Talouden tasapainotustyön tilannetta käsiteltiin kaupunginhallituksessa – Uuden päiväkodin sijaintipäätöstä käsitellään uudestaan huhtikuussa

Viitasaaren talouden tasapainottamisen toimenpiteistä on määrä päättää kaupunginvaltuustossa toukokuun alussa. Talouden tasapainottamistyön tilannetta käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 9.3.2026. Talouden tasapainotusohjelmaa valmistelee työryhmä, johon koostuu johtavia luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita sekä henkilöstön edustajia. Tarkemmin tasapainottamisen tilannekuvaa ja siihen johtaneita syitä on käsitelty erillisessä tiedotteessa.

Kaupunginhallitus käsitteli uuden varhaiskasvatusyksikön sijaintipaikkaa. Viitasaaren kaupunginvaltuusto päätti syksyllä 2025 rakentaa uuden päiväkodin, johon on tarkoitus yhdistää useita pieniä yksiköitä keskustan alueelta. Alkuperäinen sijainti oli liikennepuistossa, mutta paikassa ilmenneiden haasteiden vuoksi rakennukselle on etsitty uutta sijaintipaikkaa. Paikaksi on nyt suunniteltu koulukeskuksessa sijaitsevaa, varsinaisen urheilukentän yhteydessä olevaa nurmialuetta. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan muutetun esityksen mukaisesti, että sijaintiasia palautetaan valmisteluun ja sijaintipaikkaa käsitellään uudestaan huhtikuun aikana.

Kaupunkikonserniin kuuluu tytäryhtiöitä, joista kolme on laajempaa toimintaa harjoittavaa, lisäksi kaupunki omistavaa yksittäisiä kiinteistöjä hallinnoivia yhtiöitä. Viitasaaren Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja on vaihtunut maaliskuussa, toimitusjohtajana Kalle Kauton jälkeen on aloittanut Juha Jääskelä, joka on myös Kehittämisyhtiö Witas Oy:n toimitusjohtaja. Yhtiöiden toimitusjohtajat Juha Jääskelä ja Juho Tenhunen esittelivät yhtiöiden ajankohtaisia asioita. Samoin hankejohtaja Mika Paananen esitteli Wiilo-yrityspuiston ajankohtaista tilannetta.

Kaupunki valmistelee parhaillaan vuoden 2025 tilinpäätöstä. Kaupunginhallitus päätti, että myöhemmin keväällä käsittelyyn tulevassa tilinpäätöksessä huomioidaan tytäryhtiöiden arvonalennukset taseen pysyvien vastaavien sijoituksissa. Kaikkiaan Viitasaaren Koulutuskiinteistö Oy:n, Keskitien Kauppakiinteistö Oy:n, Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy:n ja Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy:n arvonalennukset ovat hieman yli 1 miljoona euroa. Summa heikentää tilikauden 2025 tulosta vastaavalla määrällä. Kaikki mainitut yhtiöt hallinnoivat kiinteistöjä ja niillä sijaitsevia rakennuksia. Yhtiöiden arvot pohjautvat niiden hallinnoimien omistusten arvoon.

Kaupunki omistaa osuuksia eri vesialueiden jakokunnissa. Vuodesta 2021 alkaen kaupunki on luovuttanut näistä jakokunnista kaupungille kuuluvaa kalastusoikeutta ammattimaisille kalastajille. Kaupunginhallitus päätti, että jatkossa luvat haetaan 5 vuoden välein, kuten valtion vesien kaupallisilla kalastusluvilla on käytäntönä. Päätöksessä todettiin myös muut lupahakemiseen liittyvät käytännöt. Luvat myöntää kunnossapitopäällikkö viranhaltijapäätöksillä. Hausta tiedotetaan myöhemmin keväällä muun muassa kaupungin verkkosivuilla.

