Putaanvirran koululla Pihtiputaalla ja Viitasaaren lukiolla koronavirustartunta

Putaanvirran koululla ja Viitasaaren lukiolla on todettu molemmissa yksi koronavirustartunta keskiviikkona 18.11.2020.

Varotoimenpiteenä kaikki Putaanvirran koulun viidennen luokan oppilaat siirtyvät etäopetukseen ajanjaksolla 19.11. -23.11.2020 ja Viitasaaren lukio on etäopetuksessa torstain 19.11. Lukion osalta tartuntaketjujen selvitys alkaa torstaiaamuna. Putaanvirran koulun kaikki altistuneet on tavoitettu keskiviikkoillan aikana.

Kaikissa Wiitaunionin peruskouluissa ja lukioissa otetaan torstaista 19.11.2020 alkaen käyttöön tiukennetut hygienia- ja turvavälikäytännöt, porrastetut välitunnit ja ruokailut, oppilaat opiskelevat pääsääntöisesti vain oman ryhmänsä kanssa. Erittäin tärkeää on, että kouluun tullaan vain täysin terveenä.

Wiitaunionin johtoryhmä seuraa tiiviisti tilannetta ja kokoontuu asian tiimoilta päivittäin. Seuraavan kerran asiasta tiedotetaan torstaina 19.11.2020. Kokouksen perusteella tehty tiedote.

Viitasaaren pohjavesialueiden suojelusuunnitelma

Parhaillaan laadittavaan Viitasaaren pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan sisältyvät kaikki kaupungin alueella sijaitsevat 23 luokiteltua pohjavesialuetta. Pohjavesialueiden luokittelu perustuu niiden vedenhankinnalliseen merkitykseen ja suojelutarpeeseen. Pohjavesialueiden luokittelusta sekä rajaamisesta vastaava Keski-Suomen ELY-keskus on tarkistanut Viitasaaren pohjavesialueiden luokitukset vuonna 2019. Viitasaaren pohjavesialueista 17 on luokiteltu vedenhankinnan kannalta tärkeiksi 1-luokan pohjavesialueiksi.  

Viitasaaren alueella merkittävimmät pohjavesivarat keskittyvät alueen poikki kulkevaan luode-kaakkosuuntaiseen pitkittäisharjuun, joka ulottuu Pihtiputaalta Vesannolle. Tämän pitkittäisharjun ulkopuoleiset pohjavesialueet sijoittuvat lähinnä pienialaisille moreenimuodostumille. Viitasaaren kaupungin vedenhankinnan kannalta tärkeimpiä ovat Toulatkankaan ja Kokkolanniemen pohjavesialueet, joilla sijaitsevat Luukkaanniemen ja Kokkolanniemen vedenottamot. Lisäksi Viitasaaren alueella toimii 15 vesiosuuskuntaa, jotka vastaavat haja-asutusalueiden vesihuollosta. 

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmaan kootaan tiedot pohjavesialueiden pohjavesiolosuhteista sekä niillä sijaitsevista vedenottamoista. Lisäksi kartoitetaan pohjavesialueiden mahdollisia riskikohteitaPohjavettä vaarantavia riskitoimintoja ovat tyypillisesti mm. kemikaalien ja polttoaineiden käsittely sekä varastointi, maa-ainesotto, liikenne- ja tienpito sekä maatalous. Riskinarvioinnin perusteella suojelusuunnitelmassa esitetään toimenpidesuosituksia pohjavesialueiden määrällisen ja laadullisen pysyvyyden turvaamiseksi. 

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä. Suunnitelma asetetaan tämän jälkeen nähtäville ja kommentoivaksi kaupungin verkkosivuille. Kuulemisvaiheen aikataulusta tiedotetaan tarkemmin erikseen. 

Toimintakeskus Kaislan joulutuotteita myynnissä – Tutustu tarjontaan ja tilaa puhelimitse

Myyjäisterveiset Toimintakeskus Kaislasta!

Tänä vuonna meillä ei poikkeuksellisesti ole myyjäisiä, vaan voitte tutustua tuotteisiimme tätä kautta tai Facebook-sivuillamme, tai soittamalla meille numeroon 044 4597 491. Tuotteiden tiedot ja hinnat kuvateksteissä.

