Kuntoportaat keräävät kehuja – ”Hienot portaat upeissa maisemissa”

Näkymä kuntoportaiden yläpäästä, takana Savilahti ja KurkelaLokakuun alussa käyttöönotetut Savivuoren kuntoportaat ovat olleet suositut monella saralla. Runsaan sosiaalisen median huomion rinnalla käyttäjiä on ensimmäisenä syksynä ollut runsaasti ja liikkujat ovat jättäneet myös positiivista palautetta.

Ensimmäinen kävijä-/palautevihko oli käytössä 4. lokakuuta lähtien 6 viikkoa ja lähes 800 liikkujaa oli merkinnyt siihen nimensä tai ryhmäkokonsa. Portaisiin tutustujia on palautteiden perusteella ollut tähän mennessä ainakin 14 eri paikkakunnalta ympäri Suomen. Todennäköisesti suuri osa ei ole tehnyt merkintöjä portaiden yläpäässä säilytettävään vihkoon, joten kävijöitä on merkintöjä enemmän.

Ensi kesänä liikkujia ja maisemien ihalijoita on todennäköisesti vielä runsaammin. Tänäkin syksynä kuntoportaisiin ehtii liikkumaan, mutta talvikunnossapitoa portaissa ei ole. Lisätietoa kuntoportaiden käytöstä ja sijaintitiedot löydät omalta sivultaan.

Poimintoja palautteista

Kaikki vihkoon jätetyt palautteet ovat olleet positiivisia.
– ”Kiitos rakentajat portaista”
– ”Ihanat portaat, KIITOS!”
– ”10 pistettä kaupungille”
– ”Hienot portaat upeissa maisemissa”
– ”Ihan mahtavat portaat”
– ”Henkeä salpaavat portaat”
– ”Loistavat portaat ja maisemat”
– ”Kiitos kaupungille”
– ”Kyllä teijän passaa kuntoa hoitaa”
– ”Hienot portaat, kiitos suunnittelijalle”
– ”Hyvä, että mekin saatiin kuntoportaat”

Koulujen työ- ja lomapäivät lukuvuonna 2020-2021

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 19.11.2019 päättänyt lukuvuoden 2020–2021 koulupäivät seuraavasti:

Syyslukukausi alkaa keskiviikkona 12.8.2020 ja päättyy perjantaina 18.12.2020.

  • Syysloma on viikolla 42 eli 12.10.–16.10.2020.
  • Syyslukukausi ei sisällä edeltä määrättyjä lauantaityöpäiviä.

Kevätlukukausi alkaa maanantaina 4.1.2021 ja päättyy lauantaina 5.6.2021.

  • Talvilomaviikko on viikko 9 eli 1.3.–5.3.2021.
  • Kevätlukukausi sisältää yhden lauantaityöpäivän 5.6.2021 sekä yhden ylimääräisen vapaapäivän perjantaina 14.5.2021

Päiväkeskusohjelma viikoille 48-49

Luku- ja liikuntatuokiot arkisin klo 10-11:30

Lounas joka päivä klo 11:30-12:30

VIIKKO 48

MA 25.11 klo 13:00 Tehdään kaulakoruja

TI 26.11 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 SEURAKUNTAKERHO – Ansa

KE 27.11 klo 10:00 Marjan ryhmä – Japanilaiset ristikot

klo 13:00 Musiikkituokio

TO 28.11 klo 13:00 Tietokilpailu

PE 29.11 klo 12:45 Lauluryhmä

SUNNUNTAINA 1.12 ADVENTTIKIRKKO:

Kuljetus päiväkeskukselta kirkkoon:  Ilmoittautumiset kyyditykseen viimeistään 28.11 mennessä (050 310 8029), kirkon jälkeen kahvit ja pientä ohjelmaa päiväkeskuksella

VIIKKO 49

MA 2.12 klo 13:00 Magneettiaskartelu – tontut

TI 3.12 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 Satuhierontaa – koululaisia vierailulla (luokka 5A)

KE 4.12 klo 13:00 BINGO

TO 5.12 klo 12:30 Itsenäisyyspäivän juhla sekä yhteislaulua Railin ja Heikin kanssa

PE 6.12 ITSENÄISYYSPÄIVÄ – EI OHJELMAA
 

ApuAitta

TI 26.11 klo 10-14 Nettineuvontaa: Ilmaista internetin ja tietokoneen käytön opastusta, varaa oma aikasi (040 621 3216)

TO 28.11 klo 10-11 Muistihoitaja: Treeniä aivoille, tutustutaan muistipuistoon

TO 5.12 klo 11-13 FYSIOTERAPEUTTI LEENA: Tule kuuntelemaan fysioterapeutin työstä kotihoidossa ja testaamaan alaraajan lihasvoima

 

Varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan tallennetaan varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajien tietoja

Varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan tallennetaan varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajien tietoja

Varhaiskasvatuksen tietovaranto (Varda) on vuoden 2019 alussa käyttöönotettu kansallinen tietovaranto, joka sisältää tietoja varhaiskasvatustoimijoista, varhaiskasvatuksen toimipaikoista, varhaiskasvatuksessa olevista lapsista, lasten huoltajista ja varhaiskasvatuksen henkilöstöstä. Varhaiskasvatuksen tietovarannosta säädetään varhaiskasvatuslaissa. Tietovarannon pohjalta mm. edistetään varhaiskasvatuksen kehittämistä ja päätöksentekoa, tilastoidaan ja tutkitaan varhaiskasvatusta sekä hoidetaan viranomaistehtäviä. Varhaiskasvatuksen tietovarannon ylläpidosta vastaa Opetushallitus.