Kuntalaisaloitteessa on ehdotettu katuverkostoon kärkikolmioita tasa-arvoisiin risteyksiin. Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi aloitteen käsittelyn elinympäristön ja asumisen lautakunnassa tiedoksi ja samalla saattaa sen kaupunginvaltuuston tietoon. Elinympäristön ja asumisen palvelualue on toteuttanut aloitteessa mainitulle Työväentalolle sen peruskorjauksen yhteydessä kärkikolmioita ja korotettuja risteyksiä erityisesti suojatieturvallisuuden vuoksi. Sen sijaan Kurkelaan muutoksia etuajo-oikeuksiin ei tehdä. Lautakunnan perusteluissa todetaan, että aloitteen toimenpiteillä ajonopeudet kasvaisivat, kun taas nykyisten tasa-arvoisten risteysten yksi tärkeimmistä perusteista on liikenneturvallisuus erityisesti autojen nopeuksien hillitsemisellä.

Kaupunginhallitus käsittely myös muun muassa kaupunginjohtajan katsausta ajankohtaisiin asioihin, ehdokkaiden nimeämistä Tieran ohjausryhmiin sekä vuoden 2025 aloitteita. Kaikki käsitellyt asiat tarkastamattomassa pöytäkirjassa (PDF), liitteitä esityslistan yhteydessä.

Vuoden 2026 kylien kehittämisavustukset ja kylätalojen lämmitysavustukset haettavana – Hakemukset tulee toimittaa 30.4.2026 mennessä

Viitasaaren kaupunki on tukenut toimintaa kyläkunnillaan kehittämisavustuksilla ja kylätalojen lämmitysavustuksilla vuosittain. Kaupunginhallituksen periaatelinjausten mukaisesti kylien kehittämisavustukset ovat vuoden 2026 osalta haettavissa. Kehittämisavustusta voi käyttää myös kylätalojen lämmitykseen. Avustushakemukset on toimitettava 30.4.2026 klo 16.00 mennessä kaupungin kirjaamoon ensisijaisesti sähköpostin liitteenä viitasaaren.kaupunki@viitasaari.fi, tarvittaessa postitse osoitteella Viitasaaren kaupunki, Keskitie 10, 44500 Viitasaari Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida.

Kehittämishankkeista tulee tehdä hakemus tämän tiedotteen lopussa olevalla lomakkeella, josta käy ilmi mm. kyläyhdistyksen yleishyödyllisen investointi- tai kehittämishankkeen sisältö, kustannusarvio ja hankkeen perustelut sekä lisätietoja antava henkilö yhteystietoineen. Avustus tulee käyttää vuoden 2026 loppuun mennessä.

Kaupunginhallitus on 2.2.2026 § 29 päättänyt hyväksyä kylätalojen kehittämisavustuksen osalta myöntämisperiaatteet seuraavasti:

1. Kehittämisavustusta myönnetään kyläyhdistysten yleishyödyllisiin investointi- ja kehittämishankkeisiin, jotka liittyvät kylien viihtyvyyden ja elinvoimaisuuden parantamiseen. Yleishyödyllisillä kehittämishankkeilla kehitetään maaseudun asumisviihtyvyyttä, vetovoimaisuutta ja toiminnallisuuden parantamista paikallisista tarpeista lähtien. Hankkeet voivat liittyä esimerkiksi maisemanhoitoon tarvittavan kaluston hankintaan, kylätalojen lämmitykseen, harrastemahdollisuuksien parantamiseen rakentamalla tai kunnostamalla yhteisiä alueita ja rakennuksia, maaseudun toimijoiden ja kylätoimijoiden yhteistyön edistämiseen ja osaamisen kehittämiseen tai maallemuuton edistämiseen.

2. Hanke voi olla yleishyödyllistä rakentamista, koulutusta, kerhotoimintaa tai muuta kehittämistä ja koneiden, laitteiden ja irtaimiston hankintaa.

3. Avustettavan toiminnan tulee olla avointa kaikille alueen asukkaille ja toimijoille.

4. Avustettavan kehittämis- tai investointihankkeen kokonaiskustannukset saavat olla enintään 2000 euroa, johon kehittämisavustusta myönnetään enintään 70 %.

5. Avustus maksetaan jälkikäteen hankkeesta toimitettua tilitystä/ kuitteja vastaan.

6. Mikäli hanke saa muuta julkista rahoitusta, kehittämisavustusta ei myönnetä.

Hakulomake
PDF-muodossa
Word (.docx) -muodossa

Viitasaaren kaupungin taloutta on tarpeen tasapainottaa noin 2 miljoonaa euroa – Tilanne edellyttää talouden ja palveluiden yhteensovittamista uudella ajattelulla

Viitasaaren kaupungin talouden tasapainottamisohjelman suunnittelu on edennyt. Tasapainottamistoimenpiteitä käsittelevä työryhmä kokoontui maanantaina 2.3.2026. Työryhmä koostuu johtavista luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista sekä henkilöstön edustajista. Työryhmän toisessa kokouksessa käsiteltiin talousennusteita sekä muun muassa sitä, millaisia toimenpiteitä tasapainotusohjelmassa ollaan valmiita toteuttamaan.

Kaupungin taloutta on laskelmien ja ennusteiden mukaan tarvetta tasapainottaa niin, että nykyisistä vuosittaisista kuluista saadaan vähennettyä noin 2 miljoonaa euroa. Kyseinen summa on saatava siis kokoon pysyvillä menoleikkauksilla ja tulojen kasvattamisella. Vaikka vuosittaisista käyttötalousmenoista on tarpeen säästää, Viitasaaren kaupungin taloustilanne on kokonaisuutena hyvä eikä varsinaista kriisiytymistä ole näkyvissä. Kaupungilla on aiemmilta vuosilta kertynyttä laskennallista ylijäämää taseessa sekä sijoitusvarallisuutta, jota valtuuston päätöksellä voidaan käyttää Viitasaaren elinvoimaa kehittäviin, pysyviin investointeihin.

Kaupunginvaltuusto käsittelee talouden tasapainottamisen toimenpiteitä sisäisesti kahteen otteeseen kevään aikana ja varsinainen päätös tasapainottamisohjelmasta on määrä tehdä toukokuussa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Hilma Vepsäläinen näkee, että suurelta osin valtiontalouden ongelmista ja muutoksista johtuvista tasapainotustyön toimenpiteistä Viitasaarella tulee päättää valtuustoryhmien yhteisymmärryksessä.

”Valtuuston puheenjohtajan näkökulmasta pidän tärkeänä, että valtuuston tahtotila talouden tasapainotukseen on yhteinen ja pyrimme hyvään yhteistyöhön”, Vepsäläinen taustoittaa.

Vepsäläisen mukaan kaupungin talous tulee saada pitkällä aikajänteellä vakaaksi ja kestäväksi.

”Tämä tarve näkyy nyt talouden tasapainottamisena ja se edellyttää huomioimaan päätöksenteossa muuttunutta toimintaympäristöä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti.”

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pirjo Grönholm-Paananen yhtyy Vepsäläisen näkemyksiin. Grönholm-Paananen toteaa, että Viitasaarella ollaan täysin uudessa tilanteessa, johon vaikuttavat valtiontalouden muutokset.

”Valtuutetut ovat vastuussa sopeuttamistoimista ja on vaikea sopeuttaa siten, että mikään ei koskisi kuntalaisten arkea”, Grönholm-Paananen kertoo.

Näkemyksiä tasapainotusohjelmaan on kerätty muun muassa henkilöstökyselyllä. Talouden tasapainottamistyöhön tuodaan myös ulkopuolista asiatuntemusta. Viitasaaren taloutta ja palveluita on käyty läpi FCG Finnish Consulting Group Oy:n toimesta. FCG on muun muassa vertaillut Viitasaaren palveluiden kustannuksia muihin kuntiin.

Taloustyöryhmälle esitetyn selvityksen mukaan Viitasaarella käytetään vertailujoukkoon nähden paljon rahaa esimerkiksi varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen, lukiokoulutukseen sekä kansalaisopistoon. Osaa kustannuseroista selittää kaupungin laajuus esimerkiksi koulukuljetuksen ja kyläkoulujen takia. Toisaalta varhaiskasvatuksen useista pienistä yksiköistä johtuvia ylimääräisiä kuluja on määrä vähentää uuden päiväkodin rakentamisella, millä saadaan toiminnasta kustannustehokkaampaa ja siten merkittäviä vuosittaisia säästöjä.