Tilaukset samasta numerosta. Tuotteita saatavilla 11.12.2020 asti! Sovi tilausta tehdessäsi, milloin haluat noutaa tuotteesi Toimintakeskus Kaislasta (Peltisepänkuja 7)

Kakut tehdään tilauksesta, vaihtoehtoina ovat taatelikakku, hedelmäkakku ja suklaakakku. Iso kakku 15 euroa, pieni 10 euroa.

Myyjäistuotto Toimintakeskus Kaislan asiakkaiden retkikassaan.

Terveisin Toimintakeskus Kaislan väki

Lähihoitaja, voit opiskella työn ohessa sairaanhoitajaksi – Hakuaika opintoihin sunnuntaihin 6.12. saakka!

Tammikuussa 2021 on mahdollista aloittaa sairaanhoitajan tutkintoon johtavat opinnot, jotka on järjestetty Viitasaarelle ja lähikuntiin Osaamiskeskus Lennättimen kautta. Ensimmäinen vuosi opiskellaan avoimessa AMK:ssa (polkuopinnot 55 op), jonka jälkeen opinnot jatkuvat Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa varsinaisena opiskelijana. Sovi opiskelun aloittamisesta työnantajasi kanssa. Opintoihin on ollut paljon kiinnostusta ja hakuaikaa on jatkettu sunnuntaihin 6.12. saakka, alunperin 23.11.-27.11.2020.

Tarkemmat tiedot opinnoista löydät esitteestä (PDF) ja laajempia tietoja erillisestä PDF-liitteestä.

Opintoihin ilmoittaudutaan JAMKin verkkosivuilla.

Sairaanhoitajakoulutuksesta yleistietoa ja opetussuunnitelma on JAMKin verkkosivuilla.

Sivistyslautakunta haastaa liikkumaan – Meijän polulla edistetään hyvinvointia

Wiitaunionin sivistyslautakunta haastaa viitasaarelaiset mukaan Meijän polun vuodenaikahaasteeseen. Lautakunnan puheenjohtaja Hannu Aho kannustaa itsensä sekä viitasaarelaiset ja pihtiputaalaiset luontoliikunnan pariin.

”Kaikkina vuodenaikoina löytyy sopivia kelejä luonnossa liikkumiseen. Kun on säähän sopiva varustus, liikkumisesta nauttii vaikka räntäsateessa. Metsässä liikkuminen parantaa tutkitusti mielialaa ja kehittää tasapainoa. Omassa työssäni saan hyvin hyötyliikuntaa, mutta luontoliikunta on mieluista myös kiireettömästi vapaa-ajalla”, Aho kertoo.

Meijän polun syyshaasteita on aikaa toteuttaa 30.11.2020 saakka. Haasteet ja lisätiedot Keski-Suomen laajuisesta Meijän polku -haasteesta löydät omalta sivultaan.

 

Huopanankoskelle etsitään kehittämisestä kiinnostunutta toimijaa – Jätä tarjous myytävästä tai vuokrattavasta määräalasta viimeistään 30.11.2020

Huopanankoski on Keski-Suomen vanhimpia ja tunnetuimpia kalastuskoskia. Viitasaaren kaupunki hakee Huopanankoskelle kalastusmatkailun kehittämisestä innostunutta toimijaa kaupungin omistamalle kiinteistölle. Vuokralle tai ostettavaksi tarjottava alue sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Sinisen tien (kt 77) varrella.

Kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi tai ostettavaksi kiinteistöstä määräalan jolla sijaitsevat kioskirakennus oheisrakenteineen ja kala-altaineen. Kohteen osoite on Koskitie 115 / Sininentie 1550 ja läheisyydessä ovat muun muassa kalastusmuseo sekä kalahautomo.

Tarjoajan tulee liittää osto- tai vuokratarjoukseen suunnitelma alueen vetovoiman kehittämiseksi.

Myytävä tai vuokrattava määräala kartalla: https://kokous.viitasaari.fi/dweb/kokous/20203538-4-1.PDF

Asiaa on käsitelty Viitasaaren kaupungin kaupunginhallituksessa 12.10.2020 §180 (pöytäkirja)

Lisätietoja antavat
Jukka Tuohimaa, kiinteistöpäällikkö, 044 459 7379
Lasse Lyijynen, yrityskehittäjä, 044 748 8124

Tarjoajan tulee liittää osto- tai vuokratarjoukseen suunnitelma alueen vetovoiman kehittämiseksi. Tarjoukset liitteineen tulee toimittaa Viitasaaren kaupungille 30.11.2020 klo 16.00 mennessä joko sähköpostitse tai kirjeitse. Sähköpostin otsikkokenttään / kirjeen kanteen tulee kirjoittaa ”Huopanankosken kehittäminen / Tarjous”.

