La strada, poika varjoisilta kujilta – Tenori Jyrki Anttila laulaa Viitasaarella viihdyttävässä konsertissa lauantaina 9.11.2024

Palkitun tenori Jyrki Anttilan La strada -viihdekonsertti matkaa Italian taivaan alla ja siihen on kerätty kaikki parhaimmat palat italialaisesta musiikista. Viihdyttävä konsertti kuullaan Viitasaari Areenassa (Urheilutie 9, Google Maps) lauantaina 9.11.2024 klo 14. Liput ennakkoon Lippu.fi-palvelusta.

”Halusin koota tässä vaiheessa uraani minulle rakkaimmat ja ihanimmat melodiat oopperasta iskelmään”, Anttila kertoo.

Tenoria säestävät pianolla Anu Kosonen ja harmonikalla Petri Ikkelä.

Anttilan mukaan osa kappaleista esitetään suomeksi, mutta Italian merkitys on konsertissa keskeinen.

”Italialainen musiikki ja kieli ovat meille laulajille kaikkein tärkeimmät. Sieltä löytyy parhaimmat melodiat, sisällytettynä Italian soivalla kielellä.”

Kevyempää puolta edustavat konsertissa muun muassa Hopeinen kuu, Poika varjoisilta kujilta, La Strada, Hiekkaa, Olen suomalainen, O sole mio ja Puhu hiljaa rakkaudesta. Mukana ovat myös tenoreiden suosikkilaulut La donna e mobile, Nessun dorma, Mattinata sekä Funiculi funicula.

Konserttia on esitetty eri puolilla Suomea ja se on saanut erinomaisen vastaanoton.

Jyrki Anttila palkittiin Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalilla Itsenäisyyspäivänä 2023. Beniamino Gigli -seura palkitsi Jyrki Anttilan vuonna 2023 pitkästä menestyksekkäästä urastaan ja työstään laulutaiteen edistäjänä Suomessa. Anttila on voittanut urallaan kaksi laulukilpailua, Someron valtakunnallinen tenorikilpailu ja Tampereen Opera Grand Prix kilpailu.

Urallaan Anttila on laulanut jo 50 eri ooppera-ja operettiroolia. Anttila on vieraillut mm. Bernin, Leipzigin, Vilnan, Rigan,Tallinnan, Moskovan ja Pietarin oopperataloissa. Oopperatyön ohella Anttila on laulanut lukuisa viihdekonserttikiertueita joka puolella Suomessa ja häntä on kiitetty monipuolisesta osaamisesta.

Kattavaa laajakaistaverkkoa suunnitellaan Viitasaarelle – Karelnet kerää ennakkoilmoittautumisia kyläkunnilta ja keskustasta

Haluatko nopean ja luotettavan verkkoyhteyden kotiisi tai vapaa-ajan asuntoosi Viitasaarella? Nyt on aika ilmoittaa kiinnostuksestasi, sillä pikkasen paremmassa periferiassa on käynnistynyt koko kaupungin laajuinen Valokuitua Viitasaarelle! -hanke.

Hankkeen tarkoituksena on tiedottaa valokuidun hankkimisen mahdollisuudesta sekä kartoittaa kiinnostuneiden määrää ja näiden kiinteistöjen sijaintia. Tiedotus- ja kartoitushanke on Karelnet Oy:n ja Viitasaaren kaupungin yhteinen.

Koko Viitasaaren elinvoimaisena pitäminen on kaupungin strateginen tavoite. Yksi tavoitteeseen tähtääviä toimenpiteitä on laajakaistaverkkojen rakentamisen edistäminen myös kyläkunnille. Valokuituverkkoa on rakennettu tällä hetkellä markkinaehtoisesti osaan keskustaajamaa.

Valokuituliittymän voi varata ilmoittamalla kiinnostuksensa. Kiinnostuksestaan voi ilmoittaa riippumatta siitä, missä osassa Viitasaarta kiinteistö on. Kartoitushanke koskee niin vakinaista ja vapaa-ajan asumista kuin taloyhtiöitäkin. Ennakkomaksuja tässä hankkeessa Viitasaarella ei ole. Kiinnostuksestaan ilmoittamalla sitoutuu liittymismaksuun ja kahden vuoden sopimukseen, jos verkon rakentaminen omalle alueelle toteutuu.

Karelnetin edustaja Viitasaarella on Seppo Pietiläinen, jonka yhteystiedot ovat Karelnetin Viitasaaren hankkeen sivuilla. Häneen voi ottaa yhteyttä lisätietoja halutessaan. Samalla sivulla on myös muun muassa yleistä tietoa valokuituyhteydestä.