Talouden haasteet eivät koske pelkästään sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualuetta, vaan kaikilla kaupungin palvelualueilla on palveluita, joiden tuottamiseen käytetyt rahasummat erottuvat vertailujoukosta.

FCG:n mukaan Viitasaaren talouden saaminen tasapainoon ei vaadi niin sanottua ”tuhkatkin pesästä” -sopeutusta.

”Sopeutumiseen riittää keskiarvoon laskeutuminen keskeisimmissä perustehtävissä ja vapaaehtoisen kokonaisuuden kohtuullistaminen”, selvityksessä todetaan.

Erilaiset valtakunnalliset muutokset vaikuttavat käytännössä kaikkien kuntien taloustilanteeseen. Hilma Vepsäläisen mukaan myös Viitasaarella on tarpeen tehdä muutoksia, sillä ilman niitä mikään ei kirjaimellisesti muutu.

”Kaupungin tulot, menot ja palvelut edellyttävät yhteensovittamisesta, joka vaatii osaltaan myös uudenlaista ajattelua”, Vepsäläinen kuvailee.

Pirjo Grönholm-Paananen pitää olennaisena, että tarkastelussa ovat pitkäjänteiset sopeuttamistoimet.

”Nyt on välttämätöntä tehdä usean vuoden suunnitelma, jotta saamme tulot ja menot tasapainoon”, Grönholm-Paananen summaa.

Hilma Vepsäläinen muistuttaa, että vääjäämättä myös kuntalaisten arkeen vaikuttavista sopeuttamistoimista huolimatta perusajatus kaupungin roolista ei muutu.

”Pyrimme kehittämään paikkakuntaa muuttuneessa toimintaympäristössä niin, että jokaisen kuntalaisen on hyvä asua ja elää Viitasaarella”, Vepsäläinen korostaa.

Viitasaaren kaupunki tiedottaa tasapainottamisohjelman laadinnan sen eri vaiheissa. Ensimmäisen kokouksen jälkeisessä tiedotteessa on julkaistu tasapainotustyön aikataulu.

Uimahalli Simmarin höyrysaunan käytäntöjä muutetaan – Jatkossa höyrysauna on käytössä vuoroviikon naisille ja miehille

Viitasaaren kaupungin Uimahalli Simmarin höyrysaunojen käyttö muuttuu tällä viikolla, keskiviikosta 4.3.2026 alkaen. Jatkossa höyrysauna on käytössä parillisina viikkoina naisten puku- ja pesutiloja käyttäville, parittomilla viikoilla höyrysauna on miesten puku- ja pesutiloja käyttäville. Tämän tiedotteen julkaisuviikko on 10, eli tällä viikolla höyrysaunassa on naisten tiloja käyttävien vuoro.

Uimahalli Simmarin höyrysauna on käytössä jatkossakin kahtena päivänä viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Höyrysaunan käyttöperiaatteiden muutos pohjautuu uimahallin asiakaspalautteisiin. Nyt käyttöönotetulla mallilla selkeytetään käytäntöjä höyrysaunan käyttöön liittyen. Tähän saakka höyrysauna on ollut eri sukupuolten käytössä samaan aikaan. Molemmilla puolilla on omat perinteiset saunansa, jotka ovat käytössä uimahallin kaikkina aukioloaikoina.

Kaupunkistrategian päivittämisestä vuosille 2027-2031 pyydetään tarjouksia – Tarjoukset jätettävä 16.3.2026 klo 15 mennessä

Viitasaaren kaupunkistrategia päivitetään valtuustokaudelle 2025-2029, kuitenkin siten, että strategiakautena on 2027-2031. Nyt pyydämme strategian päivittämisestä tarjouksia 16.3.2026 klo 15 mennessä.

Nykyinen kaupunkistrategiamme on voimassa vielä vuoden 2026. Tavoitteena on päivittää nykyinen strategiamme vastaamaan paremmin muuttunutta toimintaympäristöä (muun muassa kuntatalous, väestönkehitys, elinvoima), ohjaamaan talouden tasapainoa ja investointien priorisointia, vahvistamaan kaupunkimme elin-, veto- ja pitovoimaa sekä tukemaan henkilöstön ja luottamushenkilöiden sitoutumista organisaatioomme.