Tarjoukset lähetetään: Viitasaaren kaupunki / tilapalvelu, Keskitie 10, 44500 Viitasaari tai sähköpostilla osoitteeseen viitasaaren.kaupunki@viitasaari.fi

 

Viitasaarella kaikille kuntalaisille maksuton influenssarokotus – Marras-joulukuussa järjetettävissä rokotuspäivissä poikkeusjärjestelyt

Viitasaarella tarjotaan kaikille kuntalaisille maksuton influenssarokotus. Marras-joulukuussa järjestetään neljä influenssarokotuspäivää.

Päivitys 19.11.2020: Influenssarokotukset peruttu – lue tiedote

  • ke 18.11. klo 8-16
  • to 19.11. klo 8-18
  • pe 27.11. klo 8-16
  • ma 14.12. klo 8-16

Rokotuspäivinä rokotukseen tuleminen ei edellytä ajanvarausta. Rokotukseen tulijalla ei saa olla koronaviruksen viittavia oireita (yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli).

Rokotuspäivät järjestetään Viitasaaren terveysasemalla. Valtakunnallisen koronatilanteen takia rokotuspisteisiin kuljetaan kahden eri kulkureitin kautta. Pääoven kautta kulkevat ne, joiden sukunimi alkaa kirjaimella A-M (julkisivulla oikean puolinen ovi) ja sairaalan ovesta ne, joiden sukunimi alkaa kirjaimella N-Ö (ovi hammashoitolan puoleisella sivulla). Paikalla on opastus.

Terveysasemalla kaikkien sisääntulijoiden on käytettävä maskia. Suosittelemme omien maskien käyttöä, mutta terveysaseman ovilla on maskeja saatavilla. Terveysasemalle tullessa on myös desinfioitava kädet ja noudatettava hygieniaohjeita esimerkiksi yskimistilanteissa. Tiloissa on pidettävä myös vähintään 1-2 metrin turvavälit.

Pyydämme välttämään rokotuspäivinä muuta kiireetöntä ja ajanvarauksetonta asiointia terveyskeskuksessa.

Rokotuspäivien ulkopuolella influenssarokotuksen ajanvaraukset tehdään sähköisen asioinnin kautta osoitteessa https://viitasaari.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/terveyspalvelut/sahkoinen-asiointi/

Jos ei ole mahdollisuutta sähköisen asiointiin, ajan voi varata terveyskeskuksen numerosta 014 459 7241, soittoaika arkisin klo 9-15.

Tietoa influenssarokotuksesta THL:n verkkosivuilla

1000 euron opiskelijastipendejä haettavana

Nyt kannattaa paikallisten yritysten ja yhdistysten olla aktiivisia ja hyödyntää opiskelijoiden lopputöitä.

Kaupunki myöntää tämän valtuustokauden aikana 1000 euron suuruisia opiskelijastipendejä niille opiskelijoille, jotka suorittavat ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa ammattiin pätevöittävän tutkinnon lopputyön Viitasaarella toimivassa yrityksessä tai yhdistyksessä.

Vapaamuotoiset hakemukset tulee osoittaa Viitasaaren kaupunginhallitukselle, viitasaaren.kaupunki@viitasaari.fi tai  postin kautta Keskitie 10, 44500 VIITASAARI.

Hakemukseen tulee liittää yrityksen/ yhdistyksen kanssa tehty ja oppilaitoksen hyväksymä sopimus lopputyön suorittamisesta tutkimussuunnitelmineen sekä oppilaitokselta saatava opiskelutodistus, josta käy ilmi tutkintonimike, opiskelun päätoimisuus ja alkamisaika sekä arvioitu valmistumisaika.

Opiskelijastipendillä kannustetaan opiskelijoita tekemään lopputyönsä viitasaarelaisissa yrityksissä tai yhdistyksissä. Samalla pyritään parantamaan nuorten työllistymismahdollisuuksia kotikunnassa valmistumisen jälkeen ja ammattitaitoisen työvoiman rekrytointia paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin.