joiden kuukausivuokra on 150 euroa. Opiskelijaasunnot sijaitsevat lukion, koulukeskuksen palveluiden, liikuntapaikkojen ja pelastuslaitoksen välittömässä läheisyydessä. Kahdella soluhuoneella on yhteinen tila keittiöineen ja asunnot ovat valmiiksi kalustettuja.

Asuntojen ja Topintie 1-3 -kiinteistön perustiedot löydät Viitasaaren Vuokra-asuntojen verkkosivulta.

Sisäliikuntakausi 2020-2021 käynnistyy – Hae salivuoroa!

Viitasaaren erilaisiin sisäliikuntoihin erinomaisesti sopivien salien vuorot kaudelle 2020-2021 ovat haettavissa, hae tiloja käyttöösi Haettavina ovat ilta- ja viikonloppukäyttöön Viitasaari Areenan salit (1., 2. ja 3. sali, peilisali sekä yleisöaula), vanhan yhteiskoulun tilat (peilisali ja luokat) sekä Hurrikaanihalli.

Kyläkoulujen saleja haetaan suoraan kouluilta (yhteystiedot alla).

Hakemuksessa on mainittava

  • Haettava tila
  • Käyttöaika (päivä ja kellonaika)
  • Käyttötarkoitus
  • Ryhmän nimi
  • Ryhmän vastuuhenkilön nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköposti

Kirjalliset hakemukset osoitteella Viitasaaren vapaa-aikatoimisto, Keskitie 10, 44500 Viitasaari tai sähköisesti liisa.hypponen@viitasaari.fi.

Myös salivuorojaon jälkeen myönnetään vuoroja niiltä osin, kun saleja on jäänyt vapaaksi.

Hinnastot

Vanhan yhteiskoulun peilisali on liikuntakäyttöön maksuton, Hurrikaanihallin käyttömaksujen tiedustelut Jorma Rihdolta ja Liisa Hyppöseltä.

Tiedustelut

Jorma Rihto

Vapaa-aikapalveluiden johtaja

044 4597 570 Soita

Lisätietoja

Myös Viitasaaren kaupungin järjestöyhdyshenkilö.

Liisa Hyppönen

Toimistosihteeri

040 173 7520 Soita

Yksikkö

vapaa-aikatoimisto

Kyläkoulujen salit

Huopanan ja Kymönkosken koulujen liikuntasalien varaukset suoraan kouluilta.

Taija-Tuuli Korhonen

opettaja, koulunjohtaja

044 459 7459 Soita

Yksikkö

Huopanan koulu

Jaana Kaskilahti

opettaja, koulunjohtaja

050 315 7292 Soita

Yksikkö

Kymönkosken koulu

Näin koulukeskuksen liikenne toimii – Pyöräily ja kävely koulumatkoilla erinomaista liikuntaa

Koulut alkavat Viitasaarella torstaina 8. elokuuta. Muiden lukuvuoden alkuun liittyvien asioiden lisäksi kannattaa huomioida se, että koulukeskuksen liikenneturvallisuutta on parannettu uusilla liikennejärjestelyillä. Katso uuden saattopaikan käyttöä opastavat kuvat ja video sivun oikeasta reunasta (tai mobiililaitteilla tekstiosan alapuolelta).

  • Koulun aloituksen aikaan alueella on paljon risteävää liikennettä. Muista liikennesäännöt, mutta erityisesti varovaisuus autolla ajaessa. Lapset eivät osaa ja muista huomioida kaikkea!

Koulumatkojen kulkemista kävellen tai pyörällä on suositeltavaa, kun koulutie on tuttu ja lapsi pystyy sen itse liikkumaan. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ja Pyöräliitto kertovat, että uusimman selvityksen mukaan pyöräily on erittäin turvallista ja helppo tapa lisätä liikuntaa lapsen arkeen.

“Pyöräilyssä vakavat loukkaantumiset ovat onneksi harvinaisia. Kouluun pyöräily onkin onnettomuustilastojen mukaan monta sataa kertaa turvallisempi liikuntalaji kuin vaikkapa jalkapallo, yleisurheilu tai laskettelu”, sanoo LIKESin tutkija Jouni Kallio.

Viitasaarellakin koulumatkat ovat hyvä mahdollisuus liikkumiseen. Esimerkiksi 15 minuutin koulumatka tarkoittaa viikossa 2,5 tunnin liikuntaa.

“Suomalaisilla on kansainvälisestikin verraten loistava mahdollisuus lisätä aktiivisuutta arkiliikkumisella, koska meillä on hyvät pyörätiet ja paljon kevyen liikenteen väyliä. Lisäksi yhteiskuntamme on erittäin turvallinen”, Jouni Kallio sanoo.

Yleisin syy siihen, etteivät lapset ja nuoret kulje pyörällä kouluun, on LIKESin tekemän oppilaskyselyn mukaan kyydin saaminen.

“Kannustan vanhempia opettamaan lapsilleen ennemmin aktiivisen kulkemisen perusteet. Kyydin antaminen autolla voi tuntua hetkellisesti hyvältä palvelukselta, mutta oikeasti se on ennemmin karhunpalvelus, jos opetetaan lapset passiivisen elämäntapaan”, Jouni Kallio sanoo.

Uimahyppytorni valmis – Hiekan uimalassa pääsee veteen viiden metrin korkeudesta

Hiekan uimalan laiturit on saatu tällä viikolla kokonaan käyttöön. Myös Kappelin uimarantana tunnettuun uimapaikkaan on kevään ja kesän aikana uusittu laiturit sekä tehty uutena hyppylautta. Varsinaisesta laiturista erillisellä hyppylautalla on kolmen ja viiden metrin hyppypaikat.

Korkeampi hyppypaikoista asennettiin paikalleen tällä viikolla. Samalla uima-alueen poijuja siirrettiin kauemmaksi hyppypaikasta. H-mallisella laiturilla on lisäksi metrin hyppypaikka.

Hiekan uimalasta sekä Miekkarinteen ja Kurkelan uimarannasta lisätiedot löydät omalta Uimarannat-sivultaan. Sivulta löydät rantojen kuvaukset, kuvat ja osoitteet.