Strategian tulee olla aidosti ohjaava ja konkreettisesti toimeenpantava asiakirja, ei pelkkä visio- tai arvoluettelo.

Tarkemmin hankinnasta, aikataulusta, valintaperusteista ja muista kilpailutukseen liittyvistä asioista on PDF-asiakirjassa, joka on julkaistu myös Hankinnat ja tarjouspyynnöt -sivulla.

Solisniemen erämaasaunasta pyydetään tarjouksia 12.3.2026 mennessä – Keitele-järven rantaan rakennettava sauna on osa vesistömatkailuhankkeen toimenpiteitä

Viitasaaren kaupunki pyytää tarjouksia erämaasaunan rakentamisesta Solisniemeen, optiona voi tarjota myös perustustyöt ja wc-rakennuksen. Tarjoukset tulee jättää 12.3.2026 klo 23.45 mennessä. Tarkemmat tiedot hankinnasta, tarjoamisesta ja suunnitelmista ovat Hilma-järjestelmässä. Solisniemen erämaasauna rakennetaan osana EU-rahoitteista vesistömatkailun investointihanketta.

Päiväkodin rakentaminen puhuttaa – ja hyvä niin! – Kaupunginjohtajan kirjoituksessa avataan eri näkökulmia varhaiskasvatuksen uuteen yksikköön liittyen

Viitasaaren kaupunginvaltuusto linjasi talousarviota 2026 käsitellessään yhdeksi investoinneiksi kuluvalle vuodelle uuden päiväkodin rakentamisen. Päätös kokonaisuudesta oli valtuustossa käsitelty jo aiemmin syksyllä, pitkän ja vaiherikkaan valmisteluprosessin myötä. Päätöksen yhteydessä linjattiin, että päiväkoti sijoitettaisiin nykyisen liikennepuiston tontille. Vaikutusarviointia sijoittamisen suhteen olisi ollut syytä tehdä vielä toteutunutta laajemmin, jonka vuoksi alkuvuonna nähtiin järkeväksi käydä vielä kertaalleen läpi myös muita tonttivaihtoehtoja. Tärkeänä sijoituspaikan näkökulmasta kuitenkin nähtiin, että koulukeskuksen ja Marjametsän läheisyys säilyisivät, jotta niistä olisi synergiaetua niin varhaiskasvatuksen lapsille kuin henkilöstön toimipaikkojen väliseen siirtymiseenkin nähden. Uusi sijoituspaikka edellyttää uutta käsittelyä kaupunginvaltuustossa.

Keskustelu asiasta on ollut monipolvista. Mielipiteitä asiaan riittää ja on erittäin tärkeää ja hienoa, että asiasta käydään vilkasta keskustelua, mutta ensisijaisesti sitä on käytävä myös oikeisiin faktoihin perustuen. Se on myös valmistelutyön ydin.

On siis syytä hiukan vielä avata prosessia ja siihen kuulunutta pitkää työstämistä sekä korostaa sitä, että viranhaltijavalmistelun lähtökohtana on se, että palveluita halutaan parantaa, erityisesti tässä tapauksessa lasten näkökulmasta, ei heikentää. Miten sijoituspaikka sitten lopulta ratkeaa; sen ratkaisevat demokraattisesti kaupunkilaisten valitsema kaupunginvaltuusto, kaupunginhallituksen tekemän esityksen pohjalta, mahdollisesti maaliskuun kokouksessaan. Meidän viranhaltijoiden työnä on valmistella asia päätöksentekoa varten, mahdollisimman monet asiat huomioiden ja avoimesti.

Kuntalaki edellyttää, että kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kaupunkistrategiassamme, joka on voimassa vielä kuluvan vuoden, nostetaan esiin muun muassa, että meidän tulee vahvistaa kuntakeskuksen ja kylien viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta varmistamalla yksityisten ja julkisten palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä kehittää ympäristöä ja monipuolisia tapahtumia.