Karelnet on Osuuskunta Siikaverkon tytäryhtiö. Yhtiö rakentaa parhaillaan Outokumpuun valokuituverkkoa Viitasaarelle suunnitellulla tavalla. Siikaverkko on osuuskuntana rakentanut verkkoa useisiin kuntiin.

Kaupungin rooli on tässä vaiheessa tukea valokuituhankkeen tiedottamista ja kiinnostuneiden selvittämistä. Jos kiinnostuneita on riittävästi ja rakentaminen käynnistyy, Karelnetin tarkoituksena on hakea tukea rakentamiseen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Kaupungin mahdollisesta osallistumisesta hankkeen rahoitukseen ja rakentamisvaiheen lainoitukseen päätetään myöhemmin.

Valtakunnallisesta laajakaistatuesta on tarkat tiedot Traficomin verkkosivuilla.

 

Kaupunginhallitus esittää vuoden 2025 veroprosenttien pitämistä nykyisellä tasolla – Vuoden 2023 arviointikertomuksen havaintoihin annettiin vastineet

Kaupunginvaltuustolle kaupunginhallitus esittää, että tulo- ja kiinteistöveroprosentit pidetään nykyisellä tasolla. Viitasaaren kuntavero on kaupunginhallituksen esityksessä 8,40 prosenttia. Valtuustolle esitettävät kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat:

• rakennusten yleinen kiinteistövero 0,93 %
• maapohjan yleinen kiinteistövero 1,30 %
• vakituiset asuinrakennukset 0,50 %
• muut asuinrakennukset 1,10 %
• voimalaitokset 3,10 %
• yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %
• rakentamattomat rakennuspaikat ei määrätä erikseen

Kaupunginhallitus esittää myös, että kaupunki ei pidätä itsellään ratkaisuvaltaa kunnallisverosta ja kiinteistöverosta vapauttamisessa vuosina 2025-2027, jolloin ratkaisuvalta siirtyy Verohallinnolle.

Kaupunginhallitus antaa valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle eri palvelualueita ja tytäryhtiöitä koskevan selvityksen. Selvitys koostuu vastineista, jotka kaupunkiorganisaation ja -konsernin eri toimijat ovat antaneet vuoden 2023 arviointikertomukseen. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta arvioi, ovatko kaupunginvaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen toiminta käynnistyy täysimääräisesti vuoden 2025 alussa. Työllisyysalueelle siirtyy nykyistä työvoimapalveluiden henkilöstöä valtionhallinnosta. Työllisyysalueen vastuukunta Äänekoski on pyytänyt lausuntoa näitä viranhaltijoita koskevista hallintosääntömääräyksistä. Viitasaaren kaupunki hyväksyy esitetyt hallintosääntömääräykset siirtymäajalle siihen asti, kunnes virkanimikkeet ja -tehtävät saadaan työllisyysalueella täsmennettyä. Täsmennykset ja muutokset voidaan tehdä työllisyysalueen yhteistoimintamenettelyn jälkeen alkuvuoden 2025 aikana.

Kaupunginhallituksen päätöksellä Viitasaarella ei ole huomautettavaa Sydän-Suomen jätelautakunnan vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja vuoden 2025 jätetaksoihin. Kaupunginhallitus totesi kuitenkin, että jätetoiminnan taloutta tulee tarkastella ensi vuoden aikana, kun nähdään miten taksakorotukset sekä jätelautakunnan ja Sammakkokankaan säästötoimenpiteet vaikuttavat talouden tasapainon saavuttamiseen. Viitasaaren jäteasioiden viranomaistehtävistä vastaava Sydän-Suomen jätelautakunta on kuntien yhteinen lautakunta, jonka vastuukunta on Saarijärven kaupunki. Kuntien omistama Sammakkokangas Oy puolestaan vastaa palvelutehtävistä.

Viitasaaren kaupunki antoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille lausunnon, jossa todetaan, ettei Muuruejärven pohjoisosaan ehdotetulle vesiskoottereiden ja vastaavien laitteiden käyttökiellolle ole ilmennyt perusteita. Lausunto käsiteltiin ennen kaupunginhallitusta elinympäristön ja asumisen lautakunnassa. Kyseisten laitteiden käyttökieltoa en ehdottanut yksittäinen henkilö. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ei ole saapunut valituksia tai ilmoituksia hakemuksessa esitetyistä haitoista. Lausunnon mukaan mahdollinen lain vastainen vesikulkuneuvon käyttö on rikosoikeudellinen asia. Piittaamattomaan ajotapaan ja vaaratilainteiden aiheuttamiseen tulisi puuttua vesiliikennettä valvovan viranomaisen toimesta.