Varhaiskasvatuslain mukaan kunnalla ja kuntayhtymällä on velvollisuus tallentaa tiedot varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajista Vardaan 1.9.2019 lähtien. Tallennettavat tiedot sisältävät henkilötietoja huoltajista. Vardaan tallennettavat henkilötiedot huoltajista ovat:

  • nimi, henkilötunnus, oppijanumero, äidinkieli, kotikunta ja yhteystiedot
  • varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määrä ja palvelusetelin arvo
  • varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain mukainen perheen koko
  • maksupäätöksen alkamis- ja päättymispäivämäärä

Vardaan tallennetaan huoltajakokonaisuuteen liittyen ainoastaan varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten sekä heidän Väestötietojärjestelmässä olevien huoltajiensa tiedot.

Lisäksi Opetushallituksen ylläpitämän oppijanumerorekisterin kautta Vardaan yhdistetään seuraavat rekisteröidyn henkilötiedot:

  • nimi, oppijanumero ja henkilötunnus tai muu vastaava yksilöintitieto, kansalaisuus, sukupuoli, äidinkieli ja tarpeelliset yhteystiedot.

Kuntamme/kuntayhtymämme siirtää operatiivisesta varhaiskasvatuksen tietojärjestelmästä tiedot Vardaan järjestelmäintegraation avulla 19.11.2019 lähtien.

Rekisteröidyn oikeuksista Vardaan liittyen kerrotaan Viitasaaren kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

https://viitasaari.fi/yhteystiedot-ja-aukioloajat/neuvonta-ja-asiointi/tietosuoja/oikeuksien-kaytto/

Lisätiedot:

  • Rekisteröityjen informointi: https://viitasaari.fi/varhaiskasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/easiointi/
  • Varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda Opetushallituksen verkkopalvelussa

https://oph.fi/fi/palvelut/varhaiskasvatuksen-tietovaranto-varda

  • Varhaiskasvatuksen tietovarannon tietosuojaseloste:

https://opintopolku.fi/wp/tietosuojaseloste/varda-palvelun-tietosuojaseloste/

  • Varhaiskasvatuslaki (540/2018): https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/201

Pikkasen parempaa hammashoitoa

TERVEYSASEMAN TERVEYSTUVALLA TORSTAINA 28.11 KLO 8.00-12.00

 

•SUUHYGIENISTI PAIKALLA •NÄYTTEITÄ
•SÄHKÖHAMMASHARJAN KOEAJOA •ARVONTA KÄVIJÖIDEN KESKEN
•PUHDISTUSVÄLINEIDEN ESITTELYÄ JA KOKEILUA

Uudistunut jätelaki tuo tullessaan uusia käytäntöjä yrityksille – Etsi jätehuoltopalveluita sivustolta

JätettäJätelainsäädännön mukaan yritysten ja yhteisöjen jätehuolto ei kuulu kunnan ensisijaisen vastuun piiriin. Jätelain uudistuksen myötä jätteen haltijan on etsittävä Materiaalitori.fi-tietoalustan avulla jätteelleen markkinaehtoista jätehuoltopalvelua. Materiaalitori on tarkoitettu yritysten ja organisaatioiden jätteiden ja tuotannon sivuvirtojen ammattimaiseen vaihdantaan. Materiaalitorissa voi myös etsiä ja tarjota näihin liittyviä palveluja, kuten jätehuolto- ja asiantuntijapalveluja. Materiaalitorin käyttäminen on maksutonta ja avointa alan toimijoille.

Mikäli jätteen haltijalla on tiedossa sopiva palveluntarjoaja, voi palvelusta sopia suoraan, eikä Materiaalitoria tarvitse käyttää. Vaikka palveluntarjoaja olisi tiedossa, voi Materiaalitorissa kuitenkin esimerkiksi kilpailuttaa palveluntarjoajia tai pyrkiä etsimään jätelain etusijajärjestyksen mukaisempaa palvelua.

Lue lisää:
http://www.sammakkokangas.fi/fi/jatehuolto/tietoa-yrityksesta/tiedotteet/uudet-jatehuollon-kaytannot-voimaan-vuoden-2020-alusta-alkaen/
https://www.motiva.fi/ratkaisut/materiaalitehokkuus/materiaalitori
https://materiaalitori.fi/

Valtuusto puntaroi ensi vuoden budjettia iltakoulussaan 11.11.2019

Viitasaaren kaupunginvaltuustolle esiteltiin iltakoulussa vuoden 2020 alustavaa toimialakohtaista talousarvioehdotusta valmistelua ohjaavan lähetekeskustelun pohjaksi. Talousarvioehdotuksen alijäämä kipusi vielä n. 800 000 euroon.