Muutama vuosi sitten, pian Marjametsän hirsipäiväkodin valmistumisen jälkeen, jouduimme kinkkiseen tilanteeseen: vuonna 2018 voimaan tulleen uuden varhaiskasvatuslain tuomat muutokset vaikuttivat siihen, että varhaiskasvatukseen haki ennätysmäärä lapsia. Lapsimäärä varhaiskasvatuksen palveluissa oli arvioitua suurempi, jonka vuoksi kaupunginvaltuusto teki nopean ratkaisun uusien pienten yksiköiden; Taikataskun ja Tuulentuvan päiväkotien sekä Kulmalan ja Muksumäen ryhmäperhepäiväkotien perustamisesta. Yksiköt ovat olleet pieniä ja sijoitettuna eri puolille kuntakeskusta. Tilat eivät ole olleet alun perin päiväkotitoimintaan suunnatut, minkä vuoksi niissä on esiintynyt arjen haasteita sekä vastaavasti piha-alueet ovat olleet joissakin yksiköissä puutteelliset. Tilat, kun niitä vertaa esimerkiksi Miekkarinteen ja Marjametsän tiloihin, eivät ole palvelleet yhdenvertaisesti pienempien yksiköiden lapsia tai henkilöstöä, vaikka vuonna 2023 voimaan tullut uudistettu tasa-arvo ja yhdenvertaisuuslaki edellyttää kaikille tasa-arvoista varhaiskasvatuspaikkaa.

Järjestely on tuottanut myös merkittävästi lisäkustannuksia niin euroissa kuin työmäärässä, sillä esimerkiksi sijaisjärjestelyt sekä henkilöstön liikkuminen yksiköstä toiseen, on tuottanut järjestelyhaasteita, ollen myös erittäin haavoittuvaista ja hintavaa. Samoin ruoka- ja siivouspalvelukustannukset ovat olleet merkittäviä. Pienten yksiköiden lakkauttaminen ja siirtyminen isompaan, kuitenkin lapsimäärältään edelleen inhimillisen kokoiseen yksikköön, tuo myös merkittäviä kustannusratkaisuja kaupungin käyttötalouteen (jatkossa noin 200 000 euroa / vuodessa), joka on tällä hetkellä haasteellisessa tilanteessa. Vaikka investoinnillakin on hintaa, olemme arvioineet, että sellaisilla tulevaisuuteen keskittyvillä investoinneilla, joilla tähdätään myös kaupungin palvelutarjonnan kehittämiseen, ovat jokaisen euron arvoisia.

Kaupunginvaltuusto totesi iltakoulussaan 17.6.2024, että varhaiskasvatuksen palveluiden järjestämisestä laaja-alaisesti nimetään toimikunta. Tämä toimikunta kokoontui aktiivisesti vuoden 2024 aikana ja toi esityksensä kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle keväällä 2025. Ryhmä esitti, että siirtokelpoisen päiväkodin hankintaa, joka muuntojoustavuutensa ansiosta mahdollistaisi myös rakennuksesta luopumisen myöhemmin, mikäli tarvetta tilalle ei enää ole. Lapsien vuotuinen syntyvyys kaupungissamme ei ole kasvusuunnassa, mutta silti varhaiskasvatukselle on tarvetta, esimerkiksi muuttavien lasten myötä. On tärkeää, että lapsilla on hyvät, terveet ja monipuoliset varhaiskasvatuksen tilat. Kaupunginvaltuusto päätti keväällä 2025, että asia siirretään uuden valtuuston päätettäväksi, joka tapahtui siis syksyllä 2025 myönteisellä etenemispäätöksellä.

Nyt, alkuvuodesta 2026, asia on kuitenkin tullut sijoituspaikan osalta takaisin valmisteluun ja päätöksentekoon. Pienistä yksiköistä kohderyhmänä ovat nyt Taikataskun, Tuulentuvan ja Kulmalan varhaiskasvatuksen lapset. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta esittää, että päiväkotihanke sijoitettaisiin ”urheilukentän laidalle” eli palloilulajien harjoittelualueen kohtaan, jonka kaupunki omistaa. Kaupunginhallitus käsittelee sijoituspaikkaa maaliskuussa 2026 ja kaupunginvaltuusto sen jälkeen.