Kaupunginhallitus käsitteli myös muun muassa hallinto- ja elinvoimapalveluiden talousarvioesitykset sekä kaupunginhallituksen katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Kaikki käsitellyt asiat ovat tarkastamattomassa pöytäkirjassa (PDF), liitteitä esityslistan yhteydessä.

Keskustan hidastetöyssyjen muutostyöt aloitettiin – Seitsemän töyssyn muotoa muutetaan syksystä 2024 alkaen

Viitasaarella tehdään turvallisia ja sujuvia liikenneratkaisuja niin kävelijöille, pyöräilijöille kuin autoilijoille ja muille liikkujille. Lokakuussa 2024 yhtenä toimenpiteenä on aloitettu keskustan hidastetöyssyjen uudistaminen. Ensimmäinen muutettava töyssy on Keskitien ja Viitatien risteyksessä.

Suojateiden ja pyörätien jatkeiden kohdalla olevat seitsemän nykyistä töyssyä puretaan ja tehdään uudestaan ympyränkaaritöyssyinä. Työ vaikuttaa liikenteeseen, mutta ei estä liikkumista muutettavan kohdan ohi.

Syksyn 2024 aikana tehdään ainakin neljä kohdetta Keskitiellä, Viitatien lisäksi Välitien ja Tuunaripajan kohdalla sekä Pihkurintien risteysalu. Jos sää sallii, myös Koulukujan, uimahallin ja Urheilutien kohdalla olevat töyssyt tehdään ennen talvea.

Monikulttuurinen tapahtuma Viitasaarella keskiviikkona 23.10.2024 – Tilaisuudessa kaksi osiota, jotka ovat molemmat kaikille avoimia ja maksuttomia

Viitasaarella järjestetään keskiviikkona 23.10.2024 monikulttuurinen tapahtuma, joka kutsuu seurakuntatalolle (Pappilantie 6) yhdessä kokkailemaan ja keskustelemaan kotoutumisesta.

Tapahtuma koostuu kahdesta osiosta, jotka ovat molemmat kaikille avoimia ja maksuttomia. Klo 16-18 Makuja maailmalta -työpajassa tutustutaan eri maiden ruokakulttuureihin ja resepteihin. Klo 18-20 Yhdessä -monikulttuurinen illan aikana kuulemme keitä me olemme, mistä me tulemme ja mitä voimme tehdä yhdessä nyt ja ensi vuonna. Keskustelua kotoutumisen tueksi. Iltapalana maistiaisia työpajasta.

Tapahtuman toteuttavat kaupungin kanssa yhteistyössä Viitasaaren seurakunta ja keskisuomalainen monikulttuurinen yhdistys Monikko ry.

Kotoutumisessa tärkeää on osallistumismahdollisuudet ja tilaisuudet tulla erilaisiin tapahtumiin mukaan. Sellaiset tapahtumat ovat hyviä, joissa maahanmuuttanut henkilö voi tutustua uusiin ihmisiin ja löytää uusia ystäviä. Monikulttuurisissa tapahtumissa myös kantasuomalaiset voivat löytää itselleen uuden ystävän tai tulla kulttuuritulkiksi paikkakunnalle muuttaneelle uudelle asukkaalle.

Kotoutuminen on kaksisuuntaista ja yhteisöllistä. Viitasaarella kotoutumista on edistänyt seurakuntien ja muiden yhteisöjen, kuten työpaikkojen, monipuolinen tuki. On autettu kodin perustamisessa, läksyissä ja asioinnissa julkisissa palveluissa. Kaupungin puolella kotoutumisasiat ovat hyvinvointikoordinaattori Pauliina Koiviston työpöydällä.

Vieraskielisiä asukkaita on Keski-Suomessa yli 13 00 ja kasvu on 500 henkilöä vuodessa, Tilastokeskuksen mukaan Viitasaarella on vieraskielisiä 152 henkilöä.

Suomen uusin kotoutumislaki tulee voimaan 1. päivä tammikuuta 2025. Kotoutumislain tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttaneiden työllisyyttä, työllisyyttä tukevia valmiuksia, kielitaitoa ja osallisuutta yhteiskuntaan. Lain tavoitteena on myös edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken.