Varsinaisen talousarvioesityksen kaupunginhallitukselle antaa kaupunginjohtaja marraskuun kokouksessa.

Esille tuli menojen kasvupaineet perusturvassa ja teknisessä toimessa sekä sivistystoimen puolella oppilaskuljetuksissa.  Tulevana vuonna jouduttaneen talouden tasapainotustoimiin. Keskustelussa tuli esille ennalta ehkäisevän työn tärkeä merkitys lasten, nuorten ja perheiden saamissa palveluissa niin että korjaaviin toimenpiteisiin ei jouduttaisi käyttämään  nykyistä määrää veroeuroja.

Ensi vuoden investointisuunnitelmaan oli esitetty menoja yhteensä 5,9 milj. euroa. Keskustelua tuli mm. Isoahon kevyen liikenteen väylästä, mattohissistä ja koirapuistosta, jonka rakentamiseen kaivattiin talkoolaisia avuksi niin, että kustannuksia saataisiin pienemmäksi.

Päiväkeskusohjelma viikoille 46-47

Luku- ja liikuntatuokiot arkisin klo 10-11:30

Lounas joka päivä klo 11:30-12:30

VIIKKO 46

MA 11.11 klo 13:00 Sanapelit

TI 12.11 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 Yhdessäoloa, muistelua

KE 13.11 klo 10:00 Marjan ryhmä – Amaryllikset

klo 12:30 Leivotaan

TO 14.11 klo 13:00 Seurakuntakerho – Anna Karjalainen

PE 15.11 klo 9:30-11:00 PELITUOKIO – Erilaisia pelejä

klo 12:45 Lauluryhmä

VIIKKO 47

MA 18.11 klo 13:00 Kotimainen elokuva

TI 19.11 klo 10:00 Leenan jumppa

klo 13:00 Muistipeli

KE 20.11 klo 13:00 Lettukestit

TO 21.11 Leskenlehdet

PE 22.11 klo 13:00 BINGO


ApuAitta

TI 12.11 Nettineuvonta klo 10-14: Ilmaista tietokoneen ja internetin käytön opastusta. Varaa oma aikasi!

KE 13.11 Seniorshop klo 10-13: Suomen suurin liikkuva vaatekauppa senioreille. Tule ja ihastu muodin uutuuksiin!

TO 14.11 Muistikoordinaattori paikalla klo 10-11:

Aamun aivojumppa. Tule ja osallistu!

Joulunavaus ja uuden kääntösillan siunaus 29.11.2019

Viitasaaren Yrittäjät ja Viitasaaren kaupunki järjestävät Joulunavauksen Vanhalla yhteiskoululla (eli Puulukio, sijainti Google Maps -palvelussa) perjantaina 29. marraskuuta klo 17.30 alkaen. Tapahtumassa on musiikkiesityksiä, joulupukki saapuu paikalle ja ennen arvontaa viitasaarelaisissa liikkeissä jätettyjen arpojen kesken arvotaan 10 kinkkua. Kaupunki tarjoaa tilaisuudessa keittoa. Aiemmin päivällä Viitasaaren lukion katalaanitontut kiertävät laulamassa viitasaarelaisliikkeissä.

  • Klo 18 Sillan Siunaus, pastori Juha Summala
  • Kaupunginjohtajan puhe, Janne Kinnunen
  • Jouluvalot syttyvät
  • Yhteislaulua
  • Kinkkuarvonta 10 kpl
  • Karamelleja
  • Tontut jakavat glögiä ja pipareita

 

Wiitaunionin lapsiparlamentti pohtii lasten ja nuorten liikunnan lisäämistä

Wiitaunionin lapsiparlamentissa pohditaan parhaillaan sitä, miten Viitasaarella ja Pihtiputaalla edistettäisiin lasten ja nuorten liikuntaa ja mitkä asiat voisivat lisätä lasten ja nuorten liikkumista ( esim. liikuntapaikat, ohjatut liikuntaharrastukset) sekä miten koulupäivään voisi  lisätä liikuntaa.

Hyvinvointikoordinaattori Kati Laine-Rissanen vetää ryhmätöitä ja hyviä ratkaisuehdotuksia alkaa löytyä mm.  perheen kanssa ja kaverien kanssa yhdessä liikkuminen, kimppakyydit harrastuksiin ja kannustetaan lapsia ja nuoria tulemaan kouluun jalkaisin ja pyörällä.

Myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja sivistystoimenjohtaja pohtivat lasten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä opettajien, koulun henkilökunnan ja lapsiparlamentin kummivaltuutettujen kanssa mm. koulun  ulkopuolista välituntitoimintaa lisäämällä. Oppitunneilla on mm. lisätty toiminnallista opetusta ja joissakin kouluissa välituntiliikuntaa.