Myös uudesta sijoituspaikasta on käyty runsaasti keskustelua ja uhkakuvia siitä, että se heikentäisi liikuntamahdollisuuksia urheilukentällä vuoden ympäri. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastella kokonaisuutta: urheilukenttämme keskus on kooltaan noin 6700 neliömetriä ja on ehdottomasti Keski-Suomen parhaita nurmikenttiä. Koulun takana sijaitsee 5400 neliömetrin hiekkakenttä. Hurrikaanihallissamme on tekonurmea yli 3000 neliömetriä. Kaikki kohteet sijaitsevat noin 200 metrin etäisyydellä koulukeskuksesta. Talviurheiluun soveltuva Savivuori hyvine hiihtolatuineen on myös lähettyvillä. Päiväkodin sijoittamiseen suunniteltu alue on noin 2500-3000 neliömetriä, eikä se siis poista minkään edellä kuvatun alueen käyttöä. Käytettävissä olevat neliömetrimäärät ovat siis sangen korkeita, (etenkin asukaslukuun nähden!), ja mahdollistavat edelleen monipuolisen urheilutoiminnan, lajista riippumatta. Kentät ovat myös sen verran suuria, että mahdollistavat tarvittaessa useammankin perusopetuksen luokan tai lukion ryhmän käytön samaan aikaan.

Miksi urheilukentän kulma sitten palvelisi varhaiskasvatusta? Hieno uimahallimme, loistava kirjastomme, Areenan liikuntahalli ja tapahtumat sekä monipuoliset piha-alueet ovat koulukeskuksen ja täten myös mahdollisen päiväkodin läheisyydessä. Keskuskeittiö on samassa pihapiirissä. Varhaiskasvatuksen yksikön sijaitseminen lähellä esiopetusta madaltaa toivottavasti myös lasten jännityskynnystä siirtyä aikanaan varhaiskasvatuksesta koulutielle, onhan alue jo entuudestaan tuttu. Uudet ja juuri varhaiskasvatukseen soveltuvat tilat mahdollistavat viihtyisät ja turvalliset olosuhteet sekä varhaiskasvatuksen lapsille että henkilöstölle. Haavoittuvuus vähenee, kun henkilöstöä on yksikössä enemmän, sijaisjärjestelyt helpottuvat ja esimerkiksi erityisen tuen ja vuorohoidon järjestäminen niitä tarvitseville lapsille on helpompaa, palvellen entistä paremmin myös perheiden tarpeita.

Kuljetukset ja saattoliikenne pystytään järjestämään turvallisesti, perheet, joissa on sekä varhaiskasvatusikäisiä että kouluikäisiä pystyvät kuljettamaan lapsia samaan pihapiiriin. Liikenneturvallisuuteen yleisesti koko alueella on kiinnitettävä tarkasti huomiota ja se tullaan tekemään investoinnin aikana. Monipuolisten liikuntapaikkojen läheisyys tukee liikunnallisen elämäntavan syntymistä jo varhaiskasvatusikäisille, ehkäpä tulevaisuudessa meillä voisi olla jopa liikkumiseen keskittyvä päiväkoti? Katsomon osalta meillä on olemassa siirtokelpoinen ratkaisu ja mikäli suurempia urheilukilpailuja kaupunkiimme olisi tulossa, pystytään erityisjärjestelyillä rakentamaan hyvät katsomopaikat isollekin joukolle.
Marjametsän päiväkodin piha-alueen sekä ”Kartanon” aluetta on myös arvioitu. Valitettavasti asemakaavassa suojeltu kohde sekä piha-alueen koko ja muoto eivät mahdollista järkevää ja kustannuksiltaan toimivaa ratkaisua siirtokelpoisesta rakennuksesta tuolle kiinteistölle. Marjametsän oma piha-alue on myös varsin pieni, jonka vuoksi Haapaniemen vanhan päiväkodin piha-aluetta on otettu Marjametsän käyttöön

Valmistelun ytimessä on kirkkaana tavoite, että haluamme tuoda päätöksentekijöille päätöksentekoon asioita, jotka lähtökohtaisesti parantavat varhaiskasvatuksemme tilannetta tulevaisuudessa, eivät heikennä sitä. Tietysti toiveena on myös se, että laadukas ja korkeatasoinen varhaiskasvatus on yksi keskeisimpiä houkuttelutekijöitä, myös tulevaisuudessa kaupunkiin muuttoa suunnitteleville. Varmasti jokaisen meidän yhteinen tahtotila on, että kaupunkimme kaikilla tavoin pysyisi elinvoimaisena ja hyvänä paikkana asua ja elää -oli kyse sitten pienistä tai suurista päätöksistä.