Riskiryhmiin kuuluville maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset syksyllä 2024 – Katso hyvinvointialueen ohjeet joukkorokotuksista ja ajanvarauksesta

Keski-Suomen hyvinvointialue järjestää maksuttomat influenssa- ja koronarokotukset riskiryhmille syksyllä 2024. Hyvinvointialue suosittelee ottamaan rokotukset joukkorokotuspäivinä ilman ajanvarausta lähimmällä terveysasemalla. Viitasaarella ensimmäinen joukkorokotuspäivä järjestettiin lauantaina 12.10.2024.

Tulevat joukkorokotuspäivät ilman ajanvarausta Viitasaaren terveysasemalla, Sairaalantie 4.

  • Torstaina 14.11. kello 8–16 yli 65-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille
  • Maanantaina 2.12. kello 8–17 yli 65-vuotiaille, yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille sekä varusmiespalveluksen ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaville

Ajanvaraus rokotuksiin ikäihmisille ja riskiryhmäläisille

Hauraimmille ja vakavasti liikuntarajoitteisille riskiryhmiin kuuluville suosittelemme ottamaan rokotukset ajanvarauksella. Ajanvaraus verkossa (osoitteessa hyvaks.fi/influenssajakoronarokotukset), chat-palvelussa ja oman terveysaseman palvelunumerossa 014 266 3020 aukeaa:

  • yli 80-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille tiistaina 1.10. kello 8.00.
    Huomioithan, että mahdollisesta koronarokotteen ottamisesta on kulunut
    vähintään 1 kuukausi.
  • yli 75-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille maanantaina 14.10. kello 8.00
  • yli 65-vuotiaille ja sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluville yli 18- vuotiaille maanantaina 11.11. kello 8.00

Koululaisten ja opiskelijoiden influenssa- ja koronarokotukset

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa rokotetaan riskiryhmiin kuuluvat koululaiset ja opiskelijat omissa oppilaitoksissaan viikon 44 jälkeen. Tarkemmat yksityiskohdat oppilaitoskohtaisista rokotusajankohdista tiedotetaan Wilman kautta myöhemmin.

Raskaana olevien ja alle 7-vuotiaiden rokotukset

Alle 7-vuotiaat ja raskaana olevat rokotetaan omassa neuvolassa ajanvarauksella. Ajanvaraus verkossa (osoitteessa hyvaks.fi/influenssajakoronarokotukset) ja puhelinpalvelussa 014 266 0141 aukeaa maanantaina 28.10. kello 8.00.

Lisäksi Palokan neuvolassa (Ritopohjantie 25, Jyväskylä) järjestetään joukkorokotuspäiviä ilman ajanvarausta

  • Lauantaina 26.10. kello 8.30–15.30
  • Lauantaina 9.11. kello 8.30–15.30
  • Lauantaina 30.11. kello 8.30-12.30

Rokotukset osastoilla tai Sairaala Novan poliklinikoilla ja vastaanotoilla

  • Sairaala Novasta tai terveysasemien vuodeosastoilta kotiutuville annetaan kotiin lähtiessä influenssarokotuksia.
  • Poliklinikoilla tai vastaanotoilla käyville riskiryhmän potilaille tarjotaan influenssarokotetta poliklinikkakäynnin yhteydessä. Päivystyspoliklinikalla tai -vastaanotolla eikä kiirevastaanotolla anneta rokotteita.
  • Koronarokotteita tarjotaan vastaavissa yksiköissä mahdollisuuksien mukaan, mikäli niitä on saatu yksikköön valmiina annoksina.

Rokotukset koti- ja asumispalveluiden asiakkaille

Ikääntyneiden asumispalvelut ja kotihoito rokottavat omat asiakkaansa.

Lisätietoa influenssa- ja koronarokotuksista: www.hyvaks.fi/influenssa-ja-koronarokotukset

Äitienpäivän kunniamerkeistä pyydetään esityksiä – Tee esitys aluehallintovirastoon viimeistään 1.11.2025

Aluehallintovirastot pyytävät 1.11.2024 mennessä esitykset vuoden 2025 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Esityksen voivat tehdä kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä palkittavan biologiset ja ei-biologiset lapset. Saamiensa esitysten pohjalta aluehallintovirastot tekevät sosiaali- ja terveysministeriölle omat esityksensä, ja ministeriö esittää kunnianmerkin saajat ritarikunnille.

Tiedot kunniamerkistä sekä ohjeet esityksen tekemiseen ovat aluehallintoviraston tiedotteessa.