Verkkosivuiltamme löytyvistä pöytäkirjoista voi perehtyä myös lisätietoihin, kuten toimikunnan laatimaan raporttiin sekä viimeisimpänä tehtyyn vaikutusarviointiin hankekokonaisuudesta.

Viitasaarella, 24.2.2026

Helena Vuopionperä-Kovanen
kaupunginjohtaja

Pyöreisen tuulivoimapuistoa suunnitteleva yhtiö järjestää yleisötilaisuuden keskiviikkona 4.3.2026 – Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 26.2.-29.3.2026 

Elements Suomi Oy suunnittelee Pyöreisen tuulivoimahanketta Viitasaarelle. Kaavoitusprosessiin kuuluu osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen, joka on nähtävillä 26.2.-29.3.2026.

OAS:iin liittyen Elements Suomi Oy järjestää hankkeesta yleisötilaisuuden teatterisalissa (Koulukuja 8, Google Maps) keskiviikkona 4.3.2026 klo 17.30-19.00. Kahvitarjoilu klo 17 alkaen. Yleisötilaisuudessa esitellään hanketta ja tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. 

Etäyhteyteen osallistutaan Teams-etäyhteydellä tämän tapahtumalinkin kautta.

Kuulutus OAS:n nähtävilläolosta julkaistaan osoitteessa viitasaari.fi/kuulutukset, paikallislehti Viitasaaren Seudussa ja kaupungintalon ilmoitustaululla.  

Kaavoitettava alue sijaitsee Viitasaaren kaupungissa Pyydysmäen ja Sinisen tien välisellä alueella, noin 10 kilometriä Viitasaaren keskustaajamasta lounaaseen. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 1200 hehtaaria. Alueelle suunnitellaan enintään kuuden tuulivoimalan rakentamista. 

Hankkeesta löytyy tarkempaa tietoa Viitasaaren kaupungin tuulivoima-koontisivustolta alasivulta Pyöreinen 

 

Kaupungintalon neuvonta suljettu 27.2.2026

Kaupungintalon neuvonta ja puhelinvaihde ovat suljettuina perjantaina 27.2.2026, vaihteeseen soitetut puhelut ohjautuvat vastaajaan.

Suorat yhteydenotot henkilöstölle ovat verkkosivuillamme, huomioi kuitenkin tälle viikolle sijoittuva yleinen talvilomien ajankohta.

Viitasaaren torin WC muutetaan takaisin maksulliseksi – Helmikuusta 2026 alkaen WC:n ovi avataan ja maksetaan puhelimitse

Viitasaaren torigrilli-rakennuksen WC on ollut suljettuna helmikuussa 2026 tiloihin tehdyn ilkivallan vuoksi. WC on avattu käyttöön perjantaina 20.2.2026.

Tiistaina 24.2.2026 alkaen WC:n käyntimaksu otetaan käyttöön. Jatkossa WC:n saa avattua puhelimitse soittamalla ovessa ilmoitettuun numeroon. WC:n avaushinta on 1,01 euroa, joka vastaa aiempaa käytössä ollutta hintaa, kun ovessa oli kolikkoautomaatti.

WC on ollut väliaikaisesti maksuton, koska käytössä ollut kolikkoautomaatti rikottiin aiemmin ilkivaltaisesti. Puhelinvarmenteisella maksulla pyritään välttämään ilkivalta WC-tiloissa.

Mahdollisesta ilkivallasta jatkossa pyydetään ilmoituksia palautekanavan kautta osoitteessa viitasaari.fi/palaute.